Outi Neuvonen

Matka Ukrainaan on kaikessa dramaattisuudessaan päällimmäisenä kansanedustajan mielessä.

Mikä asia on viime aikoina työllistänyt sinua eniten, kansanedustaja Veronika Honkasalo??

– Olin viime viikolla Ukrainassa, Lvivin kaupungissa, osana eurooppalaista delegaatiota. Tutustuimme paikallisiin vasemmistolaisiin toimijoihin, ay-liikkeen edustajiin ja ihmisoikeustoimijoihin. Matka oli hyvin vaikuttava ja se on kaikessa dramaattisuudessaan päällimmäisenä mielessä.

– Sen lisäksi eduskunnassa viedään viimeistä viikkoa Nato-jäsenyyteen liittyvän päätöksenteon suhteen. Eletään siis historiallisia aikoja.

”Eletään historiallisia aikoja”.

Minkä asian nostaisit eduskunnan tärkeimmäksi tältä viikolta?

– Nato-jäsenyys ja siihen liittyvä ajankohtaisselonteko turvallisuuspolitiikasta on tämän viikon tärkein asia.

ILMOITUS

Mikä oli vasemmistoliitolle viikon tärkein asia?

– Kaikkia puolueita yhdistää tällä hetkellä se, että olemme kiinni mahdolliseen Nato-jäsenyyteen liittyvässä päätöksenteossa todella intensiivisesti.

– Tämän lisäksi vasemmistoliitossa seurataan herkeämättä työmarkkinatilannetta. Olemme tukeneet ajatusta kunta-alan palkkaohjelmasta.

Mikä asia jäi tiedotusvälineiltä huomaamatta?

– Juuri Ukrainassa vierailleena tuntuu, että Ukrainan siviilien kärsimyksen monet ulottuvuudet ei aina pääse Nato-keskustelun alta esille. Asia, josta ei ole näkynyt paljon juttuja suomalaisessa mediassa on 7,7 miljoonan maansisäisen pakolaisen kohtalo.

Mikä on tämän viikon levysi/kirjasi?

– Yritän iltaisin rauhoittaa mieltä kaikin mahdollisin tavoin. eilen illalla luin matkaopasta Kreetasta, jonne matkaamme perheen kanssa kesällä. Lisäksi luen Marina Gornickin romaania Toisissamme kiinni, joka on niin kaunis muistelmateos äidin ja tyttären välisestä suhteesta.

Kansan Uutiset julkaisee sarjaa, jossa vasemmistoliiton kansanedustajat vuorotellen kertovat politiikan viikosta.