Avainsana: Uutiskirje

Palestiinalaisia kuvattiin Gazassa 1. huhtikuuta paikallisen sairaalan alueen raunioissa Israelin joukkojen vetäydyttyä sieltä.

Joukkotuhontaa, alueellista laajentumista ja sotilasdiktatuuria: Suhde Israeliin on EU:n sokein piste

Käynnissä oleva Gazan ja gazalaisten tuhoaminen ei toistaiseksi ole johtanut silmien avautumiseen EU:n toimielimissä. Suomessa tietotaso Israelin poliittisesta visiosta ja poliittisoikeudellisista instituutioista on sensaatiomaisen heikkoa, mikä ruokkii hallituksen haitallista ulkopolitiikkaa. Ilman EU:n ulkopolitiikan perustavaa ja välitöntä muutosta palestiinalainen yhteiskunta on vaarassa lakata olemasta.

– Esimerkiksi teollisuustyötä tekevät ihmiset ovat saavuttaneet Suomessa varsin keskiluokkaisen tulo- ja elintason. Se on kuitenkin uhattuna globalisaation ja digitalisaation edessä. Tämä saa heidät vieraantumaan vasemmistosta, jolla ei ole tarjota heitä hyödyttävää politiikkaa, Jenni Karimäki sanoo.

Nuoret naiset ovat liberaaleja ja vasemmistolaisia, kun taas miehet oikeistolaistuvat – Kysyimme tutkija Jenni Karimäeltä, mistä ilmiössä on kyse

Ennen pidettiin itsestäänselvyytenä, että nuoret olivat vanhempiaan poliittisesti liberaalimpia ja edistyksellisempiä. Nuoret aikuiset eli Z-sukupolvi on kuitenkin kaksi sukupolvea yhdessä: siinä missä naiset kulkevat liberaaliin suuntaan, ovat miehet konservatiiveja. KU kysyi poliittisen historian dosentti Jenni Karimäeltä, kuinka sukupuolittunutta politiikka Suomessa on.

Minja Koskela on ensimmäisen kauden kansanedustaja Helsingin vaalipiiristä.

Vahva valtionhallinto turvaa demokratiaa, sanoo vasemmistoliiton Minja Koskela

Riittävät henkilöstöresurssit takaavat, että asiantuntijuus valtionhallinnossa kehittyy, sanoo vasemmistoliiton kansanedustaja Minja Koskela. Henkilöstöön panostamisen sijaan ostopalvelujen merkitys ja määrä on kasvanut nopeasti. Koskela muistuttaa, että konsultteja eivät koske samat lakisääteiset vastuut ja velvoitteet kuin virkavastuulla toimivia viranhaltijoita.

Toteutuessaan ilmoitetut lakot pysäyttävät suuren osan suomalaista teollisuutta. Lakot eivät koske hätätyötä, eivätkä sellaista työtä, joka on välttämätöntä hengen ja terveyden turvaamiseksi.

60 000 teollisuuden työntekijää lakkoilee helmikuussa: ”Neuvotteluesityksillemme ei ole ollut minkään asteista vastakaikua”, sanoo Teollisuusliiton Lehtonen

Teollisuusliitto järjestää kolmipäiväisen työnseisauksen 14.-16. helmikuuta. Lakkojen piirissä on noin 60 000 teollisuuden työntekijää. Toteutuessaan lakot pysäyttävät suuren osan suomalaista teollisuutta. Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtosen mielestä elinkeinoelämän järjestöjohtajat ovat työmarkkinoiden sekasotkusta yhtä vastuussa kuin hallituksen ministerit.

Sisämarkkinoiden luoja Jacques Delorsin perintö heijastelee monia modernin vasemmiston kannalta keskeisiä jännitteitä, kirjoittaa Timo Miettinen esseessään

Jacques Delors, ranskalainen poliitikko ja Euroopan komission pitkäaikainen puheenjohtaja, kuoli 27. joulukuuta 2023. Hän oli kuollessaan 98-vuotias. Vaikka Delorsin kausi komission johdossa (1985–95) sijoittui aikaan ennen Suomen EU-jäsenyyttä, hänen vaikutuksensa suomalaisten arkeen on ollut huomattava. Nykyaikaisten sisämarkkinoiden isä heijastaa monia modernin vasemmiston kannalta keskeisiä jännitteitä.

Perussuomalaisten presidenttiehdokas Jussi Halla-aho toimii tällä hetkellä eduskunnan puhemiehenä.

Onko Jussi Halla-aho fasisti?

Kysymys siitä, onko rikollista kutsua eduskunnan puhemiestä ja presidenttiehdokasta Jussi Halla-ahoa fasistiksi, on noussut ajankohtaiseksi presidentinvaalien yhteydessä. Ny Tid -lehden päätoimittaja Janne Wass selventää käsitteitä ja pyrkii vastaamaan keskeiseen kysymykseen: Onko Jussi Halla-aho fasisti?

Sivu 1 / 35 1 2 35

Uusimmat

ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS

Lisää uusimpia

ILMOITUS
ILMOITUS

Tervetuloa takaisin!

Kirjaudu sisään tilillesi:

Käyttäjätunnus on sähköpostiosoitteesi. Palauta salasanasi klikkaamalla tästä.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Vastaamme mahdollisimman pian.

Salasanan palauttaminen

Syötä käyttäjänimesi tai sähköpostiosoitteesi salasanan palauttamista varten.