Emma Grönqvist

Srilankalais-suomalaisen Kashmeera Lokugen ronski huumori ja raikas kieli värittävät omanlaistaan sukupolvikertomusta.

Kashmeera ”Mira” Lokuge, 28, on restonomi, sisällöntuottaja ja esikoiskirjailija. Sri Lankasta Suomeen isänsä työn perässä 12-vuotiaana muuttaneen Lokugen äiti kuoli ennen kuin ehti muuttaa Suomeen tämän veljen kanssa.

Toimittaja Hyppe Salmen kanssa kirjoitettu Ilmatilaa-romaani (Tammi 2021) kertoo kovia kokeneen maahanmuuttajanaisen tarinan – mutta ei nyyhkytarinaa vaan selviytymiskertomuksen.

Moni sai tietää esikoisromaanista Lokugen Instagramissa ylläpitämän @denssimami-tilin kautta, jolla hän paljasti nimen tilin takana ja kertoi kirjauutisen. Jopa 18 000 seuraajan tilin kautta sai aikoinaan myös yhteistyö Salmen kanssa alkunsa.

Denssimami-hahmo on anteeksipyytelemätön nainen, joka Lokugen mukaan paukuttaa tiskiin faktoja ilman filtteriä.

– Kuitenkin se on empaattinen ihminen, joka on enemmän sellainen your local lähiöneuvoja. Meissä kaikissa on vähän denssimamia, ellet ole jossain Westendissä syntynyt, hän kuvailee.

ILMOITUS

Reipasta sinkkuelämää ja tavallista duuniarkea ronskin huumorin ja itseironian keinoin käsittelevä ”mami” on yhdistelmä Kashmeeran, tämän ystävien ja tilin seuraajien kokemuksia. Ehkä jopa alter ego, vaikka Lokuge korostaakin eroja hahmon, itsensä ja myös romaanin minäkertoja Shehanin, ”Hanin”, välillä.

– Kaikkia tosin yhdistää se, että he pyrkivät olemaan jalat maassa. Mä olen ehkä eniten jalat maassa, käynyt jo läpi kaiken sen paskan mistä denssimami oppinsa ammentaa. En ole niin räväkkä enkä halua tulla lokeroiduksi siinä, missä denssimami nauttii stereotypioista. Hani taas luotiin, jotta voisin kertoa omista kokemuksistani ilman, että ne ovat täysin omiani.

Lokuge tarkentaa, että Hanin kokemuksiin on sekoittunut paitsi fiktiota, niin muidenkin samankaltaisissa tilanteissa ja ympäristössä eläneiden kokemuksia. Seksiä ja päihteitäkin on, siinä missä nyt nuoren ihmisen elämässä yleensä. Arjessa kannattelevan huumorin välistä pilkahtelevat väliin yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kokemukset.

Lokugen ilmaisun voima on vilpittömyydessä ja riemastuttavan luovassa yhdistelyssä. Finglishiä käytetään nasevasti ja raikkaasti, eikä kielenkäyttö oikeastaan rajoitu suomeen ja englantiin, sillä niiden lisäksi Lokuge käyttää myös ruotsia ja äidinkieltään sinhalia.

– Halua näyttää, että kielen ei tarvitse olla ihan v…un tylsää, että näinkin voi kirjoittaa.

Lokugen mukaan romaani toimii äänikirjana paremmin kuin kirjoitettuna tekstinä. Hän on lukenut sen itse äänikirjaksi – ja toisenlaista ratkaisua on tässä tapauksessa vaikea kuvitella.

Kahden kulttuurin välissä

Romaanin päähenkilö Hani kertoo monella tapaa Lokugen kaltaisen nuoren naisen elämästä pääkaupunkiseudulla. Hani on maahanmuuttaja, asiakaspalvelutyössä ja neuvokas niin sanottu vahva nainen, jolla on omat surunsa ja ahdistuksensa, joista huomattava osa koskee köyhyyttä tai miehiä. Hän on kaikessa ristiriitaisuudessaan ja epätäydellisyydessään helposti lähestyttävä, eivätkä tätä vaikutelmaa ainakaan vähennä henkilön välittömyys ja toisaalta haavoittuvuus.

Nuorten aikuisten kasvukertomuksille ominaiset ihmissuhteiden ja työelämän ongelmat saavat lisäväriä paitsi hahmon työväenluokkaisuudesta myös suomalaisen yhteiskunnan rasismista, jonka kohteena elämistä teos hyvin avaa. Valkoiselle suomalaiselle enimmäkseen näkymättömissä oleva rasismi ilmenee niin pieninä eleinä arjessa kuin rakenteellisellakin tasolla.

– On ollut ihanaa saada palautetta somessa suoraan nuorilta ihmisiltä, että hitsi mikä kirja, että aikamoista tunteiden vuoristorataa. Osa on kommentoinut tosi samaistuttavaksi, osa taas, että pisti miettimään. Moni kertoo myös nauttineensa siitä, miten teos on kirjoitettu.

Kahden kulttuurin välissä elävistä nuorista naisista ei ole liikaa romaaneja kirjoitettu. Ei ainakaan kursailemattomalla lähiöiden kielellä, yhdellä niistä.

– Joku sanoikin, että alkaa jo kyllästyttää nämä millenniaalien masennustarinat, mutta tässä oli muutakin pointtia.

Monelle kirja on epäilemättä ensimmäinen suomeksi kirjoitettu romaani, joka tarjoaa samaistumispintaa. Iso osa uskottavuudesta tulee juuri kursailemattomuudesta. Lokuge on välttänyt tyylikkäästi kiusauksen kirjoittaa ylevää hyvishahmoa. Jos mitään kiusausta siis olikaan.

– Onhan tässä tavallaan miesten esineellistämistä, mutta nyt on teidän vuoro. Naiset kohtaavat sitä joka päivä. Miellän itseni enemmän sellaiseksi arjen feministiksi, en niinkään aktivistiksi. En vaihtaisi profiilikuvaani pilluksi, mutta I don’t take shit from no fucking man.

Sri Lankassa köyhyys ei ole mikään tabu.

Mitä avoimuuteen tulee, Lokuge pohtii, että sillä voi olla jotain tekemistä Sri Lankan olosuhteiden ja kulttuurin kanssa. Niukkuudessa on pärjätty vain jakamalla niin resurssit kuin huoletkin.

– Äidiltäni olen perinyt sen, että olen tavallaan avoin kirja. Meillä on ollut Sri Lankan puolella sellainen perhetraumaattinen kurjuus, että ei ollut paljon rahaa ja piti joskus pyytää muilta. Yhteisöllisyys on siellä kuitenkin tosi vahva ja ihmiset tietävät, että materialistiset asiat eivät tuo onnea. Siellä on buddhalaisuus ydinarvo eikä köyhyys ole mikään tabu.

Suomessa Lokuge kertoo toisaalta arvostavansa yksityisyyttä. Esimerkiksi sitä, että naapuri mieluummin vaikka odottaa oven takana kuin törmää kiusallisesti rappukäytävässä.

Kaltaisuuden kokemuksia

Jo ennen kirjaa meemitiliä pyörittäessään, mutta varsinkin kirjan aikana Lokuge sai huomata, että there are people, jossain tuolla muutkin miettivät ja kokevat samankaltaisia asioita. Tämä kokemus on ollut kantava voima Lokugen tekemisissä.

– Vaikka kirja on poc-ihmisen (people of colour) tekemä, se viestii samalla, että voi olla toiselta puolen maailmaa ja puhua eri äidinkieltä, mutta elää silti hyvin samaistuttavaa elämää. En halua kirjoittaa vain mamuille ja mamutaustaisille. Mutta muille maahanmuuttajille haluan sanoa, että ei tarvitse osata täydellistä suomea, dawgs and bitches, että voi kertoa tarinansa. Suomalaisille haluan avata vähän ruskean ihmisen näkökulmaa. Lukekaa tämä, niin ehkä pystytte vähän ymmärtämään, jos haluatte ymmärtää. Kirjoitan kaikille ihmisille, jotka haluavat lukea aitoja tarinoita.

Emma Grönqvist

Kirjoittaminen on aina ollut Lokugelle tärkeää.

– Olin A:n oppilas jo Sri Lankassa. Rakastan fyysistä kirjaa ja kirjoittamista, nautin suuresti kirjoittamisesta käsin. Mutta en todellakaan ajatellut, että musta tulee kirjailija. Omaksi ilokseni olen joskus kirjoittanut eroottisia novelleja roseeviinilasin äärellä pahimpina sinkkuiltoina. Mutta totta kai kun mahdollisuus tuli, tartuin siihen ja päätin tehdä sen kunnolla.

Mitä Lokugelta on lupa odottaa tulevaisuudessa?

– Yksi puoli minusta haluaisi muuttaa Sri Lankaan ja pitää löytökoirien paikkaa, toinen puoli haluaisi olla kunnon talk show -emäntä, ohjata, tehdä musiikkia… Koen, että jonkinlainen luova työ on juttuni.