Avainsana: Viikon kysymys

Yhä useampi lukee lehteä mobiilista. Painettujen lehtien levikki oli toissavuonna yhteensä 2,3, miljoonaa, eli 5,5, prosenttia edellisvuotta vähemmän.

Haastaako some lehdistön?

Viikon kysymys Painettujen lehtien uudeksi haastajaksi on noussut sosiaalinen media. Miten lehdistön käy somen kanssa, yliopistonopettaja Panu Uotila Jyväskylän yliopistosta?...

Paikallinen saneeraus ei riitä, jos vesivahinko on saanut muhia rakenteissa pitkään. Weberin arkisto

Miten tunnistan hometalon?

Viikon kysymys Arvioiden mukaan jopa 800 000 suomalaista altistuu päivittäin kosteus- ja homevaurioille. Sisäilmaongelmien kokonaiskustannukset kansantaloudelle lasketaan olevan kolme miljardia euroa...

Kaamoksen aiheuttama väsymys näkyy esimerkiksi tietokonetyössä.

Miksi kaamos masentaa?

Viikon kysymys Aika marraskuun alusta tammikuuhun on vuoden pimein. Kaamosmasennuksen oireita alkaa esiintyä yleensä syys- ja lokakuun vaihteessa. Miksi kaamos...

Luomulihan hinnassa näkyy muun muassa eläinten tilantarve sekä luomurehu. Molempia säätelee Euroopan unionin asetus.

Käykö luomu kaupaksi?

Viikon kysymys Luomutuotteiden kulutuksen kasvu on jatkunut. Luomun osuus päivittäistavaramarkkinoista on noin 1,6 prosenttia. Euromääräisenä se tarkoittaa noin 220 miljoonaa.

Ihmiskauppa on vakavaa rikollisuutta ja sitä pitää ehkäistä jo ennalta, Eva Biaudet sanoo.

Voiko ihmiskauppaa ehkäistä?

Seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvä ihmiskauppa tunnistetaan Suomessa poikkeuksellisen heikosti, sanoo kansallisen ihmiskaupparaportin viime keskiviikkona julkaissut vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet. Minkälaisia ihmiskauppaan liittyviä...

Alkoholia saa edelleen tuoda Virosta, mutta vain omaan käyttöön. Lakiuudistus velvoittaa valvomaan alkoholimäärien ohjearvoja.

Onko viinaralli voimissaan?

Ensimmäinen päivä heinäkuuta astui voimaan Euroopan unionin direktiiviin perustuva valmisteverotuslain muutos. Laki koskee EU-maiden, kuten Viron ja Suomen välistä alkoholin matkustajatuontia.

Sähköautojen latausasemat lisääntyvät, mutta ne eivät aivan pian korvaa bensapumppuja.

Mikä sähköautoissa viehättää?

Ensimmäiset suomalaiset sähköautoilijat ovat varsin tyytyväisiä käyttökokemuksiinsa, ilmenee kuluttajatutkimuskeskuksen toteuttamasta noin 100 sähköauton käyttäjää käsittävästä tutkimuksesta.

Asiantuntijoiden mukaan vatsataudin voi saada paikoista, jonne ihmiset kerääntyvät suurin joukoin. Helteillä ne ovat uimarannat.

Iskeekö vatsatauti herkemmin helteellä?

Viikon kysymys Vatsatautiepidemioita on havaittu ainakin Oulussa, Tampereella ja Sipoossa. Onko hellekesä syynä vatsatautiepidemioihin, Tampereen yliopistollisen sairaalan perusterveydenhuollon vastuualuejohtaja, ylilääkäri...

Vanhusten kannattaa helteillä pysytellä viileässä, välttää fyysistä rasitusta ja muistaa juoda riittävästi vettä, tutkija Virpi Kollanus opastaa.

Miten mummo pärjää helteessä?

Viikon kysymys Helteen haittavaikutukset kohdistuvat erityisesti ikäihmisiin ja pitkäaikaissairaisiin, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuore tutkimus. Miksi helteet ovat...

Periaatteessa kaikki Suomessa tehty työ kartuttaa työntekijälle työeläkettä, toteaa Karoliina Nurmi Eläketurvakeskuksesta.

Kuka saa Suomesta eläkettä?

Suomi on solminut viimeksi Intian kanssa sosiaaliturvasopimuksen. Kuka saa Suomesta eläkettä, kehityspäällikkö Karoliina Nurmi Eläketurvakeskuksesta? – Nyrkkisääntönä pidetään, että kaikki Suomessa...

Eeva Jokisen mukaan talouskriisin hoitaminen julkisen talouden menojen pienentämisellä vaikuttaa erityisesti naisvaltaisilla hoiva- ja opetusaloilla. Akavalaiset osoittivat mieltään viisi vuotta sitten.

Onko eurolla sukupuolta?

Viikon kysymys EU:n talouskurin vaikutuksia miesten ja naisten palkkaeroihin pohdittiin keskiviikkona seminaarissa Aalto yliopistossa Helsingissä. Seminaarin järjestivät Naisjärjestöt Yhteistyössä NYTKIS...

Allergista nuhaa on joskus vaikea erottaa flunssasta.

Mitä allergia maksaa?

Viikon kysymys Leppä kukkii ja koivun siitepölyä kantautuu Suomeen eteläisten tuulien mukana. Allergisten niiskutus jatkuu kesällä heinien siitepölykaudella. Paljonko allergia...

Opiskelijoiden mielenosoitus vaati viitisen vuotta sitten opintorahaan 15 prosentin korotusta. Nyt uusien opiskelijoiden opintoraha nousee 11 prosentilla.

Opintotukeen taas muutoksia, miksi?

Ensi syksynä opintotukeen tulee runsaasti muutoksia. Ovatko nämä julkisen talouden kestävyysvajeeseen tai valtion budjetin tasapainottamisen vaatimia säästöpäätöksiä, KELAn etuuspäällikkö Regina Ollila?

Sairauden ja kivun kokeminen on yksilöllistä, kuten lääkärin vastaanotolle hakeutuminenkin.

Miksi mies ei mene lääkäriin?

Viikon kysymys Naiset käyttävät tilastollisesti enemmän terveyspalveluja kuin miehet. Miksi miehet eivät käytä terveyspalveluja yhtä paljon kuin naiset, yleislääketieteen erikoislääkäri...

Sivu 5 / 8 1 4 5 6 8

Uusimmat

ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS

Lisää uusimpia

ILMOITUS
ILMOITUS

Tervetuloa takaisin!

Kirjaudu sisään tilillesi:

Käyttäjätunnus on sähköpostiosoitteesi. Palauta salasanasi klikkaamalla tästä.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Vastaamme mahdollisimman pian.

Salasanan palauttaminen

Syötä käyttäjänimesi tai sähköpostiosoitteesi salasanan palauttamista varten.