Eduskunta aloittaa tänään keskustelun, joka päättyy äänestykseen Suomen Nato-jäsenyydestä. Äänestyksen lopputulos on selvä, sillä huima enemmistö kansanedustajista on sanonut kannattavansa jäsenyyttä. Epäselvää on, minä päivänä äänestys on.
Eilen sunnuntaina valtiojohto teki virallisen päätöksen, että Suomi hakee Naton jäseneksi. Samalla julkistettiin selonteko, joka siis luovutetaan tänään eduskunnalle. Tämä käsittely huipentuu äänestykseen.
Mikä vei Suomen Nato-polulle?
Vastaus kuuluu Venäjän presidentti Vladimir Putin. Vielä tammikuussa 2022 pääministeri Sanna Marin sanoi, että Suomen Nato-jäsenyys on hänen pääministerikaudellaan hyvin epätodennäköinen.
Kaikki muuttui, kun Venäjä hyökkäsi täydellä voimalla Ukrainaan 24. helmikuuta. Kuten Helsingin Sanomat sunnuntaina kirjoitti, siitä käynnistyi kehitys, jonka päätepiste nähdään nyt.
Suomalaisten enemmistö kääntyi mielipidemittauksissa Naton kannalle Venäjän hyökkäyksen alettua. Ylen 28. helmikuuta uutisoimassa gallupissa Natoa kannatti 53 prosenttia vastaajista.
Vielä tammikuussa MTV3:n teettämässä kyselyssä Natoa kannatti vain 30 prosenttia vastaajista.
Nyt toukokuussa Naton kannatus oli noussut Ylen gallupissa jo 76 prosenttiin
Kuten Nato-jäsenyyttä vastustaneet ovat pitkään painottaneet, sotilasliiton jäsenyys edellyttää kansalaisten tukea. Se saatiin, kun Venäjän tankit vyöryivät Ukrainaan.
Päät kääntyivät vasemmistossa
Nato-prosessin vauhdista antaa hyvän kuvan myös vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Anderssonin tekstit. Tammikuussa Andersson kirjoitti, että Suomen Nato-jäsenyys olisi askel väärään suuntaan.
Vasemmistoliitto asetti tunnetusti hallitusneuvotteluissa 2019 kynnyskysymykseksi sen, ettei Suomi hae sotilasliiton jäseneksi tällä hallituskaudella. Tuolloin asia ei ihmettelyä herättänyt.
Venäjän hyökkäyksen jälkeen muuttui ensin kanta aseiden viemisestä sotaa käyvään maahan. Se on vasemmistolle pitkään ollut ehdoton ei, mutta Ukrainan kohdalla aseapu nähtiin suotavana. Jotkut jopa vaativat sitä, kun hallitus vielä empi.
Maaliskuussa Li Andersson piti puoluevaltuustolle puheen, jossa linjasi, että aiemmasta kynnyskysymyksestä pitäisi luopua.
Jo viikkoa ennen puhetta Andersson oli sanonut KU:n haastattelussa, että Nato oli alkanut jakaa vasemmistolaisia, kun sotilasliiton vastustaminen oli ennen yhdistänyt.
Maaliskuun jälkeen Nato-prosessin vauhti vain kiihtyi. Huhtikuun 12. päivä Suldaan Said Ahmedista tuli ensimmäinen vasemmistoliiton kansanedustaja, joka julkisesti sanoi kannattavansa Suomen Nato-jäsenyyttä. Huhtikuun 20. päivä kansanedustaja Mai Kivelä ilmoitti kannattavansa Suomen Nato-jäsenyyttä.
Toukokuussa vasemmistoliitto päätti virallisesti, että Nato-jäsenyys ei ole puolueelle enää kynnyskysymys. Puoluevaltuuston ja eduskuntaryhmän yhteiskokouksessa äänestystulos oli selvä luvuin 52–10 yhden äänestäessä tyhjää. Merkille pantavaa on, että kymmenen puoluehallituksen esitystä vastaan äänestäneiden joukossa oli enemmän kuin yksi kansanedustaja.
Itsekritiikin aika
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson ilmoitti julkisesti olevansa valmis tukemaan Suomen Nato-jäsenyyttä sen jälkeen kun pääministeri Sanna Marin ja tasavallan presidentti Sauli Niinistö olivat yhteisessä tiedotteessa sanoneet, että Suomen tulee hakea Naton jäseneksi mahdollisimman nopeasti.
Andersson julkaisi päätöksestään pitkän kirjoituksen, jossa perusteli myös, miksi hän tukee Nato-jäsenyyttä. ”Olen valmis hyväksymään Suomen Nato-jäsenyyden, koska se on Suomen kansan ja Suomen eduskunnan selvän enemmistön tahtotila”, Andersson kirjoitti.
Kirjoituksessa ansaitsee erityisen huomion Anderssonin harjoittama itsekritiikki. Andersson sanoo tahdikkaasti, että ennen Venäjän hyökkäystä vasemmistosta kuului eniten kova EI kaikkeen. Syvempi eurooppalainen puolustusyhteistyö EI, Nato ehdoton EI, pohjoismainen puolustusliitto EI.
Venäjän tankkien vyöryessä Ukrainaan oltiinkin sitten uuden tilanteen edessä. Mikä nyt avuksi?
”Kun suomalaiset nyt sankoin joukoin ovat kääntyneet kannattamaan Nato-jäsenyyttä, saattaa yksi syy hyvinkin olla se, että mitään muita realistisia vaihtoehtoja ei näyttäisi olevan tarjolla, koska sellaisia ei kehitetty ajoissa”, Andersson kirjoittaa.
”Tässä kohtaa minä suomin itseäni ja koen, että me vaihtoehtoja toivovat olemme tehneet virheen. Meidän olisi pitänyt pystyä esittämään omia ratkaisuja ja vaihtoehtoja tämän skenaarion varalle jo kauan ennen nyt käynnissä olevaa sotaa.”