Lehtikuva/Andrey Borodulin

Tämä vaalikausi on ollut osoitus, että asiat voivat muuttua nopeasti. Koronakriisin alussa roskiin lensivät ajatukset talouskurista, tosin nyt niitä nostetaan roskakorista takaisin pöydälle.

Vielä tammikuussa pääministeri Sanna Marin sanoi, että Suomen liittyminen Natoon hänen nykyisellä pääministerikaudellaan on hyvin epätodennäköistä. Sitä se tuolloin oli.

Ja nyt tilanne on se, että todennäköisesti Suomen valtiojohto ilmaisee halunsa liittyä sotilasliiton jäseneksi ennen kesää. On mielenkiintoista nähdä, mikä tilanne on, kun tämä huhtikuun lopussa tehty pääkirjoitus ehtii lukijan eteen.

Syy muutokseen on sanottu monta kertaa, mutta sanotaan se vielä kerran. Venäjä, Venäjä ja Venäjä. 24. helmikuuta Vladimir Putin repi lopullisesti rikki sen turvallisuusjärjestyksen, johon Suomikin oli nojannut. Kun Venäjän tankit ja helikopterit vyöryivät Ukrainaan, putosivat naamiot todella lopullisesti.

Nyt edessä on sopeutuminen uuteen aikaan. Osana sitä Suomi tulee olemaan Naton jäsen – halusi vasemmisto sitä tai ei.

ILMOITUS

Sekin on sanottu monta kertaa, että Natoa voi vastustaa ja kannattaa järkevistä syistä. Suomi ei joudu sotilasliiton jäsenenä lähettämään ”poikiaan kuolemaan Yhdysvaltain imperialistisiin sotiin”. Mutta uusia vastuita Suomelle tulee, se on selvä.

Samoin Suomi pääsee Naton turvatakuiden piiriin, mutta niiden lopullinen sisältö on tietenkin epäselvä.

Nato ei myöskään ole aggressiivisesti laajentunut. Siihen liittyneet maat ovat tehneet päätöksensä vapaaehtoisesti. Venäjä on se syy, miksi esimerkiksi Baltian maat halusivat Natoon. Samoin Tšekkoslovakiassa ja Unkarissa muistetaan varmasti hyvin, kuinka venäläiset suhtautuivat maiden pyrkimyksiin kylmän sodan aikana. Puolassa Katynin metsän joukkoteloitukset ovat hyvin kansakunnan muistissa. Ei siis ihme, että maat halusivat turvaan Venäjän imperialismilta.

Suomi tulee olemaan Naton jäsen – halusi vasemmisto sitä tai ei.

Nato-kysymys on jakanut vasemmistoa viimeistään Venäjän hyökkäyksestä lähtien. Keskustelu on välillä ollut myrkyllistä, mutta ei mitään verrattuna siihen, mitä Natoa vastustavat ovat saaneet osakseen sosiaalisen median eri alustoilla. Toki on sanottava, että aiemmin Naton kannattajia ei varsinaisesti kehuttu kannoistaan. Peiliin sietää kaikkien katsoa.

Vasemmistoliiton kansanedustaja Mai Kivelä puhui eduskunnassa huhtikuussa hienosti erimielisyyden sietämisestä. ”Demokratian vahvuus on myös siinä, että kestämme eri näkemykset ja voimme olla perustellusti eri mieltä”, kuuluivat Kivelän sanat. Noin puhuu oikea kansanedustaja, ja tämä ei tarkoita, etteivätkö muut vasemmiston kansanedustajat olisi asiasta samaa mieltä.

Nyt edessä on joka tapauksessa uuden rakentaminen. Siinä vasemmiston tulee olla aktiivinen, ja itse asiassa paukut tulisi siirtää jo pois Nato-debatin kyllä vai ei -asetelmasta. Enemmän pitäisi pohtia sitä, millaista toisenlaista maailmaa haluamme olla rakentamassa. Siinä maailmassa Suomi on ainakin toistaiseksi Naton jäsen.