Lehtikuva/Yuri Cortez

Vasemmisto on vallassa monessa maassa Latinalaisessa Amerikassa. Maanosassa voidaan nähdä vielä suurempi siirtymä vasemmalle kuin 2000-luvun alussa.

Oikeisto vastaan vasemmisto. Asetelma on tuttu monista vaaleista, mutta nyt Latinalaisen Amerikan ”oikeistolaisimmasta maasta” kuuluu kummia. Kolumbiassa vasemmistolainen presidenttiehdokas on mahdollisesti nousemassa maan presidentiksi.

Kolumbialaiset valitsevat tänään sunnuntaina presidentinvaalien toisella kierroksella vasemmistolaisen Gustavo Petron ja oikeistolaisen Rodolfo Hernándezin välillä. Petro oli pitkään ennakkosuosikki, mutta nyt tilanne on hyvin tasainen.

Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen on luonnehtinut jo tätä tilannetta merkittäväksi, vaikka Petro ei ole vielä voittanut varsinaisesti mitään.

– Petron pääseminen toiselle kierrokselle on merkittävää siksi, että Kolumbiassa – toisin kuin melkein kaikissa muissa alueen maissa – vasemmistolaiseksi luokiteltavat ihmiset eivät ole koskaan voittaneet presidentinvaaleja.

Vasemmistolaisten ehdokkaiden huonolle menestykselle on Teivaisen mukaan monia syitä. Ehdokkaita on välillä myös tapettu. Kolumbiassa riehui pitkään sisällissota, minkä lisäksi konfliktiin osallistui myös huumekartelleja.

ILMOITUS

Vasemmiston suosiota ei myöskään parantanut vasemmistoon yhdistetty sissiliike Farc, joka kävi veristä sisällissotaa vuosikymmeniä Kolumbian hallintoa vastaan.

Osin konfliktin vuoksi Kolumbia ajautui Latinalaisessa Amerikassa Yhdysvaltain läheisimmäksi kumppaniksi.

– Kolumbia on Latinalaisessa Amerikassa [sotilasliitto] Naton ainoa globaali kumppani. Tämä kertoo maan geopoliittisesta merkityksestä.

Rynnäkkökivääri vaihtui pukuun

Petrolla on myös mielenkiintoinen henkilöhistoria, kuten Teivainen asian muotoilee. Puku päällä Petro näyttää tyypilliseltä poliitikolta, joka voisi istua melkeinpä missä tahansa länsimaalaisessa parlamentissa herättämättä huomiota. Vielä 80-luvulla Petro kuitenkin kantoi rynnäkkökivääriä vasemmistolaisen sissiliikkeen sotilaana.

– Petro on istunut myös vankilassa sissitoimintansa vuoksi, Teivainen kertoo.

Osin Petron suosion taustalla on kaipuu muutokseen.

– Kolumbiassa on pitkään ollut perinteisten konservatiivien ja perinteisten liberaalien vuorottelu vallassa. Siihen liittyy erittäin väkivaltainen tappamisen kausi 1940-luvulla ja 1950-luvun alkupuolella.

Tappaminen päättyi lopulta sopimukseen.

– Sen jälkeen nämä kaksi ovat aika lailla vuorotellen olleet vallassa. Vasemmisto suljettiin siitä pois, mikä osin johti sissijärjestö Farcin perustamiseen.

Muutosvaalit vuorossa

Kun Teivaisen puhetta hieman kärjistää, on presidentinvaaleissa nyt kyse siitä, että ihmiset haluavat kokeilla jotain muuta. Se näkyy Petron mutta myös hänen toisen kierroksen vastaehdokkaansa suosiossa. Koska vasemmisto ei ole koskaan johtanut Kolumbiaa, on helppo suunnata muutostoiveita siihen suuntaan.

– Se on osaltaan lisännyt ajatusta, että kokeillaanko sitten vasemmistoa, kun ei muistakaan oikein ole, Teivainen sanoo.

Muutoskaipuuseen liittyy myös korruptioskandaali, johon ovat sotkeutuneet paitsi nykyinen presidentti Iván Duque myös muita poliitikkoja.

Toki on hyvä huomata, että Petro ei ole millään tavalla poliittisen kentän ulkopuolelta tullut henkilö. Hän on toiminut pitkään parlamentaarisessa demokratiassa ja istunut myös Kolumbian pääkaupunki Bogotán kaupunginjohtajana.

– Ei hän mistään marginaalikammiosta ponnista.

Nuorempana Petro ei tosin luottanut parlamentaariseen demokratiaan, vaan taisteli asein Kolumbian hallintoa vastaan. Mutta M-19-sissiliike poikkesi tunnetummasta Farc-järjestöstä, joka laski aseet vasta 2010-luvulla solmitun rauhansopimuksen myötä.

Antti Yrjönen

Petron edustama M-19 sen sijaan päätti aseellisen taistelun 1980-luvun lopussa ja lähti mukaan demokraattiseen järjestelmään. Heti ensimmäisissä vaaleissa liike sai paljon ääniä ja sai paljon edustajia mukaan säätämään Kolumbialle uutta perustuslakia.

Uusi perustuslaki hyväksyttiin vuonna 1991, ja lopputulokseen on Teivaisen mukaan oltu tyytyväisiä.

– Monien liberaalien mielestä Kolumbiassa on hyvä perustuslaki – yksi maailman parhaista.

Perinteisten liberaalien ja M-19-puolueen jäsenten mukanaolo auttoi perustuslakia saamaan muotonsa.

Yhden muutos on toisen kommunistisissi

Petro ei kuitenkaan näyttäydy kaikille tulevaisuuden toivona. Moni hänen vastustajansa pitää häntä edelleen verenhimoisena kommunistisissinä, vaikka hän on pitkään toiminut politiikan kentällä niin senaattorina kuin pääkaupungin kaupunginjohtajana.

– Toisaalta hän on henkilö, jonka poliittinen ryhmittymä on ollut säätämässä porvarillisen Kolumbian liberaalia perustuslakia aika merkittävällä tavalla, Teivainen kuvailee asetelmaa.

Puheille verenhimoisuudesta voi sinänsä löytää katetta siitä, että M-19 ei sissiliikkeenä kaihtanut väkivaltaa. Se hyökkäsi esimerkiksi vuonna 1985 Kolumbian korkeimpaan oikeuteen ja otti satoja panttivankeja. Piiritys johti lopulta yli 40 siviilin kuolemaan. Heidän joukossaan oli yksitoista korkeimman oikeuden tuomaria, joita kaikkiaan tuolloin oli 21.

Muutama vuosi myöhemmin M-19 laski aseensa ja liikkeestä tuli suomennettuna Demokraattinen liitto M-19. Kuten aiemmin mainittiin, M-19 sai nopeasti suosiota parlamentaarisen demokratian osana. Vuonna 1990 sillä oli myös oma presidenttiehdokas.

– Oletettavasti hänet murhasi oikeiston kuolemanpartiot ja huumekartellit, Teivainen kertoo.

On hyvä kysymys, miten M-19 saattoi tulla nopeasti suosituksi puolueeksi.

– Heihin suhtaudutaan vähän kuin nationalisteina, jotka olivat nuoria idealisteja. Kukapa nyt ei 70- ja 80-luvulla olisi aseellisesta vallankumouksesta haaveillut, Teivainen kuvailee suhtautumista.

Siinä missä M-19:n jäseniä pidettiin hairahtaneina porvarispoikina, on suhtautuminen Farciin ollut huomattavasti kielteisempää. Sitä selittää niin ideologia kuin järjestön toimintatapa.

– Farcia on ohjannut vanhakantainen kommunistinen taisteluideologia, johon on tullut mukaan esimerkiksi huumekauppaa.

Kohtaamisia alueilla

Kolumbia poikkeaa Latinalaisessa Amerikassa myös siinä, että se on tietyllä tavalla melko federalistinen valtio. Virallisesti se ei ole liittovaltio. Sen eri alueilla vahva rooli, kun taas esimerkiksi Peru tai Uruguay ovat hyvin pääkaupunkikeskeisiä maita.

Tämä näkyy myös Kolumbian vasemmiston tilassa, jota Teivainen kuvailee värikkäästi anekdootilla. Se liittyy hänen tekemäänsä matkaan banaanintuotantoalueelle lähelle Panaman rajaa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen

Lehtikuva/Daniel Munoz

– Siellä oli maolaississejä, jotka olivat alueella aika vahvoja. Järjestö laski aseensa ja voitti paikallisvaaleja. Kun kyse oli entisistä maolaississeistä, joita oli tapettu oikeiston kuolemanpartioiden toimesta, Farc-sissit alkoivat tunkeutua alueelle. Farc piti maolaisia pettureina, ja Farc alkoi tappaa heitä.

– Maolaiset pyysivät Kolumbian hallitusta suojelemaan heitä. Käytännössä kävi niin, että oikeiston kuolemanpartiot ja entiset maolaississit olivat de facto liitossa.

Taustalla oli ajatus, että jos oikeiston kuolemanpartiot pitävät valtaa, eivät Farc-sissit pääse tappamaan entisiä maolaississejä. Monimutkaista? Hyvin monimutkaista.

– Miten mittaisit, mikä on vasemmiston tuki tällä alueella? Siihen ei ole kauhean yksiselitteistä vastausta.

Teivainen päätyi alueelle, koska oli tekemässä suomalaisen ay-liikkeen rahoittaman hankkeen arviointia. Yksi hankkeen kritiikin kohteista oli juuri se, että suomalaisen ay-liikkeen sanottiin tukevan oikeistolaisten kuolemanpartioiden kanssa liittoutuneita ihmisiä. Nämä tosin sanoivat olevansa radikaalivasemmistolaisia.

Huumeita ja perustuslakia

Kolumbia on ihmisille parhaiten tuttu huumeista, erityisesti kokaiinista. 1990-luvulla maasta luotiin kuva täydellisestä narco- eli huumevaltiosta, jota oikeasti pyörittävät huumekartellit.

– Osaltaan se piti paikkansa. Siitä huolimatta Kolumbiassa oli uutisointiin nähden suhteellisen hyvin toimiva, perustuslaillisesti ankkuroitu järjestelmä. Se toimi yllättävän hyvin, Teivainen huomauttaa.

2000-luvun alkupuolella maan presidentiksi nousi Álvaro Uribe, joka lupasi rauhoittaa maan. Hän oli taustaltaan melko lähellä oikeistolaisia puolisotilaallisia joukkoja, minkä vuoksi häntä on luonnehdittu myös äärioikeistolaiseksi.

– Hän onnistui rauhoittamaan maata kovalla kädellä. Ihmiset alkoivat uskaltaa käyttää enemmän busseja liikkuessaan kaupungeista toiseen, Teivainen sanoo.

Uribe istui kaksi kautta presidenttinä aina vuoteen 2010. Maan rauhoittuminen toi kansansuosiota.

– Häntä vastaan voi esittää monenlaista hyvin perusteltua kritiikkiä julmista ihmisoikeusloukkauksista lähtien, mutta hän onnistui rauhoittamaan maata.

Miten mittaisit, mikä on vasemmiston tuki tällä alueella?

Uriben seuraaja Juan Manuel Santos istui niin ikään kaksi kautta. Hän sai vuonna 2016 Nobelin rauhanpalkinnon, kun Farc suostui rauhansopimukseen hallituksen kanssa. Myöhemmin rauhansopimus hylättiin kansanäänestyksessä, mutta siitä on silti pidetty kiinni.

Vaikeampi ehdokas vastassa

Nyt takaisin nykyhetkeen. Kuten Teivainen alussa sanoi, on Petrolla nyt vastassa hänen kannaltaan pahin vastaehdokas. Syy siihen on osin sama kuin Petrolla – muutoshalu. Teivaisen mukaan Petron vastaehdokkaaksi oletettiin tulevan Federico Gutiérrez, joka edusti jatkuvuutta oikeistohallituksiin nähden.

– Tässä tapauksessa Petroa olisivat äänestäneet paitsi vasemmiston sympatisoijat, mutta myös muutosta haluavat.

Nyt vastassa on kuitenkin 77-vuotias Rodolfo Hernández, jota pidetään monella tapaa oikeistopopulistisina. Näin ollen muutosta haluava saattaa äänestää Petron sijaan Hernándezia.

Jotta Petro voisi voittaa presidentinvaalit, pitää hänen saada kannatusta myös vasemmiston ulkopuolelta.

– Tämä on suurin syy, miksi pidän Hernándezia vaikeampana vastaehdokkaana Petrolle.

Hernándezia on kutsuttu myös Kolumbian Trumpiksi. Syynä on populismin lisäksi se, että Hernández on erittäin rikas mies, joka ryhtyi vanhemmalla iällä poliitikoksi. Teivainen tosin toppuuttelee vertauksen kanssa.

– Hernández on liberaalimpi tyypillisissä arvokysymyksissä kuten samaa sukupuolta olevien parisuhteista ja huumeista. Hän asettuu enemmän liberaalille puolelle kuin konservatiivipuolelle. Siinä mielessä kyseessä ei ole oikeistokonservatiivi, mikä auttanee häntä syömään Petron ääniä.

Eurooppalainen keskustalainen

Petro on vaalikampanjan aikana kohdannut syytöksiä koskien menneisyyttään. Hänen on väitetty johtavan Kolumbian naapurimaa Venezuelan tielle.

– Petron kampanjaväki on sanonut, että nykyinen presidentti Iván Duque ja Venezuelan presidentti Nicolás Maduro ovat ikään kuin samaa jengiä eli autoritaarisia, ja Petro edustaa vaihtoehtoa vasemmistolaisille ja oikeistolaisille.

– Yhdessä haastattelussa Petro on sanonut, että Euroopassa hänet miellettäisiin keskustalaiseksi, Teivainen kuvailee.

Kolumbia on Teivaisen mukaan ideologisesti oikeistolaisempi maa kuin monet muut Latinalaisessa Amerikassa.

– Sen vuoksi kaikki äärioikeistosta vasemmalla olevat henkilöt leimataan helposti kommunisteiksi. Moni liberaali on leimattu kommunistiksi.

Mutta samalla on hyvä huomata, että Petro on tosiaan toiminut Bogotán kaupunginjohtajana eli vaikka Kolumbiassa mielenmaisema on oikeistolaisempi, ei se ole estänyt Petron kaltaisten poliitikkojen menestymistä.

Mahdollinen aalto

Jos Petro nousee Kolumbian presidentiksi, olisi Latinalaisessa Amerikassa tapahtunut nopeassa tahdissa melkoinen muutos. 2000-luvun alussa puhuttiin vaaleanpunaisen aallon pyyhkäisseen maanosan yli, kun monissa maissa vasemmistolaiset nousivat valtaan.

Chilessä vasemmisto on vallassa, samoin Perussa, jossa hallinto on tosin ollut kaaoksessa. Boliviassa on niin ikään vasemmistolainen hallitus, ja loppuvuodesta Brasiliassa äänestetään presidentinvaaleissa. Siellä vasemmistolainen ex-presidentti Lula da Silva on selvästi istuvaa presidenttiä Jair Bolsonaroa suositumpi.

Jäljellä on kaksi isoa jossia, mutta niiden toteutuessa, muutos Latinalaisessa Amerikassa olisi melkoinen.

– Sitten olisi melkeinpä kattavammin erityyppisten vasemmistolaisten hallitusten johtama maanosa kuin koskaan aiemmin, Teivainen päättää.