Pertti Jenytin/Lehtikuva

Työläisperheen kasvatti Seija Silfverberg oli 1960– ja 1970 -lukujen suosikkiballerina ja räiskyvä näyttämöpersoona.

Tero Halvorsen kertoo kiehtovasti 1960-70-lukujen suosikkiballerinan elämästä tuoreessa kirjassaan Seija Silfverberg – ballerina kuin liekki (Fuga 2022). Kirja avaa lukijalle balettitanssijan elämää suurissa rooleissa näyttämöiden loisteesta mutta myös kulisseissa ja arjessa.

Vaikka tarinan keskiössä on tietysti balettitaide, kirja hahmottaa mukavasti myös Silfverbergin tanssijavuosikymmenten aikaista kulttuurielämää. Tämä jo siksikin, että kansallisbaletin lisäksi monilahjakas Silfverberg vedettiin mukaan moneen muuhunkin, television viihdeohjelmiin, laulamaan, tanssimaan kotimaisiin elokuviin jopa muotinäytöksiin.

Lisäksi kirja raottaa ovea myös kiilalaisiin kulttuuripiireihin Silfverbergin nuoruusvuosilta, jolloin hän eli ensimmäisen aviomiehensä, toimittaja ja näyttelijä Alpo Vammelvuon kanssa.

Nuorisofestivaaleilta ammattitanssijaksi

Seija Silfverbergin (s. 1936) isä kuoli jatkosodan alussa ja äiti kasvatti ainoa lapsensa ompelijana. Kipinä esiintymiseen löytyi sotaorpojen leiriltä, josta tie kulki Tainionkosken Tähti -nimiseen voimisteluseuraan kuusivuotiaana. Lahjakas tyttö aloitti 13-vuotiaana opinnot oopperan balettikoulussa Helsingissä.

Seija Silfverberg oli työläisperheestä, lapsena hän oli pikkupioneeri, Helsingissä nuorisoliittolainen Eiran osastossa. Niinpä hän halusi myös osallistua vasemmistonuorten kansainväliseen suurtapahtumaan Itä-Berliinin nuorisofestivaalille. Sitä varten hän keräsi rahaa tanssimalla.

ILMOITUS

Festivaalista tuli Silfverbergille yllättäen tärkeä erityisesti tanssiammattia ajatellen. Häntä pyydettiin esiintymään Suomi-iltoihin ja myös esiintymään rauhanfestivaalien kansainvälisessä tanssikilpailussa, ei kilpailijana mutta maansa edustajana. Heti festivaalin jälkeen 16-vuotias Silfverberg sai sopimuksen oopperan balettikuntaan. Uran ammattitanssijana aukesi.

Berliinin-matka oli tärkeä toisellakin tavalla. Siellä Silfverberg nimittäin tutustui tulevaan aviomieheensä Alpo Vammelvuohon. Ja aviomiehensä kautta Silfverberg tutustui vasemmistolaiseen Kiila-taiteilijaryhmään. Tuohon aikaan 1950-luvulla Kiilassa pyöri muun muassa Jarno Pennanen (joka oli naimisissa Alpon sisaren, Anja Vammelvuon kanssa), Katri Vala, Elvi Sinervo, Raoul Palmgren ja Reidar Särestöniemi.

Yrjö Lintunen

Seija Silfverbergin nuorisoliittolaistoiminta päättyi nuorisofestivaaliin. Kiila-ryhmän vaikutteita hän imi itseensä pitempään tavatessaan Vammelvuon kanssa kiilan jäseniä erinäisissä illanistujaisissa.

Silfverberg jäi leskeksi 1963. Hänen toinen aviomiehensä Seppo Koski löytyi balettimaailmasta. He tanssivat myöhemmin yhdessä monet nimiroolit.

Kiertueilla ja oppimassa

Oopperan solistitanssijattaren ura lähti heti vahvaan nousuun. Oli lukuisia ulkomaankiertueita ja -opintomatkoja. Kansallisoopperan yhteistyö venäläisten ooppera- ja balettitaitelijoiden kanssa oli 1950-luvulla tiivistä. Silfverberg tanssi ja ystävystyi muun muassa nuoren Rudolf Nurejevin kanssa.

Seuraavina vuosikymmeninä 1960–1970-luvuilla hän oli suomalaisen baletin suuria nimiä. Hänet tunnettiin klassisesta tekniikasta ja vahvasta ilmaisuvoimasta, joka selittää hänen suosiotaan myös muualla balettimaailmassa.

Taisto Tuomi

Silfverbergin suurista esikuvista monet olivat venäläisiä tanssijoita, kuten Galina Ulanova ja Raisa Strutskova. Silfverbergin suurista rooleista mainittakoon Odette–Odilen kaksoisroolin Joutsenlammessa, jossa Seppo Koski tanssi prinssin roolissa. Lehtien kriitikot ylistivät kilvan Silfverbergin suoritusta. Menestys roolissa teki hänestä ensitanssijattaren vuonna 1967.

Suuria roolisuorituksia olivat myös esimerkiksi Carmen ja Phaidra.

Kirja kurkistaa myös kulissien takaisiin taisteluihin, erityisesti Silfverbergin ja Doris Laineen väliseen kilpailuasetelmaan. Laineen asema johtavana prima ballerinana alkoi väistyä sen jälkeen, kun hänen puolisonsa Alfons Almi jäi oopperan johtajan paikalta eläkkeelle. Doris Laine nousi myöhemmin Kansallisbaletin johtajaksi.

Tero Halvorsen on tehnyt perusteellista työtä Seija Silfverbergin elämäkertaan tarvitsemansa materiaalien ja kirjan kuvituksen keräämisessä ja toimittamisessa. Kiintoisaa on myös seurata vilkasta ja perinpohjaista lehtikirjoittelua kansallisbaletin ykköstanssijan roolisuorituksista. Se on nykypäivästä katsoen poikkeuksellista herkkua, kulttuuritoimitukset kun on ajat sitten kuopattu lähes kokonaan medioista.