Avainsana: Venäjä

Läntisten asiantuntijoiden keskuudessa on vallannut yhä enemmän alaa epäilys siitä, voiko Ukraina saavuttaa tavoitteitaan kesän alussa käynnistämällään vastahyökkäyksellä.

Entä jos Ukraina häviääkin sodan?

Pitkään odotettu Ukrainan vastahyökkäys Venäjää on edennyt erittäin hitaasti kesän aikana. Samalla Yhdysvallat ja Venäjä ovat raottaneet ovia keskinäisille keskusteluille sodan lopettamiseksi. Mitä tapahtuu, jos Ukraina ei voitakaan sotaa?

Mellakkapoliisi retuuttaa mielenosoittajaa Moskovassa syyskuun 24. päivänä.

Voiko Venäjän sodanvastaiselta liikkeeltä odottaa enää mitään?

Putinia on verrattu 30-luvun fasistijohtajiin, mutta Putinin järjestelmä eroaa esimerkiksi Natsi-Saksasta siinä, ettei kansalaisia ole kovin aktiivisesti yritetty aivopestä aktiivisiksi fanaatikoiksi. Sen sijasta järjestelmä perustuu poliittiseen apatiaan ja yleiseen epäluuloisuuteen yhtälailla hallitusta kuin oppositiota kohtaan, kirjoittaa Antti Rautiainen.

Venäjän (taustalla) ja Iso-Britannian alukset kohtasivat Itämerellä Naton BALTOPS 22 -harjoituksessa kesäkuussa.

”Kaikki riippuu Naton tukikohdista” – Venäjän viestinviejä rauhoittelee ja varoittelee Suomea yhtä aikaa

Vaikutusvaltainen venäläispoliitikko Aleksei Puškov vastaa Supon päällikölle, joka on julkisuudessa ihmetellyt Venäjän vaimeita reaktioita Suomen Nato-jäsenyyteen. Puškovin mukaan suhtautuminen riippuu siitä, tuleeko Suomeen sotilasliiton tukikohtia. KU kävi läpi Venäjän lausunnot Suomen Nato-jäsenyyteen. Yhtäältä ilmassa on varoituksia ja uhkailuja, toisaalta vähättelyä.

- Kokonaisia joukko-osastoja on jo varustettu Nato-standardoidulla läntisellä tekniikalla. Se on merkittävästi vahvistanut asemiamme, ylikersantti Oleh Holtvjanskyi sanoo KU:lle videoyhteydellä.

Ukrainalaissotilas kertoo Nato-aseiden jo vaikuttavan taistelukentällä – ”Ilman Euroopan aseapua emme olisi selvinneet”

EU- ja Nato-maista virrannut aseapu alkaa näkyä jo sotarintamalla Ukrainassa.– Kokonaisia joukko-osastoja alkaa olla jo varustettuina Nato-standardoidulla läntisellä tekniikalla, Kansan Uutisten haastattelema merijalkaväen ylikersantti Oleg Goltvjanski kertoo Donetskin alueelta. Vapaaehtoisena rintamalle lähtenyt sotilas sanoo, että lopullinen tavoite on edetä Moskovaan.

Sivu 1 / 7 1 2 7

Uusimmat

ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS

Lisää uusimpia

ILMOITUS
ILMOITUS

Tervetuloa takaisin!

Kirjaudu sisään tilillesi:

Käyttäjätunnus on sähköpostiosoitteesi. Palauta salasanasi klikkaamalla tästä.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Vastaamme mahdollisimman pian.

Salasanan palauttaminen

Syötä käyttäjänimesi tai sähköpostiosoitteesi salasanan palauttamista varten.