Avainsana: Paavo Arhinmäki

Ei puhuta leikkauksista

Lauantaina Helsingin kaduilla marssi järjestäjien arvioiden mukaan 10 000 ihmistä, jotka vastustivat hallituksen leikkauspolitiikkaa. Mielenosoituksessa ei näkynyt Vasemmistoliiton tunnuksia, koska tapahtuma...

Päät pystyyn

Vasemmiston vaalitulos oli valtava pettymys ja tappio. Kun odotukset olivat korkealla ennen vaaleja, tuntuu vaalitappio vielä paljon suuremmalta kuin se...

Gallupit eivät äänestä

Yleisradio julkisti tällä viikolla laajan vaalipiirikohtaisten mielipidemittausten perusteella tehdyn arvion siitä, miten kansanedustajapaikat jakautuisivat vaalipiirikohtaisesti. Tulos osoitti sen, minkä olemme...

Jakovarasta leikkauslistoihin

Vaalien alla julkisuudessa on aina joku teema, jonka perässä kaikki juoksevat. Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa ekonomistien innoittamana puhuttiin ”jakovarasta”. Puolueilta kysyttiin...

Kohti vaalivoittoa

Vuodessa voi politiikassa tapahtua melkoisesti, puhumattakaan yli kolmesta vuodesta. Keskusta on kaksinkertaistanut gallup-kannatuksensa verrattuna syvimpiin gallup-lukuihinsa nähden. Perussuomalaisten parhaista gallup-luvuista...

Kurjistamisen tiellä

Suomen talous- ja työllisyysnäkymät eivät näytä kovin ruusuisilta. Tällä viikolla valtiovarainministeri Antti Rinne myönsi, että talousennusteita joudutaan rukkaamaan alaspäin. Tähän...

Fantastinen Stubb

”Voitte vain kuvitella sen frustraation määrän, kun aamulla herää ja menee Paavo Arhinmäen kanssa samaan kokoukseen. Se ei ole mikään...

Tältä tuntuu vaalivoitto

Tältä tuntuu siis vaalivoitto. Tämä oli monilla päällimmäinen kommentti sunnuntaina Vasemmiston vaalivalvojaisissa. Vasemmisto otti ensimmäisen vaalivoiton 18 vuoteen. Ja vielä...

Yksi askel kohti Natoa

Hallitusohjelmaan kirjattiin Vasemmiston vaatimuksesta, ettei Suomi valmistele tämän hallituksen aikana Nato-jäsenyyden hakemista. Tämä selvä ja tiukka kirjaus on korvennut jo...

Ruotsin varoittava esimerkki

Poliittisessa keskustelussa työn tarjonnasta on leivottu jonkinlaista ihmelääkettä suomalaisten työllisyysasteen nostamisessa. Muualla Euroopassa tätä on yritetty, eivätkä kaikki esimerkit valitettavasti...

Moninaisuuden juhla

Helsingissä järjestetään tällä viikolla jälleen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen pride-juhla. Viikon kohokohta on perinteisesti ollut kulkue, joka tuo Helsingin kaduille näkyväksi...

Perusthatcheriläiset

Elinkeinoelämän keskusliiton johto lähti ennen vuoden vaihdetta tunnustelemaan työmarkkinoiden ilmapiiriä räyhäasenteella ja raamisopimus kaulassa. Ensin esitettiin palkkojen alentamista ja sitten...

Punavihreässä Pohjolassa

Pohjoismaat ovat monella tavalla Suomen läheisin viiteryhmä. Me jaamme samoja käsityksiä tasa-arvosta, solidaarisuudesta tai vaikkapa työmarkkinoiden pelisäännöistä ja hyvinvointivaltiomallista. Myös...

Politiikan kova syksy

Vasemmisto aloitti poliittisen syksyn torstaina, kun puoluejohto vieraili Rovaniemellä, Pellossa, Sodankylässä ja Ranualla. Pitkin syksyä vasemmistoväellä on mahdollisuus tavata ja...

Kamppailu jatkuu

Hallitus teki ohjelmaneuvotteluiden jälkeen ehkä tärkeimmän linjanvetonsa viime viikolla, kun se päätti valtiontalouden menokehyksistä tuleville vuosille. Vasemmisto sai kamppailtua läpi...

Ei negatiivista ikiliikkujaa

Seuraavat kolme viikkoa ovat ratkaisevan tärkeitä Suomen lähivuosien politiikan suunnalle. Hallituksessa käydään tiukkaa kädenvääntöä sopeutustarpeen suuruudesta ja keinoista. Tällä viikolla...

Arhinmäki: Kyllä kansa tietää

Presidenttiehdokkaiden osana on myös päästä irvailun kohteeksi television viihdeohjelmissa, ja niin pitääkin olla. Viime lauantain Yleleaksin mukaan olen ärähtänyt joulutiedusteluihin...

Työtä ja toimeentuloa

Huomenna lauantaina (1.10., toim. huom.) Tampereella kokoontuu Vasemmiston työelämäfoorumi, joka kerää yhteen vasemmistoliittolaista ay-väkeä ja samalla puolueemme – ja voi...

Hallituskiimaa

Mikään hallitus ei ole vain hyvä tai vain huono. Kaikki hallitukset tekevät hyviä ja huonoja päätöksiä. Tämän sanoin monesti oppositiokansanedustajana...

Voitto ja tappio

Vaalityö on kuin yleisurheilulajeista raain, 800 metrin juoksu. Koko ajan vedetään täysillä ja loppusuoralla vielä kiristetään vauhtia entisestään. Monesti Vasemmistolla...

Paavo Arhinmäki: Raha haisee!

Paperitehdaspaikkakunnilla kuitataan takaisin niille, jotka irvailevat kaupungin ominaistuoksua: ”se on raha, joka haisee”. Selkeä muistikuva minulla on ”rahan hajusta” juniorivuosilta,...

Matkalaulu

Kansanedustajan työ on mukavaa. On pitkät lomat ja pääsee matkustelemaan paljon. Erityisen paljon pääsee matkustelemaan, jos on puolueen puheenjohtaja. Viime...

Yliopisto on proletarisoitunut

Opetusministeri Henna Virkkunen kehui etukäteen, että uusi yliopistolaki on parasta mitä yliopistoille on tapahtunut niiden perustamisen jälkeen. Sivistysvaliokunnassa kuulemastamme noin...

Isot asiat ovat palanneet

Kyyninen voisi todeta, että varma merkki vaalien lähestymisestä on se, että päähallituspuolueet keskusta ja kokoomus nokittelevat toisiaan kovasanaisesti julkisuudessa. Jos...

Kokoomuksen kermakakku

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen ja hänen spin doctorinsa yrittävät herkeämättä valvoa sitä, ettei kokoomus sanoisi ääneen, mitä se todellisuudessa ajattelee. Erityisavustajien...

Sivu 1 / 2 1 2

Uusimmat

ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS

Lisää uusimpia

ILMOITUS
ILMOITUS

Tervetuloa takaisin!

Kirjaudu sisään tilillesi:

Käyttäjätunnus on sähköpostiosoitteesi. Palauta salasanasi klikkaamalla tästä.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Vastaamme mahdollisimman pian.

Salasanan palauttaminen

Syötä käyttäjänimesi tai sähköpostiosoitteesi salasanan palauttamista varten.