Avainsana: Toimituksen valinta

Mielenosoittajia Quitossa lokakuussa.

Ecuadorin vasemmisto pettyi presidenttiin

Latinalaisen Amerikan vasemmisto on noussut kautta mantereen vastustamaan uusliberalismin paluuta. Vuosituhannen vaihteessa syntynyt ja vahvistunut vasemmiston kultakausi näytti jo päättyneen suuriin vaalitappioihin, korruptioskandaaleihin ja liikkeiden sisäisiin hajoamisiin, mutta syksyn tapahtumat ovat osoittaneet nämä spekulaatiot ennenaikaisiksi.

Ilisun pato on Turkin neljänneksi suurin. Se sijaitsee sadan kilometrin päässä alavirtaan Hasankeyfista, joka tulee jäämään patoaltaan alle. Padon rakentaminen aloitettiin vuonna 2006.

Hasankeyf jää patoaltaan alle

Heinäkuun lopussa alettiin täyttää Ilisun patoallasta Kaakkois-Turkissa. Jo lähiviikkoina Hasankeyfin kaupunki, jossa on ollut asutusta 12 000 vuotta, peittyy tulvan alle ja sen asukkaat on siirretty pakkoevakkoon.

Israelin vaalit käydään ensi tiistaina ilmapiirissä, jossa pääministeri Benjamin Netanjahu on omaksunut entistäkin kovemman linjan.

Palestiinalaisten ahdinko jatkuu

Israelin tulevat vaalit eivät helpota Länsirannan, Gazan tai Israelin palestiinalaisten ahdinkoa. Kiristynyt poliittinen ilmapiiri vaikeuttaa Israelin miehitystä vastustavien aktivistien toimintaa.

Kun katkolle ei pääse

Palveluita kehitettäessä vakavimmista päihdeongelmista kärsivien tarpeet on unohdettu. Asumistukiyksiköiden työntekijöiden mukaan palveluihin tulisi päästä matalalla kynnyksellä.

Seija Paakkunaisen tarina risteää myös Kansan Uutisten kanssa. Hän työskenteli vuosina 1980-1992 vuoroin toimituksen ja johdon sihteerinä ja toimittajana.

Omin sanoin: Invisible Heroes -sarjan Seija

Ylen sarjassa hänen nimensä on Seija Sandoval. Nyt Seija Paakkunainen kertoo tarinansa itse. Chileen hänet veivät rakkaus ja aate vuonna 1969. Tuolloin koko maailman vasemmisto seurasi toiveikkaana sosialistipresidentti Salvador Allenden johtamaa yhteiskunnallista kokeilua. Sitten kaikki romahti.

Saksan oikeistopopulistinen AfD on mobilisoinut syrjinnän ja hylkäämisen tunteet sekä ohjauksesta karanneen globalisaation tuottamat pelot poliittiseksi voimakseen.

Idästä tuli populismin kokeilukenttä

Inhimillistä sivilisaatiota uhkaa tuhoutuminen ilman nykyisen kapitalistisen tuotanto- ja elämäntavan radikaalia sosiaalistaloudellista muutosta. Näin sanoo Wienin yliopiston politiikan tutkimuksen emeritus professori Dieter Segert.

Sivu 6 / 9 1 5 6 7 9

Uusimmat

ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS

Lisää uusimpia

ILMOITUS
ILMOITUS

Tervetuloa takaisin!

Kirjaudu sisään tilillesi:

Käyttäjätunnus on sähköpostiosoitteesi. Palauta salasanasi klikkaamalla tästä.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Vastaamme mahdollisimman pian.

Salasanan palauttaminen

Syötä käyttäjänimesi tai sähköpostiosoitteesi salasanan palauttamista varten.