Hoitajien viesti on koko kevään ajan ollut se, että palkkataistelu ei ratkea ilman valtion mukaantuloa. Sille olisi kiire, sillä kunnissa painaa huoli terveyspalvelujen kaatumisesta loppuvuoden aikana, ehkä jo kesälomiin.
Moni kunta on päätynyt etsimään rahallisia erityisratkaisuja, jotta ne saisivat riittävän määrän hoitajia turvaamaan sosiaali- ja terveyspalvelut loppuvuoden ajaksi.
Sitouttamispalkkioita kuntatyönantajat KT ei sentään tuomitse, kuten se teki Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin pyrkimyksille sopia työrauhasta omalla alueellaan suoraan hoitajajärjestöjen kanssa. KT:n toimitusjohtaja Markku Jalonen jyrähti, ettei ”kansallista työriitaa voi ratkaista paikallisesti”.
Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtaja Seppo Ranta kertoiYlelle, ettei sairaanhoitopiiri suinkaan neuvottele työehtosopimuksesta, vaan kyse on ajasta siihen asti, kunnes varsinainen valtakunnallinen sopimus syntyy.
Sairaanhoitopiirin ratkaisun taustalla on sairaanhoidon heikentynyt saatavuus. ”Olemme laittomassa tilanteessa. On kansalaisia, jotka eivät pääse ajoissa hoitoon.”
Eikö sairaanhoitopiiri toimi aivan oikein? Ymmärrettävä on toki puun ja kuoren välissä olevan KT:nkin kanta. Se ei voi liikkua asiassa ennen kuin maan hallituksen suunnalta luvataan rahaa kunta-alan ratkaisuun enemmän kuin mitä sovittelulautakunta sovintoehdotuksessaan lupasi.
Huutava hoitajapula edessä
Sote-alan työvoimapulan kiihtymistä on ennustettu jo pitkään. Kiinnostus esimerkiksi sairaanhoitajakoulutukseen on suorastaan romahtanut.
Jyväskylän ammattikorkeakoulun sairaanhoitajakoulutukseen hakevien määrä on laskenut vuodesta 2019 tähän vuoteen mennessä peräti 40 prosenttia. Laskusuunta on totta myös Turussa ja Tampereella.
Tampereen yliopiston sosiaalipolitiikan tutkijalla Satu Ojalalla on tiukkaa pohdintaa hoitajien ja muiden matalapalkkaisten ammattiryhmien palkkaerojen hoitamatta jättämisestä.
– Jos matalapalkka-alojen tilannetta ei korjata, edessä saattaa olla julkisten palvelujen rapautuminen, sanoo työmarkkinoita tutkinut Ojala Ylen haastattelussa.
Hän muistuttaa, että työvoimapulan vuoksi monissa kunta-alan ammattiryhmissä voidaan nähdä sama kuin lääkäreillä. Ihmiset irtisanoutuvat ja alkavat kilpailuttaa osaamistaan, jolloin työn hinta ei enää määräydy työehtosopimuksen perusteella.
Ojala ihmettelee oikeastaan vain sitä, miksi näin ei ole jo käynyt esimerkiksi sairaanhoitajien kanssa. Paheneva työvoimapula voi laukaista kilpailutuksen.
Sovittelulautakunnan esitys, yhteensä noin 5,1 prosenttia palkankorotusta yli yleinen linjan viiden vuoden aikana, ei kelvannut Tehyllä ja Superille. Moni muu kunta-alan liitto piti tarjousta riittävänä. Hoitajat vaativat lisää. Se kertoo, että ihan pienellä palkkatarjouksella sote-työnantaja ei pysty ostamaan palkkalistoilleen yksittäistäkään hoitajaa, jos tämä lähtee testaamaan osaamisensa lisähintaa tessin päälle.
Vai yksityisen puolen keikkahommiin?
Hoitaja hoitajalta käytävän palkkakilpailun sijaan voidaan Ojalan mukaan nähdä se, että sairaanhoitajat lähtevät sankoin joukoin yksityisen puolen keikkahommiin.
– Molemmat tavat tarkoittavat kustannusten lisäksi valtavaa työmäärää työnantajalle. Työnantaja voi joutua käyttämään paljon resursseja, jotta saa haalittua työntekijät lakisääteisten palveluiden järjestämiseen, Ojala sanoo.
Hän kiinnittää huomiota myös prosenttikorotuksiin, joita meillä on pitkään käytetty keskitetyissä ratkaisuissa, ja joiden kautta matalat palkat kehittyvät huonosti. Näin syntyy tutkijan mukaan niin suuret palkkaerot, että ne uhkaavat lopulta koko palvelujärjestelmää. Nyt ollaan mitä ilmeisemmin tällaisessa tilanteessa.
Jos työvoimaa ei ole, palvelut heikkenevät. Silloin ihmiset alkavat ostaa yksityisen vakuutuksen kautta yksityisiä palveluita. Yleinen terveydenhuoltojärjestelmä murenee.
Hoitajaliittojen joukkoirtisanoutuminen uhkaa terveyspalveluja joskus kesälomien jälkeen, ehkä vasta ensi vuoden puolella, ellei ratkaisua löydy. Kerran tuo järeä ase on tehonnut. Ehkä nytkin.