Suomen Yrittäjien työmarkkinajohtaja Janne Makkula kirjoitti Kansan Uutisissa 21.5. työmarkkinoista ja työehdoista sopimisesta. Kuten yleensäkin, jälleen kerran Suomen Yrittäjät vähättelevät luottamusmiehen asemaa ja nykyistä sopimus- ja neuvottelujärjestelmää.
Makkulan mukaan palkansaajajärjestöt haluavat vaikeuttaa yritysten toimintaa ja yhdessä sopimista. Tuo väite on paitsi mieletön, se myös karulla tavalla viestii sen, miksi Suomen Yrittäjiä ei mielletä neuvottelujärjestöksi. Kyllä toisen osapuolen kantoja pitää osata syvemmin ymmärtää. Pitkään pääluottamusmiehenä toimineena ja kymmeniä paikallisia sopimuksia tehneenä voin vakuuttaa, että paikallinen sopiminen on pitkään ollut teollisuudessa arkipäivää. Työehtosopimus antaa tälle oivan pohjan. Huoli toimeentulosta ja työpaikoista on taatusti yhteinen.
Kovasti ihmetyttää, miksi Suomen Yrittäjät ei halua tasapuolista sopimista työpaikoilla tai sitä, että sopimusjärjestelmässä on olemassa niin sanottu perälauta? Olen myös huomannut, että kentällä suhtaudutaan penseästi SY:n puheisiin ja vaatimuksiin muun muassa luottamusmiesjärjestelmästä. Myös Suomen Yrittäjien toiminta Sipilän hallituksen ei niin äänettömänä yhtiömiehenä toiminnassa, joka tähtäsi muun muassa työttömien aseman kurjistamiseen sekä työehtojen heikentämiseen, on jättänyt epäluulon teollisuustyöläisen muistiin.
Siitä olen Makkulan kanssa samaa mieltä, että työmarkkinat ovat murroksessa. Tähän ovat omalta osaltaan vaikuttaneet Metsäteollisuuden ja Teknologiateollisuuden ilmoitukset luopua kokonaan tai osittain työehtosopimusten tekemisestä. Meillä ammattiliittona on edelleen taito ja tahto niitä tehdä. Samalla on päivänselvää, että työllisyys on meillekin iso asia. Muistutan Suomen Yrittäjiä ja Makkulaa myös siitä, että vaikeina aikoina nimenomaan palkansaajajärjestöt ovat kantaneet vastuuta. Tältä osin työnantajapuolen muisti vain on sangen valikoiva. Me emme lietso vastakkainasettelua, mutta emme suostu yksipuoliseen saneluun, vaan olemme aina olleet ja tulemme olemaan neuvottelujärjestö.
Rauno Lehtinen
pääluottamusmies
Pirkkala