Avainsana: Pirjo Hämäläinen

Lainahöyhenissä huipulle

Onko kukaan kuullut Virtasesta tai Lahtisesta, joka paljastuisi huijariksi? Luultavasti ei, sillä todellinen huijari esiintyy leuhkoissa lainahöyhenissä ja käyttää nimeä...

Nuppi turvoksissa

Monitaitoinen Oskar Wilhelm Louhivuori oli itsenäisyyssenaatin jäsen, kokoomuksen kansanedustaja, vakuutusyhtiö Salaman toimitusjohtaja, kauppakorkeakoulun rehtori ja kynäniekka, joka suomensi ykkösosan Karl...

Punaisten pääkaupunki

Aina vappuisin vasemmistolaiset järjestöt tekevät kunniakäyntejä punaisille haudoille, kukittavat muistopatsaita ja pitävät puheita. Tunnelma on hartaan liikuttunut, sillä vuoden 1918...

Tabletti, ihan kuin rihvelitaulu

Suomalaisissa kodeissa riittää tabletteja moneen lähtöön. Yhdet tabletit ovat lääkekaapissa, toiset keittiön pöydällä sekä kolmannet työhuoneessa ja lastenhuoneessa. Kaikissa tapauksissa...

Rasputin, hovin musikka

”Onko Rasputin niin kuin Putin mutta vadelmilla?” ”Vatut on!” ”Ei, olen kuullut, että Putin on Ras-putinin salattu pojanpoika. Venäläiseen tapaan...

Mokomat pitkätukat

Kun Rolling Stonesin debyyttialbumista on kulunut nyt 50 vuotta ja Mick Jaggerin ja Keith Richardsin syntymästä hiukan yli 70 vuotta,...

Idän pakkaset pahimmat

Maantieteelle emme mahda mitään, Juho Kusti Paasikivi väitti ja oli tietysti väärässä. Sosialismin vararikko osoitti, että ilmansuunnatkin ovat ihmisen tekoa,...

Onkohan herra nauttinut?

Velimies ilmestyi silmät innosta säihkyen ovelle ja paineli käsiään taputtaen peremmälle. Hän tilaa Helsinkiin kotiseutumme paikallislehteä nähdäkseen, ketkä tutut ovat...

Pro Finlandia 1939–1944

Näin itsenäisyyspäivän aattona seison asennossa ja teen kunniaa niille muslimimiehille, jotka taistelivat viime sodissa Suomen puolesta, ja niille musliminaisille, jotka...

Otavassa on orjan merkki

Pitkäaikainen haaveeni toteutui, kun Suomen sanojen alkuperästä otettiin tänä vuonna pehmeäkantinen halpapainos. Suu muikeana nostelin etymologisen sanakirjan kolme osaa hyllyni...

Jumala tehosekoittimessa

Tuuheaviiksinen Friedrich Nietzsche jäi kohta kolmekymmentä täytettyään eläkkeelle ja kärsi koko ikänsä migreenistä, silmäkivuista, vatsakrampeista, kuvotuksesta, unettomuudesta ja luultavasti kupasta.

Shakespearen kottarainen

Linnut pitivät vihreässä vihtametsässä kokouksen. Kottarainen rykäisi kuuluvasti ja aloitti: ”Suvenmaassa on kaikenlaista hyvää ruokaa, lähdetäänpä sinne!” Muut suostuivat oitis,...

Puhu ja pussaa

Roomalaisrunoilija Ovidiuksella on pian isot juhlat, sillä hänen kuolemastaan tulee kuluneeksi kaksituhatta vuotta. Tarkkaa ajankohtaa ei tunneta, mutta vuoden 2017...

Samojedien kuningas

Jos mahtava Venäjänmaa tuntuu olevan turhan lähellä, saamme syyttää tilanteesta vain itseämme. Nyt on tieteellisesti todistettu, että suomalaiset perustivat Venäjän.

Me Merkuriuksen lapset

”Kaksoset ovat ihanteellisia yrittäjiä, tunnettuja kyvystään hoitaa useita projekteja yhtä aikaa. Merkki on vahva niiden kartalla, jotka ovat jalaltaan keveitä...

Onko zumba syntiä?

Maailman parhaasta koulujärjestelmästä huolimatta suomalaiset ovat elämässä vähän eksyksissä. Jos otetaan kolme suomalaista ja näytetään heille tien varressa kasvavia havupuita,...

Marskin ritarin rakkaus

Tukholman länsipuolella kohoaa Strömsholmin barokkilinna, jota Ruotsin kuninkaat ovat käyttäneet huomenlahjana. Hääyön jälkeisenä aamuna linnansa sai myös Sofia Magdalena, vaikkei...

Dandy neuvostojen maassa

”Muistan Moskovan Punaisen torin paraatien valtavan vitaalisuuden, muistan äärettömät mittasuhteet nyt viholliseksemme muuttuneessa maassa. Tämä maa on jotakin, joka on...

Poika nimeltä Päivi

Suomessa kiertää urbaanilegenda, jonka mukaan veljessodan lopputuloksesta katkeroituneet vanhemmat antoivat pojalleen nimen Varma Kosto. Oppineemmat osaavat vielä tarkentaa, että pojasta...

Punainen lilliputti

Lempielokuvani Kaunis mieli kertoo nobelisti, huippumatemaatikko John Nashin tarinan. Ron Howardin ohjaama elokuva etenee yliopiston kampukselta Pentagonin salaisiin tehtäviin, kunnes...

Aatamin pukukopilla

Loppiainen lopsahtaa, kaali kuppiin kopsahtaa. Riemukasta alkua seuraa nopeasti nolo loppu: uudenvuoden rakettien räiskeestä on vain viikko apeimpaan arkeen. Ja...

Kansallissika ja mamukalkkuna

Jouluna suomalainen kattaa pöytäänsä ruokaa, jollaiseen hän ei arkena koskisi. Läntisessä Euroopassa karjanrehuksi kasvatettu räätikkä, hienommin sanoen lanttu, saa meillä...

Kuningatar ja irtopirkko

Ihmismielen insinööri Fjodor Dostojevski ei ehtinyt kirjoittaa Karamazovin veljeksiä loppuun, joten emme tiedä, millaisen henkistymisen asteen Grušenka, isän ja pojan...

Kiis, kiis kippurahäntä

Kaikki hyvä on lähtöisin idästä. Myös kissat, nuo kotiemme sulokkaat päivänsäteet, matkasivat karavaanikyydillä jostakin Bagdadin seudulta Kaspianmerelle, nousivat viikinkien veneisiin...

Kauan eläköön hömppä!

Mitä katsotte televisiosta? Uutisia, historiallisia dokumentteja ja luonto-ohjelmia gnuantiloopeista ja joessa väijyvistä krokotiileistä. Näitä minäkin katson, joskin peitän silmäni aina...

Avaja porttis, ovesi

Suurella tallikadulla Pietarin ydinkeskustassa seisovat vierekkäin Pyhän Marian suomalainen kirkko, joka vihittiin uudelleen helluntaina 2002, ja Suomi-talo, joka vihittiin syksyllä...

Vapise, Sammatin poika!

Kesällä 2008 ohjaaja Jari Halonen paljasti jymyuutisen. Reilun vuoden kuluttua hän antaa meille uuden Kalevalan, joka oikaisee Elias Lönnrotin, Suomen...

Uuno on numero yksi

Kumpi on suurempi, Uuno Klami vai Eetu Niska, akateemikko vai suksitehtailija, mestarisäveltäjä vai tasamaahiihtäjä? Klami asui Virolahden Klamilassa, mutta Niska...

Peili jolla on muisti

”Muiden muijilla peili on, vaan muijallani ei oo lainkaan. Löysin vanhan tervaleilin, tein siitä muijalle uuden peilin. Niin, näin eteenpäin!...

Huviretki Santahaminaan

Muumioitunut oikeistososialisti herätti huomiota kansallismuseon vuonna 2000 järjestämässä sisällissotanäyttelyssä. Otuksella oli kahdet kasvot, jotka molemmat olivat vääntyneet mielistelevään hymyyn. Selkäranka...

Herra Rahkosen leivonen

Rehtori Einari Merikallio julkaisi vuonna 1922 tutkimuksen suomalaisista linnunnimistä. Suurimman osan aineistosta hän keräsi Riihimäen vankileiriltä, punaisilta vangeilta ja valkoisilta...

Sanojen saalistajat

Amerikkalainen toimittaja A. J. Jacobs luki Encyclopedia Britannican kannesta kanteen, mistä innostuneena suomalainen maisteri Minna Lindgren kahlasi lävitse Uuden tietosanakirjan,...

Kaksipäinen kalalokki

Lähihistoriasta on viisainta vaieta. Afganistan poisti koulukirjoista liian sotaisat vuosikymmenet, rajanaapurimme Viipuri selasi aikakirjoja ja huomasi, ettei suomalaisia vuosikymmeniä ollut...

Mustan Saaran kansa

Tammikuun lopulla istuin Lahdessa Giuseppe Verdin Trubaduurille myhäilemässä ja mietin samalla, miten pitkä matka on näyttämön mustalaiskuoroista, mustalaisruhtinattarista ja mustalaispriimaksista...

Oli meillä naiskuningas

Nyt kun Tarja Halosen presidentinkausi lähestyy loppuaan, on sopiva hetki kysyä, kuinka moni nainen on ennen häntä suomalaisten ylimpänä johtajana...

Sivu 2 / 4 1 2 3 4

Uusimmat

ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS

Lisää uusimpia

ILMOITUS
ILMOITUS

Tervetuloa takaisin!

Kirjaudu sisään tilillesi:

Käyttäjätunnus on sähköpostiosoitteesi. Palauta salasanasi klikkaamalla tästä.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Vastaamme mahdollisimman pian.

Salasanan palauttaminen

Syötä käyttäjänimesi tai sähköpostiosoitteesi salasanan palauttamista varten.