Lehtikuva/Allison Dinner

Aseväkivalta on nykyään amerikkalaisten lasten yleisin kuolinsyy, sanoi ex-kongressiedustaja sen jälkeen, kun kouluampuja tappoi Texasissa yli 20 ihmistä.

Eletään toukokuun 25:ttä päivää. Yhdysvalloissa on tapahtunut pelkästään tässä kuussa 49 joukkoampumista. Niissä on kuollut 76 ihmistä ja haavoittunut 211. Kuolonuhreja tulee kolmen ihmisen päivätahdilla.

Kuukauden pahin kouluampuminen tapahtui yöllä Suomen aikaa Uvalden kaupungissa Texasissa. Peruskouluun hyökännyt ampuja surmasi viimeisimpien tietojen mukaan 22 ihmistä, joista 19 oli lapsia. Myös ampujaksi epäilty 18-vuotias Salvador Ramos on kuollut.

Haavoittuneita on 11.

Uutistoimistojen mukaan ampujaan linkitetyllä Instagram-tilillä julkaistiin aiemmin tällä viikolla valokuva kahdesta AR15-tyylisestä puoliautomaattikivääristä.

Joukkoampumisia Yhdysvalloissa tapahtuu useita lähes päivittäin, mutta tämä oli vakavin tähän mennessä tässä kuussa. Kymmenen päivää sitten Buffalossa ammuttiin kymmenen ihmistä supermarketissa.

Aseväkivalta on pahenemaan päin samaan aikaan kun Connecticutin Sandy Hookin peruskoulun verilöylyn kymmenvuotispäivä lähestyy. Joulukuussa 2012 tehdyssä iskussa kuoli 20 lasta ja 6 koulun työntekijää.

ILMOITUS

Jälleen kerran Yhdysvalloissa ollaan järkyttyneitä, mutta mitään ei tehdä aseväkivaltaan puuttumiseksi. The Guardianin mukaanconnecticutilainen demokraattisenaattori Chris Murphy raivosi senaatissa vain muutama tunti uusimman verilöylyn jälkeen lainsäätäjien toimimattomuudesta.

– Vuodessa on enemmän joukkoampumisia kuin päiviä. Lapsemme elävät pelossa. Tätä ei tapahdu missään muualla kuin täällä Yhdysvalloissa, ja on meidän valintamme antaa sen jatkua.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden määräsi laskemaan Valkoisen talon lipun puolisalkoon ja vaati puheessaan ”tervettä järkeä” maan aselainsäädäntöön.

Entinen presidentti Barack Obama syytti aselobbya, joka estää toimimisen.

Joukkoampumisen kohteena itsekin ollut entinen kongressiedustaja Gabrielle Giffords sanoi aseväkivallan olevan nykyään amerikkalaisten lasten yleisin kuolinsyy.