Lehtikuva/Emmi Korhonen

Jutussa on kyse siitä, onko ihmisoikeustuomioistuimelle annettu väärää tietoa Irakin kansalaisesta. Surmatuksi väitetyn miehen epäillään olevan elossa.

Nuorehko nainen on vangittu jutussa, jossa surmatuksi väitetyn irakilaismiehen epäillään olevan sittenkin elossa. Vuonna 1996 syntynyt nainen vangittiin Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa todennäköisin syin epäiltynä törkeästä petoksesta ja törkeästä väärennyksestä. Rikosepäilyjä tutkii keskusrikospoliisi (KRP).

Rikosepäilyissä on kyse siitä, onko Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle (EIT) annettu väärää tietoa Irakin kansalaisesta, joka palautettiin Irakiin kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen.

Ihmisoikeustuomioistuin antoi viime marraskuussa Suomelle langettavan päätöksen tapauksessa, jossa silloisten tietojen mukaan Suomesta kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut mies olisi surmattu kotimaassaan Irakissa pian paluunsa jälkeen. Irakilaismies karkotettiin kotimaahansa vuonna 2017. Valituksen EIT:lle teki miehen tytär.

– Esitutkinta asiasta on käynnissä ja tätä ennen asiaa on selvitetty esitutkintalain mukaisessa esiselvittelyssä. Eri tavoin asiaan liittyvien henkilöiden kuulemisen ja muun taktisen ja teknisen tutkinnan perusteella vankivaatimuksen tekeminen tuli ajankohtaiseksi, sanoo tutkintaa johtava rikoskomisario Jan Aarnisalo KRP:n tiedotteessa.

EIT:n ratkaisu oli yksimielinen

Langettavassa päätöksessään EIT katsoi, että Suomi oli rikkonut menettelyssä Euroopan ihmisoikeussopimuksen artikloja 2 ja 3, jotka käsittelevät oikeutta elämään ja kidutuksen kieltoa. Päätöksen takana on seitsemän tuomaria, jotka olivat ratkaisussaan yksimielisiä.

ILMOITUS

EIT katsoi, etteivät Maahanmuuttovirasto ja Helsingin hallinto-oikeus ottaneet miehen taustaan liittyviä riskejä ja aiempia tapahtumia riittävästi huomioon kielteisen turvapaikkapäätöksen antaessaan. Sen mukaan Suomen viranomaiset olivat tai niiden olisi pitänyt olla tietoisia siitä, että mies saattaisi joutua hengenvaaraan Irakissa.

Rikoskomisario Aarnisalo on aiemmin vahvistanut, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen langettavaan ratkaisuun vaikuttanut kuolintodistus on Irakin viranomaisten mukaan väärennetty. Sen sijaan hän ei ole vahvistanut sitä, että pidätetty ja nyt vangittavaksi vaadittava nainen olisi sama ihminen, joka aikanaan teki valituksen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.

KRP tiedotti esitutkinnasta keskiviikkona. Aarnisalo totesi tuolloin, että tutkinta on vielä varsin alkuvaiheessaan.