IPS/Charles Karis

Darkuale Parsanti ja vaimonsa Mary Rampe laskevat tappioitaan. Yksi toisensa perään heidän karjansa on menehtynyt kuivuuteen.

– Minulla oli 45 päätä karjaa ja 50 vuohta, mutta ne kaikki kuolivat pahenevan kuivuuden takia. Tällä hetkellä minulla on vain yksi lehmä ja viisi vuohta, kävelykeppiin nojaileva Parsanti kertoo.

Arvaamaton sää on nielaissut sen, minkä oli tarkoitus ravita hänen perheensä. Vain mustat korpit ovat omaisuuden jäänteiden haaskalla.

– Kuivuus on aiheuttanut niin paljon tuskaa taloudessani. Jopa eläimistä huolehtivat nuoret maasai-soturit, moranit, ovat kotosalla ja masentuneita. Rampe sanoo. Kuten monilla muillakin Marsabitin äideillä hänen harteillaan on raskas vastuu tasapainotella lasten ja karjan ravitsemuksellisten tarpeiden välillä.

– Sen vähän maissijauhon mitä meillä on, me valmistamme ja tarjoilemme ensin vauvoille, sitten lapsille ja lopuksi vasikoille, Rampe kertoo.

ILMOITUS

Pahin kuivuus vuosikymmeniin

Paimentolaisyhteisöjen on raskasta nähdä vaurautensa vertauskuvan ja perheidensä turvan hiipuvan. Kenian pohjoisosan kuivilla ja puolikuivilla alueilla ankara kuivuus ja kohoavat lämpötilat tekevät tuhojaan, ja paikallisista asukkaista tuntuu, että heidät on hylätty. Valtio ei ainakaan priorisoi heidän auttamistaan.

Seudun sääolosuhteet ovat muuttuneet jyrkästi: ennen sadekaudet tulivat säännöllisesti ajallaan, mutta nyt saattaa kulua useita peräkkäisiä vuodenaikoja ilman sateen pisaraakaan.

Kuten monet Kenian kuivan pohjoisen maakunnista Marsabit kärsii pahimmasta kuivuudesta vuosikymmeniin. Karjaa kuolee laumoittain.

Marsabitissa majaileva moran Ltadakwa Leparsanti sanoo, että ennen kuivuutta perheet olivat varakkaita.

– Me saatoimme ostaa kaikkia perustarvikkeita ja pukeutua hyvin, mutta kuivuus on suistanut meidät pelkiksi kerjäläisiksi, jotka anelevat leipää lahjoittajajärjestöiltä ja hallitukselta. Tämä on surullista todellisuutta, Leparsanti sanoo.

”Tämä alkaa jo olla liikaa”

Äskeinen YK:n pakolaisjärjestön ja maailman ruokaohjelman tutkimus kertoo, että Itä-Afrikassa lähes kahta miljoonaa ihmistä uhkaa nälänhätä pitkittyneen kuivuuden vuoksi. Kärsimystä vielä kasvattavat jyrkästi kohoavat ruuan ja polttoaineen hinnat.

– Toivon, että pian sataa. Muuten tämä kuivuus tuo meille lisää hävitystä. Me olemme jääneet Jumalan armoille”, neljän lapsen äiti Asli Dugow sanoo.

– En ole koskaan nähnyt mitään sellaista kuin nyt tapahtuu täällä Marsabitissa. Viimeisen viiden vuoden ajan on ollut tulvia, kuivuutta, nälkää, konfliktia ja covid-19. Tämä alkaa olla jo liikaa meille. Mietin, mahtaako lapsistani koskaan tulla aikuisia, Safia Adan pohtii.

Englanninkielinen versio