Eduskunnassa oltiin torstai-iltana yksimielisiä siitä, että yhteiskunnan eriarvoistumiseen tulee puuttua. Erimielisyyttä riitti keinoista, miten huono kehitys saadaan pysäytettyä.
Sosiaalidemokraatit, vasemmistoliitto ja vihreät esittivät välikysymyksessään hallitukselle epäluottamusta, koska puolueet katsovat hallituksen lisänneen tekemillään päätöksillä eriarvoisuutta ja tuloeroja.
Vasemmistoliiton ryhmäpuhuja Anna Kontula huomautti, että nykyinen hallitus vähättelee tuloeroja.
– Suomi tarvitsee pikaisesti lisää veroprogressiota, ei rikkaiden verohelpotuksia ja höveliä asennetta verovälttelyyn, Kontula linjasi.
Orpo loukkaantui
Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) toisti useampaan kertaan, että hallitus on omasta mielestään tehnyt välttämättömiä leikkauksia. Orpo sanoi pitävänsä opposition syytöksiä loukkaavina. Hän myös toisti viestiä, että valtio velkaantuu eikä rahaa ole.
– Mielestäni on epäreilua, epämiellyttävää se, että oppositiosta annetaan sellaista kuvaa, että me emme välitä, Orpo sanoi.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson vastasi Orpolle pitävänsä älyllisenä epärehellisyytenä puheita siitä, ettei ole varaa. Hän huomautti hallituksen alentaneen veroja 1,5 miljardilla eurolla ja käyttäneen miljardin verran kilpailukykysopimukseen, jonka hyödystä ollaan monta mieltä.
– Voidaan esittää kysymys, mitä pienituloinen eläkeläinen, työtön tai opiskelija on saanut tästä rahasta. Mitä he ovat hyötyneet? Kuuluvatko he mukaan, kun hallitus tekee arvovalintoja sen suhteen, miten rahaa käytetään, miten budjettivaroja käytetään, kun tehdään politiikkaa? Vastaus on, etteivät kuulu, Andersson sanoi.
Vasemmistoliiton Hanna Sarkkinen puolestaan huomautti, että vähävaraisiin kohdistuneet leikkaukset ovat olleet hallituksen oma valinta.
– Jakovaraa on ollut, mutta jakovara on käytetty veronkevennyksiin, jotka kohdistuvat pääasiassa hyvätuloisiin. Hallitus on omalla politiikallaan kasvattanut eriarvoisuutta ja tuloeroja, eikä suunta ole nyt muuttunut, vaikka talous on lähtenyt kasvuun.
Myllykoski ripitti sinisiä
Hallituspuolue Sinisen tulevaisuuden Kimmo Kivelä sai opposition hiiltymään väitteellään, että välikysymys olisi tehty niin sanottuna kiintiövälikysymyksenä. Vasemmistoliiton Jari Myllykoski vastasi, että Kivelän väite oli pahinta vähättelyä, mitä hän on eduskunnassa kuullut.
– Ei se tarkoita sitä, mikä on hyvää, että meillä on työllisyys parantunut, mutta se ei sitä köyhää perhettä eikä eriarvoistuvia nuoria ja lapsia lohduta yhtään. Nyt hallituksen toimet eivät tue sitä, että juuri heikoimmassa asemassa olevien perheiden asemaa hoidettaisiin eteenpäin, Myllykoski sanoi.
Lue lisää: Kommentti: SDP:n Rinne leikkasi ministerinä siitä, mistä syyttää nyt hallitusta.
Juttua päivitetty kello 14.30.