Lehtikuva/Delil Souleiman

Li Andersson: On tärkeää edelleen vedota myös Yhdysvaltoihin, jotta Pohjois-Syyriaan asettaisiin lentokielto-alue, mikä suojelisi siviilejä ilmapommituksilta.

Turkki aloitti hyökkäyksen Pohjois-Syyrian kurdialueille keskiviikkona iltapäivällä. Suomen hallitus tuomitsi hyökkäyksen ilalla. Samalla hallitus kertoi tukevansa Euroopan komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin lausuntoa, jossa hän vaati toimien keskeyttämistä.

Hallituksen mukaan Syyrian konfliktiin ei ole löydettävissä sotilaallista ratkaisua. Yksipuoliset toimet voivat myös vaarantaa ISISin vastaisessa taistelussa saavutettuja voittoja.

– Turkin toimet pahentavat Syyrian jo valmiiksi monimutkaista kriisiä. Olemme erittäin huolissamme toimien vaikutuksista Syyrian humanitaariseen tilanteeseen. Sotatoimet alueella saattavat johtaa uusien pakolaisten lähtöön alueelta. Tähän on tärkeää varautua myös EU-tasolla, pääministeri Antti Rinne sanoi tiedotteessa.

EU:n ulkoministerit kokoontuvat maanantaina Luxemburgissa ulkoasiainneuvoston kokoukseen. Suomi tulee nostamaan kokouksessa esille Turkin hyökkäyksen, sen vaikutuksen pakolaisuuteen alueella, sekä Syyrian humanitaariset tarpeet.

– Valtioneuvosto ei tule myöskään myöntämään uusia asevientilupia Turkkiin tai muihin sotaa käyviin maihin, Rinne sanoi.

ILMOITUS

Kysyi aamulla, vastaus illalla

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Paavo Arhinmäki teki keskiviikkona aamulla hallitukselle kirjallisen kysymyksen kurdien tilanteesta. Siinä hän vaati myös arvioimaan uudelleen asevientilupia Turkkiin.

Puoli vuorokautta myöhemmin Arhinmäki katsoi saaneensa tyydyttävän vastauksen kysymykseensä.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson kirjoitti hallituksen kannanoton jälkeen, ettei kansainvälinen yhteisö saa pettää kurdeja.

”On tärkeää, että EU ja muu kansainvälinen yhteisö selväsanaisesti tuomitsee Turkin hyökkäyksen ja pyrkii kaikin keinoin edistämään rauhanomaisen ratkaisun löytymistä kuten Suomi on päättänyt tehdä.”

Anderssonin mukaan ratkaisevan tärkeässä roolissa ISISin vastaisessa taistelussa ja tämän terroristijoukon kukistamisessa olleet kurdit ovat joutuneet presidentti Donald Trumpin pettämisiksi hänen ilmoitettuaan, ettei Yhdysvallat vastusta hyökkäystä ja, että se vetää Yhdysvaltojen joukot pois Pohjois-Syyriasta.

”On kuitenkin tärkeää muistaa, että myös Yhdysvaltojen sisällä on noussut merkittäviä vastalauseita Trumpin toimintaa kohtaan hänen tehtyä tilaa Erdoganin hyökkäykselle ja petettyään liittolaisensa. Siksi on tärkeää edelleen vedota myös Yhdysvaltoihin, jotta Pohjois-Syyriaan asettaisiin lentokielto-alue, mikä suojelisi siviilejä ilmapommituksilta.”

Turkin hyökkäys tulee lisäämään merkittävästi epävakautta koko alueella ja pahimmillaan ISIS-terroristeja voi vapautua, jos kurdijoukot joutuvat vetäytymään hallitsemiltaan alueilta, Andersson totesi.