Avainsana: Horisontti

Asukkaiden tekemä työ on nykymaailmassakin kunnan paras tuotantoväline.

Kestävä talous alkaa kunnasta

Suomen teollistumisen kaudella maaseudullakin syntyi ansiotöitä erilaisiin pienyrityksiin ja osuuskuntiin. Ne opettivat ihmisille monenlaisia taitoja, ja paikallisia rahatuloja kertyi myös...

Reunaehtoja paikalliseen sopimiseen

Elinkeinoelämän keskusliitto EK ilmoitti syksyllä 2015 sääntömuutoksen myötä vetäytyvänsä keskusjärjestöjen välisistä keskitetyistä sopimuksista. Tästä oli linjaus jo kevään 2013 strategiassa,...

Puolustusministeri Jussi Niinistö hallituksen puolustusselonteon tiedotustilaisuudessa Helsingissä 16. helmikuuta. Jouko Jokisalon mielestä Niinistö ja osa armeijan johtoa on ajatuksellisesti tiukasti talvisodan juoksuhaudoissa.

Uusi puolustusselonteko – vaarallisen idealismin aikakauden tuote

Jos nykyistä militarististen uhkakuvien määrittämää keskustelua analysoi, niin ei voi tulla muuhun johtopäätökseen kuin siihen, että se on mahdollista ainoastaan täydellisen idealismin vallitessa. Siinä maailmassa ei ole ydinaseita, ydinasesotaa, ilmastonmuutosta eikä ekologista kriisiä, vaan talvisodan ajan ”puhtoinen” maailma, kirjoittaa Jouko Jokisalo puolustusselonteosta.

Sivu 2 / 2 1 2

Uusimmat

ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS

Lisää uusimpia

ILMOITUS
ILMOITUS

Tervetuloa takaisin!

Kirjaudu sisään tilillesi:

Käyttäjätunnus on sähköpostiosoitteesi. Palauta salasanasi klikkaamalla tästä.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Vastaamme mahdollisimman pian.

Salasanan palauttaminen

Syötä käyttäjänimesi tai sähköpostiosoitteesi salasanan palauttamista varten.