Avainsana: Eilina Gusatinsky

Ulkoistettu myötätunto

On mielenkiintoista seurata, miten nopeasti muuttuvat puitteet määräävät ratkaisujamme odottavia asialistoja antamatta meille aikaa sisäistää muutoksia. Mitä tuli kirjoitettua? Pitäisikö...

Mitä on tehtävä?

En missään tapauksessa yritä olla Nikolai Tšernyševski (1828–1889), kirjailija, filosofi ja aikansa venäläinen radikaalikriitikko, joka kirjoitti romaanin Mitä on tehtävä...

Eyes Wide Shut

Se kuuluisa elokuva vuodelta 1999, jolloin Cruise ja Kidman olivat vielä aviopari. Venäjäksi leffan nimi on minusta kuvaava: S shiroko...

Onko syytä turhautua?

Melkein 17 vuotta sitten kesän kynnyksellä teimme uuden venäjänkielisen lehden ensimmäistä numeroa. Ajatuksemme oli saada aikaan Suomesta kertova mielenkiintoinen lehti,...

Yhteisön leimaamista vastaan

Kahden päivän aikana jouduin kahdesti keskustelemaan maahanmuuttajiin liittyvästä kollektiivisesta vastuusta. Molemmilla kerroilla vastassa olivat miehet, ensin nuorempi sitten vanhempi. Jäin...

Saako olla ylpeä?

Yhdessä keskustelussa kävi ilmi, etteivät kaikki iloitse maansa puolesta, jos se menestyy esimerkiksi kansainvälisissä vertailuissa tai jollain saralla, jolla on...

Voissa paistamisesta

Olen ollut mukana mielenkiintoisessa projektissa, jota nyt esitetään televisiossa. Se on Suomi on venäläinen, 10-osainen sarja, jossa pohditaan venäläisyyttä Suomessa.

Suomalaisena Kiinassa

Toukokuussa Kiinassa oli kansainvälinen venäjänkielisen lehdistön kongressi, johon osallistui noin 200 toimittajaa 43 maasta. Se oli kuudestoista tällainen kongressi. Edelliset...

Menneen talven lumia

Myönnän, että on hirveän vaikeaa kirjoittaa tätä kolumniani päivä ennen Ajankohtaisen kakkosen tiistaista Venäjä-iltaa, joka taas on jo ohi ja...

Vihollisia etsimässä

Jotenkin on turvaton olo. Outoa, koska henkilökohtaisesti mikään ei ole muuttunut. Kukaan ei uhkaile minua tai perhettäni, kaikki on suhteellisesti...

Totuuksia meille

Netissä törmäsin mielenkiintoiseen venäläiseen selitykseen siitä, mitä on globalisaatio. Moskovaan kutsuttiin kuuluisa taloustiedemies, jonka oli selitettävä, mistä globalisaatiossa on kyse.

Ihmisarvon puolesta

Kohta kuukauden olen seurannut mielenilmaisuja Ukrainassa ja niiden käsittelyä eri maiden mediassa. Samalla olen keskustelut ja kommentoinut kavereittani ajatuksia lähinnä...

Koekaniinien sukupolvet?

Olenko tulossa (tai tullut jo) vanhaksi ja kyyniseksi? Vaikka olen sivustakatsoja, koska itselläni ei ole 6.–9.-luokkalaista tytärtä, HPV-rokotusasia koskettaa minuakin.

Väärin nähtyjä asioita

Näyttää siltä, että minun on pyydettävä anteeksi edellistä kolumniani. En olisi saanut kirjoittaa näkemästäni ja kokemastani Valko-Venäjällä. Olen kuulemma sinisilmäinen...

Euroopan viimeinen diktatuuri

Mietin pitkään, uskallanko kirjoittaa siitä, minkälaisena koin matkani Valko-Venäjälle, varsinkin sen jälkeen, kun laitoin linkin minskiläiseen tv-juttuun, joka kertoi venäjänkielisten...

Avartaako matkailu?

Kesäkuu sattui olemaan minulle matkustuskuukausi. Alkukuusta kävin Moskovassa yhdessä seminaarissa, jonka järjesti Solzhenitsynin säätiö. Juhannukseksi lähden Valko-Venäjälle venäjänkielisen lehdistön kongressiin.

Onko yhteistä tahtoa?

Olen muutaman vuoden ollut yhdessä työryhmässä pohtimassa taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta. Hyvin moninaisessa porukassa etsittiin erilaisia keinoja edistää, koordinoida ja...

Ongelmien ulkoistamisesta

Kaksikymmentä vuotta sitten asuin Kaliforniassa. Kerran kahdessa viikossa vein lapset Berkeleyn Suomi-taloon, missä autettiin ylläpitämään ja kehittämään suomenkielen taitoani. Olennaisena...

Entäs Pate?

Pari viikkoa sitten jouduin seuraamaan sivusta joka ihmisen painajaista: veljeni asunnossa tapahtui vesivahinko. Talossa tehtiin äskettäin pelätty putkiremontti, jonka yhteydessä...

Mistä he saavat voimia?

Kuinka usein kuulee valituksia, ettei kukaan ymmärrä? Kuinka usein kukin meistä masentuu kohdatessaan vaikeuksia ja vastoinkäymisiä? Välillä sekä itse syyllistyn...

Vapauden ihanuus

Taannoin ystäväni päivitti omaa tilaansa Facebookissa. Hän kirjoitti, että Yhdysvalloissa oikeiston ja vasemmiston ero vapauden käsityksestä on hyvin selkeä. Oikeistolle...

Lapsuuden kaupunki

Mistä kirjoittaisin tänään? ETNOn (Etnisten suhteiden neuvottelukunnan) foorumista, joka käsitteli maahanmuuton ja median suhteita vai Moskovan mielenosoituksista, joita voi seurata...

Voiko historia opettaa?

Yleensä toisten virheet jäävät toisten virheiksi. Silti vanhemmat pyrkivät omilla esimerkeillään varoittamaan jälkikasvua. Lukuisat oppaat ovat täynnä caseja, joiden tarkoitus...

Olisi kysyttävää

Guggis-puhalluksen alle jäivät monet asiat ikään kuin huomioimatta. Ovatkohan jo presidenttiehdokkaat kulttuuriministerin ohella kertoneet omaa kantansa taide-McDonald’sista? En sattunut näkemään,...

Muutosten kynnyksellä

Viime lauantaina, 10. joulukuuta, Ihmisoikeuksien päivänä Moskovassa tapahtui ihme. Kymmenet tuhannet tulivat näyttämään koko maailmalle, mutta ensisijaisesti itselleen, että heillä...

Mustanmeren helmi

Pitäisikö etsiä syitä, miksi kuumina kesäpäivinä on vaikea koota ajatuksiaan? Todennäköisesti helle sulattaa paitsi jäätelön myös aivoja. Tekee mieli etsiä...

Eksyksissä

Kolumni / Eilina Gusatinsky1980-luvun lopussa ystävättäreni oli töissä neuvostoliittolaisessa tutkimuslaitoksessa, missä pyrittiin selvittämään ja ennakoimaan nuorison kehitystä. Yli kaksikymmentä vuotta...

Sivu 1 / 2 1 2

Uusimmat

ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS

Lisää uusimpia

ILMOITUS
ILMOITUS

Tervetuloa takaisin!

Kirjaudu sisään tilillesi:

Käyttäjätunnus on sähköpostiosoitteesi. Palauta salasanasi klikkaamalla tästä.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Vastaamme mahdollisimman pian.

Salasanan palauttaminen

Syötä käyttäjänimesi tai sähköpostiosoitteesi salasanan palauttamista varten.