Hallituspuolueilta tuli perjantaina kahdenlainen reaktio perustuslakivaliokunnan sote-lausuntoon. Keskustan ja sinisten mielestä uudistus voi edetä, jos tahtoa on. Merkille pantavaa on, että kokoomuksesta ei ole kuulunut mitään, minkä voi tulkita niin, että puolue on jo heittänyt pyyhkeen kehään.
Maanantaina hallituspuolue sinisiä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa edustava Veli-Matti Saarakkala yhtyi oppositiossa olevien vasemmistoliiton ja vihreiden kantaan: mietinnön korjaaminen ei ole mitään hienosäätöä ja valinnanvapauden mukana roikottaminen estää sote-uudistuksen aikaansaamisen.
Saarakkalan mukaan valinnanvapaus uhkaa nostaa järjestelmän kustannuksia monella tavalla:
Sosiaali- ja terveydenhuollon monitulkintaisista ja jatkuvasti muuttuvista asiakassuunnitelmista tulisi perustuslakivaliokunnan lausunnon myötä palveluntuottajia enemmän velvoittavia ja siten massiivisesti valvottavia, jotta uudistuksella tavoiteltu palveluintegraatio voisi toteutua.
Lisärahoituksen saamista valtion kirstusta maakunnille pitäisi helpottaa aiemmin esitetystä, eli valtion piikki maakuntiin päin on vaarassa aueta, kun maakunnille ei ole räätälöity omaa verotusoikeutta.
Julkisen sektorin velvoitetta ikään kuin varmuuden vuoksi pitää yllä valmiutta laajempien sosiaali- ja terveyspalvelujen tarjontaan, kuin mitä valinnanvapauden myötä julkisen sektorin tuottamiin palveluihin kohdistuisi kysyntää, pitäisi lisätä.
– Tämä kokonaisuus olisi julkiselle sektorille ja siten veronmaksajille systeemin rahoituksesta vastaavina tahoina taloudellisesti täysin kestämätön rakennelma.
– Edellämainitut kustannusten nousupaineet sote-uudistuksessa aiheutuisivat käytännössä valinnanvapausjärjestelmän käyttöön ottamisesta, ja perustuslakivaliokunnan muutosvaatimukset pohjaesitykseen lisäisivät siis kustannusten nousupainetta entisestään. Ilman valinnavapauselementin vaatimia systeemisiä muutoksia kustannusriskit sote-uudistuksessa olisivat paljon pienemmät, Saarakkala tiedotti.
”Valinnanvapaus vain pilottien myötä”
– Ilman, että asiassa edettäisiin lähtökohtaisesti aitojen kokeilujen eli pilottien kautta, en näekään mahdollisena enää puoltaa tällaista kustannusten nousupaineita lisäävää ja erilaisia epävarmuustekijöitä runsaasti jo valmiiksi sisältävää valinnanvapausjärjestelmää, Saarakkala totesi.
Hän vaatii ehtona omalle puoltoäänelleen, että valinnanvapaudesta jätetään jäljelle vain mallin pilotointimahdollisuus. Saarakkalan kannalla on merkitystä, jos laki vielä etenee täysistuntoon. Jo häntä ennen useat hallituspuolueiden kansanedustajat ovat ilmoittaneet äänestävänsä sotea vastaan, joten se voi kaatua suuressa salissa vaikka etenisikin sosiaali- ja terveysvaliokunnasta.
– Näillä perusteilla omalta osaltani en tule enää edistämään soten maakuntamalliin syksyllä 2015 liitettyjen ja käytännössä toteuttamiskelvottomiksi osoittautuneiden valinnanvapauselementtien tukemista sotelainsäädäntöpaketissa, Saarakkala vahvisti.
Hän sanoo kuitenkin tukevansa edelleen sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuun siirtämistä kuntia suuremmille alueille, kuten nykyisille maakunnille, jotta sote-palveluiden laatua ja saatavuutta kyetään parantamaan ja rahoituspohja varmistamaan ja jotta esimerkiksi lääkärifirmat eivät pystyisi nykyisellä tavalla rahastamaan palvelujen järjestäjiä, kuten nykysysteemissä on käynyt.
”Korjauskelvoton, täyttä satua”
Saarakkala ei usko, että uudistus saataisiin perustuslain mukaiseksi niin kauan, kun siinä roikotetaan mukana valinnanvapausjärjestelmää ensi vaalikaudellakaan.
– Se, että ylipäätään viikossa tai parissa saataisiin sote-uudistus perustuslakivaliokunnan myllytyksen jäljiltä tehtyä valmiiksi, on täyttä satua, jollaista ei enää soisi eduskunnasta kaiken nähdyn kompuroinnin jälkeen kuultavan. Nyt täytyy hyväksyä tosiasia, että esitetyssä muodossa sote-uudistus on toteuttamiskelvoton ja ennakkoluulottomasti poistaa siitä valinnanvapausosio, joka on selkeästi perustuslaillisesti ongelmallisin elementti uudistuksessa ja ylipäätään riskialttein toimeenpanna.
Saarakkalan mukaan sote-uudistuksen aikaansaaminen siirtyy väistämättä seuraavalle vaalikaudelle, mutta parlamentaarinen uudistustyö asiassa voidaan käynnistää välittömästi.
– Tämä kannanottoni on henkilökohtainen enkä ole neuvotellut siitä kenenkään kanssa, hän päättää tiedotteensa.