Lehtikuva/Heikki Saukkomaa

Professorien kirjoitusta Ilmiö-verkkolehdessä voi käyttää käyttöoppaana tulevaan talouspoliittiseen keskusteluun koronan kriisivaiheen jälkeen.

Työelämäprofessori Vesa Vihriälän työryhmä puhuu kymmenen miljardin euron kipupaketista koronakriisin jälkeen. Valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) on keskustan kansanedustajien säestämänä väläytellyt jo viikkojen ajan leikkauksia tuleviin sukupolviin vedoten.

Tutulta kuulostaa edellisistä kriiseistä. Velka kasvaa nyt Suomessa niin kuin muissakin maissa koronan takia. Jos mennään entisen kaavan mukaan, jossain vaiheessa alkaa entistä voimakkaampi tunteisiin vetoaminen talouskurin oikeuttamiseksi.

Julkisten menojen leikkausten lisäksi asialistalle noussee työvoiman halpuuttaminen sen jälkeen, kun yritykset on pelastettu – milläpä muulla kuin velkarahalla julkisen sektorin toimesta.

Lapin yliopiston sosiologian apulaisprofessorin Janne Autton ja Tukholman yliopiston sosiologisen alkoholi- ja huumetutkimuksen professorin Jukka Törrösen sosiologisessa Ilmiö-verkkolehdessä tänään julkaisema kirjoitus tunteisiin vetoavasta talouskuripolitiikasta on äärimmäisen mielenkiintoinen käyttöopas tulevaan talouspoliittiseen keskusteluun. Autton ja Törrösen analyysin aiheena on se, miten Juha Sipilän hallitus taivutteli kansalaisia hyväksymään leikkaukset.

Nyt kaikki ovat samaa mieltä elvytyksestä. Talouskurin paluu on edessä viimeistään seuraavia eduskuntavaaleja koskevissa keskusteluissa, mutta jossain muodossa se tulee vastaan kaikissa nykyisen hallituksen budjetti- ja kehysriihissä.

ILMOITUS

Kipeää päättäjällekin

Autton ja Törrösen mukaan tunteisiin vedotaan kolmella tavalla: talouskuri on kivulias mutta välttämätön, se on epäoikeudenmukainen mutta vastuullinen, ja siinä poliitikkojen ja kansalaisten on kyettävä luottamaan avoimesti toisiinsa.

Viime vaalikaudella hallituspuolueiden kansanedustajat toistivat ymmärtävänsä talouskurin kivuliaisuuden ihmisille ja kipua se tuotti heidän kertomansa mukaan päättäjille itselleenkin. Tutkijoiden mukaan kiputietoisuutensa painottamisella he rakensivat mielikuvaa empaattisesta hallituksesta.

Kivun ja kärsimyksen korostamisella on erityinen merkitys. Se on signaali, joka lisää luottamusta ulkomaalaisille luotonantajille, potentiaalisille investoijille ja markkinoille. Niille vakuutetaan, että suurten julkisten menojen ongelmaan on tartuttu riittävän järeillä toimenpiteillä.

Kipupuheella signaloidaan myös sitä, että kyse on pakosta. Siksi ”kipeistä ratkaisuista” ei tule syyttää hallitusta.

Pakko, tai tekee vielä kipeämpää

Kivun lisäksi Sipilän hallitus puhui tulevaisuutta koskevasta pelosta ja toivosta.

Jos talouskuria ei nyt noudateta, tulevaisuudessa pitää tehdä vielä kipeämpiä leikkauksia. Tai on vaara, että menetetään kansallinen itsemääräämisoikeus ja ajaudutaan ”Kreikan tielle”.

Toivoa edusti puhe siitä, että talouden matokuuri on tie parempaan tulevaisuuteen. Oikeastaan lääke tai pelastusrengas hukkuvalle – siis myönteinen asia.

”Passiivisen odottelun sijasta kansalaisten tuli aktiivisesti ponnistella parempien aikojen saavuttamiseksi: tehdä työtä ahkerammin ja sietää leikkausten aiheuttamaa kipua. Lisäksi hallituspuolueet korostivat nöyryyden tarpeellisuutta yhteisissä ponnistuksissa taloustilanteen parantamiseksi”, Autto ja Törrönen kirjoittavat.

Yhteinen ponnistus

Oppositio ja kriittiset tutkijat arvostelivat talouskuria epäoikeudenmukaisuudesta. Se vaikeuttaa jo ennestään haavoittuvassa asemassa olevien elämää, mutta hyväosaiset välttyvät ”talkoilta”.

Hallituspuolueiden mukaan kritiikkiin ei ollut syytä, koska kyse oli ”yhteisestä ponnistuksesta”. Lisäksi hyväosaisten solidaarisuusveron alaraja laskettiin 100 000 eurosta 90 000:een.

Lisäksi talouskurilla pelastettiin hyvinvointivaltiota tai ainakin sen ydintä.

Julkisen talouden leikkauksilla sanottiin parannettavan taloustilannetta. Veronkorotuksilla olisi hallituspuolueiden mielestä ollut päinvastainen vaikutus.

Autton ja Törrösen mukaan tämä on myös talouskuriopin kulmakiviä:

”Leikkaukset lisäävät kuluttajien, investoijien ja luotonantajien luottamusta, veronkorotukset sen sijaan heikentävät luottamusta. Toisin sanoen, vaikka talouskuri kurittaakin epäreilusti erityisesti pienituloisia väestöryhmiä, hallituspuolueiden mukaan tälle epäreiluudelle oli hyväksyttävä syy.”

Tulevien sukupolvien puolesta

Talouskuria markkinoidaan myös vastuullisuutena, ja silloin tullaan ”tuleviin sukupolviin”, joista nytkin koronakriisin aikana on puhuttu.

”Lasten etuun vetoaminen kehystää talouskurin moraalisena kysymyksenä ja erottaa sen sellaisesta politiikasta, joka on lyhytnäköistä ja likaistakin eri ryhmien intressien ajamista ja kamppailua”, Autto ja Törrönen toteavat.

Keskustan ministeri Annika Saarikko puhui viime kaudella tulevien sukupolvien edusta suunnilleen samalla tavalla kuin puolueen puheenjohtaja Katri Kulmuni nyt.

Vaihtoehtoisen tavan ajatella tulevien sukupolvien etua esitti Bios-tutkimusyksikkö tänään.

”Jos julkisen velan kasvun taittamiseen tähtäävän politiikan seurauksena tulevien sukupolvien materiaaliset elinehdot – eli esimerkiksi julkisten palvelujen saatavuus tai säädyllisen toimeentulon hankinnan edellytykset – heikkenevät samalla kun ilmastoimien toteuttamisessa viivästytään, joutuvat tulevat sukupolvet elämään entistä epävarmemmassa kriisien maailmassa”, se totesi kommentissaan Vihriälän työryhmän raporttiin.

Jo 1990-luvun kriisistä tuttua taas on ihmisten syyllistäminen talouskurin oikeuttamiseksi. Kipeää on, mutta jollain lailla se on itse aiheutettua.

Tietä ulos kriisistä johti johtajuutta ja faktoja korostava Sipilän hallitus strategisella ajattelullaan. Sille politiikka oli enemmän teknisiä operaatioita ilman moraali- ja arvovalintoja.