Lehtikuva/Heikki Saukkomaa

Hienoinen enemmistö kannattaa poliittisia lakkoja kuin vastustaa niitä, selviää Iltalehden kyselystä.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on jääräpäisyydellään ja pakkomielteisyydellään onnistunut jakamaan kansan täysin kahtia, kirjoittaa vasemmistoliiton kansanedustaja Paavo Arhinmäki.

”En muista mitään asiaa, joka olisi jakanut kansan näin vahvasti kahtia. Hiukan useampi ymmärtää poliittisia lakkoja kuin vastustaa. Samoin hiukan useampi vastustaa irtisanomissuojan heikentämistä kuin kannattaa sitä. Mutta molemmat leirit ovat lähes yhtä vahvoja”, Arhinmäki kirjoittaa yhteisöpalvelu Facebookissa.

Iltalehti julkaisi tänään kyselyn, jonka mukaan 50 prosenttia suomalaisista hyväksyy poliittiset lakot. 44 prosenttia vastaajista puolestaan haluaisi kieltää ne.

”En olisi toivonut, että puolueiden erot tulevat esiin tällä tavalla”

”Siinä missä vasemmistoliiton, demareiden ja vihreiden kannattajat ymmärtävät ja kannattavat poliittisia lakkoja yhtä lailla kokoomuksen ja keskustan kannattajat vastustavat niitä. Sama jako on myös irtisanomissuojassa”, Arhinmäki kirjoittaa.

Kokoomuksen reilu kymmenen vuotta sitten lanseeraaman ”vastakkainasettelun aika on ohi” -sloganin aika onkin nyt Arhinmäen mukaan täydellisesti ohi.

ILMOITUS

”Nyt ollaan palattu sellaiseen vastakkainasettelun aikaan, etten itse muista sitä omalta parinkymmenen vuoden poliittiselta uraltani.”

Yksi kiitos hallitukselle

Kuten Kansan Uutisten haastattelussa syyskuussa, Arhinmäki huomauttaa, että Sipilän hallitusta voi kiittää siitä, että puolueiden erot ovat tulleet selviksi.

”Toki en olisi toivonut, että puolueiden erot tulevat esiin tällä tavalla. Tavallinen kansa on joutunut kärsimään siitä toden teolla, kun Sipilä, Orpo ja Terho ovat näyttäneet todelliset oikeistolaiset raateluhampaansa. Pienituloisten perusturvaa on leikattu, sairaiden kustannuksia on nostettu ja kansainvälisesti arvostettua koulutusjärjestelmää on romutettu”, hän kirjoittaa.

Jeesustelun maailmanennätys

JHL:n kaksipäiväisen lakon osalta on Arhinmäen mukaan puolestaan nähty jeesustelun maailmanennätys. Iltapäivälehdet ovat Arhinmäen mukaan kirjoituksillaan luoneet kuvaa, että lapset ovat nääntymässä nälkään päiväkodeissa ja kouluissa, mutta sankariyrittäjät ovat saapuneet heidän avukseen.

”Missä nämä kauhistelevat ”epäpoliittiset” kokoomusvaltuutetut, sampoterhot, kauppakamarin johtajat ja lobbausjärjestö Suomen yrittäjät ry:n aktiivit olivat vaatimassa ruokaa lapsille, kun subjektiivista päivähoito-oikeutta rajattiin ja silloin vietiin kirjaimellisesti leipä työttömien lasten suusta? Missä oli huoli lasten ruuasta, kun vanhemmilta leikattiin työttömyyskorvauksia tai kun lapsilisiä leikattiin”, Arhinmäki kysyy.

Aiemmin ei ole nähty vaatimuksia kaikille lapsille tarjottavasta ruoasta. Sen sijaan oikeiston riveistä on moitittu tehotonta julkista sektoria samaan aikaan kun verotusta on kevennetty yli 1,5 miljardilla eurolla.

”Mutta nyt kyllä ollaan huolestuneita, kun kahtena päivänä jokaisessa koulussa ja päiväkodissa ei saa normaalia ruokaa. Tekopyhyyden aika on nyt”, Arhinmäki päättää kirjoituksensa.

Lue lisää: ”Missä olivat huolestuneet silloin, kun lapsilisiä leikattiin?”

Verkkouutiset: Irtisanomiskiistaan etsitään sopua määräaikaisuuden helpottamisesta

Kommentti: Sipilä tekee tunaroinnin Suomen ennätystä