Lehtikuva/Heikki Saukkomaa

”En äänestä itseni vuoksi, vaan lasteni ja lasten lasteni vuoksi. Mutta se on huomenna.”

– Me olemme tuleva Nato-maa, äänesti edustaja Myllykoski huomenna kyllä tai ei, kansanedustaja Jari Myllykoski sanoi omassa Nato-puheessaan maanantaina iltapäivällä.

Sitä hän ei paljastanut, miten aikoo äänestää.

– Voin jo tässä vaiheessa sanoa, että huomenna äänestäessäni en äänestä itseni vuoksi, enkä tee päätöstä itseni takia, vaan lasteni ja lasten lasteni vuoksi. Mutta se on huomenna.

Myllykoski sanoi olleensa aina Nato-vastainen, mutta 24. helmikuuta hän kertoi sanoneensa ryhmätovereilleen pidättävänsä itselleen oikeuden perusteelliseen mielipiteensä tutkiskeluun.

– Ja sitä olen tehnyt.

Myllykosken mukaan Venäjän oikeudeton hyökkäys Ukrainaan murskasi Euroopassa pitkään vallinneen rauhan.

ILMOITUS

Tulevana Nato-maana Suomen pitää Myllykosken mielestä uskaltaa sanoa, että emme halua ydinaseita emmekä pysyviä Naton tukikohtia. Pitää korostaa pohjoismaiden yhteistyötä.

– On kuitenkin yksi, mitä toivoisin Suomen jatkossa tekevän Nato-maana. Vaikka oli vastenmielistä kuulla Venäjän viime vuoden puolella tekemiä etupiiriajatuksia, jotka toivat ikävästi mieleen Molotov-Ribbentrop -sopimukseen, niin välttyisimme siltä, ettei meillä enää rajan pinnassa järjestettäisi voiton päivänä amerikkalaisten lentokoneiden sotaharjoituksia.

Myllykosken puheenvuoron jälkeen vasemmistoliiton kansanedustajista seitsemän tiedetään äänestävän Nato-hakemukselle kyllä ja seitsemän ei. Myllykosken lisäksi tiedossa ei ole Juho Kauton kantaa. Hänen puheenvuoronsa on vasta keskustelun loppupuolella. Puheenvuoropyyntöjä on edelleen yli sata. Keskustelua on varauduttu käymään ensi yönä kello kahteen asti.