Johan Alén

Paperiliiton ja UPM:n välinen työehtoriita päättyi huhtikuun lopulla sovitteluehdotukseen, johon ”molemmat olivat vähän tyytymättömiä”. Voittiko kuitenkaan kukaan paperialan työehtoriidassa? Mitä jäi käteen 112 lakkopäivästä?

Uudenvuodenpäivänä 2022 alkanut Paperiliiton lakko metsäyhtiö UPM:n tehtailla päättyi perjantaina 22. huhtikuuta. 2 100 työntekijää koskenut lakko kesti 112 päivää ja oli alallaan pisin laatuaan Suomen historiassa.

Syy lakkoon oli UPM:n haluttomuus solmia uutta koko yhtiötä koskevaa työehtosopimusta. UPM ilmoitti neuvottelevansa ainoastaan, jos neuvottelujen päätteeksi solmitaan viisi eri liiketoimintakohtaista sopimusta ja täysin uudelta pohjalta. Paperiliitto ei tähän suostunut, koska palkansaajapuolella UPM:n vaatimukset tulkittiin yritykseksi heikentää työntekijöiden neuvotteluasemaa suhteessa yhtiöön.

Liittoa ei lyöty kanveesiin

Paperialan alkuvuoden lakko oli poikkeuksellinen paitsi pituutensa myös syidensä vuoksi. Perinteisesti lakkoon on ajauduttu tilanteessa, jossa työntekijäpuolella on vaatimuksia, kuten palkankorotuksia tai työajan lyhentämistä. UPM:n tapauksessa asetelma oli päälaellaan: työntekijöiden sijaan vaatimuksia esitti työnantaja.

Lisäksi on huomionarvoista, että riidan osapuolina eivät olleet kaksi työmarkkinajärjestöä, vaan yksi yhtiö ja työntekijöitä edustavat neuvottelijat. UPM:n neuvotteluissa kokeiltiin toden teolla uutta paikallisen sopimisen mallia, jossa työehdot sovitaan yhtiökohtaisesti. UPM lähti tavoittelemaan vielä radikaalimpaa muutosta, mikä näytti vahvistavan ay-väen epäilyksiä siitä, että ”paikallinen sopiminen” tarkoittaa tosiasiassa heikennyksiä työntekijöiden työehtoihin.

Työnantajapuolen vaatimukset henkilöityivät kahteen hahmoon: UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesoseen ja hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroosiin, jotka näyttivät käyvän ideologista kamppailua koko järjestäytynyttä ammattiyhdistysliikettä vastaan. UPM:n pomot kokeilivat kepillä jäätä ja katsoivat, onko ammattiyhdistysliike paperitiikeri täynnä ääntä ja vimmaa, mutta joka todellisuudessa antaa periksi riittävän paineen alla.

ILMOITUS

Vanhan viisauden mukaan työmarkkinoille saadaan sopu silloin, kun kumpaakin osapuolta hieman harmittaa. Työtaisteluun sen sijaan ajaudutaan silloin, kun jompikumpi osapuolista kokee, että siltä vaaditaan kohtuuttomia. UPM:n lakon tapauksessa Paperiliitto katsoi, että yhtiön johto halusi iskeä ammattiliitot kanveesiin ja selvitä itse kuivin jaloin.

Paperiliiton taju ei kuitenkaan mennyt kankaalle, vaan lakon aikana liiton rivit pysyivät suorina. Suomalainen ammattiyhdistysliike osoitti, ettei se ole keisari vailla vaatteita, vaan että sillä on edelleen joukkovoimaa ja taistelutahtoa, joita se voi tarvittaessa näyttää ja myös käyttää.

Myös ammattiliittojen keskinäinen solidaarisuus toimii Suomessa. Teollisuusliitto maksoi Paperiliiton jäsenten lakkokorvauksia yhteensä 2,2 miljoonan euron edestä ja hälvensi epäluuloja ay-väen siiloutumisesta omiin poteroihinsa.

Tyytymättömyyttä puolin ja toisin

Kuukausia kestänyt työtaistelu päättyi, kun lakon osapuolet hyväksyivät sovittelija Leo Suomaan ehdotuksen perjantaina 22. huhtikuuta. Töihin palattiin saman tien. Suomaa kertoi Ylelle tehneensä ”ehdotuksen, johon molemmat olivat vähän tyytymättömiä”.

Vaikka molemmat osapuolet olivat vähän tyytymättömiä, viestivät sekä UPM että Paperiliitto saavuttaneensa tavoitteensa.

UPM vaikuttaa ensisilmäyksellä saaneen työtaistelun päätteeksi haluamansa: huhtikuun lopulla solmittiin viisi liiketoimintakohtaista työehtosopimusta. Lisäksi kausipalkkauksesta siirryttiin tuntipalkkoihin. Sopimukset ovat jonkin verran joustavampia kuin ennen, mutta toisaalta niin ovat myös muiden suurten metsäyhtiöiden uudet sopimukset.

Yhtiön johto tavoitteli neuvotteluissa kuitenkin alun perin muun muassa sopimuksiin talkootunteja, eli työtuntien huomattavaa lisäämistä ilman korvausta. Talkootunnit olisivat tarkoittaneet käytännössä palkkojen alentamista, mutta ne torjuttiin neuvotteluissa. Paperiliitto pitääkin juuri talkootuntien torjumista olennaisena onnistumisena. Uudessa sopimuksessa työntekijöiden työaika pitenee kyllä paperitehtaiden vuorotyössä noin 30 tunnilla vuodessa, mutta lisäajasta maksetaan palkkaa.

Paperiliitto korostaa myös saavuttaneensa tavoitteitaan siitä, että alan työehtojen pysyvät yhtenevinä myös uudessa liiketoimintakohtaisen sopimisen mallissa.

Loppujen lopuksi UPM:n johto voi tyytyväisenä sanoa saaneensa haluamansa, kun taas Paperiliitto voi kertoa jäsenilleen onnistuneensa torjumaan työehtojen heikentämisen. Kaikkia harmittaa, mutta ketä harmittaa eniten?

Aloite on työnantajilla

Paperialan lakosta voidaan vetää johtopäätös ainakin siitä, että ammattiyhdistysliike on edelleen varteenotettava voima suomalaisessa yhteiskunnassa. Lakkoasetta käytetään, kun sille nähdään tarvetta, ja lakossa pysytään tarvittaessa hyvinkin kauan. Harva ajatteli joulukuussa 2021, että vielä huhtikuussa UPM:n tehtailla oltaisiin lakossa.

Siinä olivat hyvät uutiset. Fakta on kuitenkin se, että Paperiliitto joutui lopulta taipumaan UPM:n vaatimusten edessä ja tekemään viisi toimialakohtaista työehtosopimusta yhden sijaan. Vielä ennen lakon alkamista liitto piti viittä sopimusta kohtuuttomana vaatimuksena.

Tämä kertoo siitä, että työmarkkinoilla aloite on tällä hetkellä työnantajapuolen hallussa, ja ammattiliittojen osaksi jää ryhmittyä puolustukseen. On luonnollisesti oikein, että liitot puolustavat jäsentensä oikeuksia, mutta ammattiyhdistysliikkeen rooli ei saa jäädä vain saavutettujen etujen puolustajaksi.

Koko lakkoon ei olisi lähdetty, jos UPM ei olisi lähtenyt tavoittelemaan toimialakohtaisia sopimuksia. Sellaiset yhtiö myös loppujen lopuksi sai, pitkästä työtaistelusta huolimatta.

UPM on nyt avannut pelin ja näyttänyt esimerkkiä muille Suomessa toimiville yhtiöille: työehtoihin voi lähteä hakemaan suuriakin rakenteellisia muutoksia paikallisesti – ja ne voi myös saada, jos kestää työtaistelun läpi.

Kun metsäteollisuuden työehtosopimuksia neuvoteltiin uusiksi vuoden 2021 lopulla, kaksi muuta suurta suomalaista metsäalan yritystä eli Metsä Group ja Stora Enso eivät lähteneet vastaavaan hyökkäykseen kuin UPM. Kaksi muuta yhtiötä neuvottelivat uudet sopimukset hyvässä yhteisymmärryksessä työntekijöiden kanssa, ja kun UPM:n tehtaat seisoivat lakon vuoksi, Metsä ja Stora Enso tekivät hyvää tulosta uusien sopimusten kanssa.

Jonain päivänä nekin sopimukset kuitenkin umpeutuvat. Voi olla, että tulevaisuudessa myös muut metsäyhtiöt lähtevät yrittämään samanlaisia manöövereitä kuin UPM.

Liitot uuden äärellä

Mikä on ammattiyhdistysliikkeen paikka uudessa asetelmassa, jossa elinkeinoelämä ovat irtisanoutuneet keskitetyistä ratkaisuista ja pyrkivät kohti paikallisempia sopimuksia?

Paperiliitto kesti kyllä UPM:n höykytyksen, mutta se joutui silti taipumaan vaatimusten edessä. Uusia sopimuksia voi sanoa torjuntavoitoiksi, mutta liitto joutui silti perääntymään. Paperiliitolle lakko maksoi suunnilleen 20 miljoonaa euroa lakkoavustuksina. Lisäksi tietenkin liiton jäsenet menettivät ansioitaan lakon ajalta.

On syytä kysyä, kuinka monta torjuntavoittoa ammattiliitot ovat valmiita saavuttamaan, ennen kuin ne menettävät uskottavuutensa jäsentensä ja alan työntekijöiden silmissä. Paperiliittoa ei lyöty kanveesiin, mutta UPM-neuvotteluissa se oli silti puolustuskannalla. Lakkokassat ovat toki suuria, mutta loputtomia ne eivät suinkaan ole. Tämän tietävät myös työnantajat.

Ammattiyhdistysliikkeellä on edessään pohtimisen paikka. Jos ammattiliitot haluavat pysyä relevantteina ja varteenotettavina, on niiden saatava aloite uudelleen haltuunsa ja esittää sellaisia uusia vaatimuksia, joiden takana alan työntekijät ovat valmiita seisomaan. Ryhmitystä on avattava puolustuksesta ja pallo on saatava haltuun.

Elinkeinoelämä on ottanut Suomessa aloitteen paitsi sopimisessa, mutta erityisesti viestinnän ja mielikuvien tasolla. Paikallisesta sopimisesta puhutaan työehtojen ”uudistamisena” ja ammattiyhdistysliikkeestä maalataan kuva kaavoihin kangistuneena saavutettujen etujen puolustajana. Myös kielenkäytössä ay-liikkeen on saatava aloite takaisin itselleen.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n sääntömuutos vuonna 2015 aloitti suomalaisen sopimuspolitiikan mullistuksen, joka näkyi keskitettyjen tulopoliittisten ratkaisujen eli tupojen lakkauttamisena. Vuonna 2020 muutos otti lisää kierroksia, kun Metsäteollisuus ilmoitti irtautuvansa yleissitovien työehtosopimusten neuvottelemisesta. Dominojono on lähtenyt liikkeelle.

Paperiliiton ja UPM:n kädenvääntö oli viimeisin kappale tässä jatkumossa, jossa suomalaista sopimisen kulttuuria ollaan toden teolla vääntämässä uuteen asentoon. Sillä tiellä on edessä vielä monia taisteluita, jotka ammattiliittojen pitää pystyä kääntämään voitoikseen, jos ne haluavat säilyttää asemansa työmarkkinoilla.