All Over Press/Kimmo Brandt

Suomi hakenee lähiviikkoina sotilasliitto Natoon. Suomi täyttää Naton muodolliset jäsenyysehdot. Suomi on demokraattinen markkinatalousmaa, joka pyrkii ratkaisemaan asiansa rauhanomaisesti.

Päätös Naton laajenemisesta edellyttää kuitenkin myös Naton nykyisten jäsenmaiden hyväksynnän. Yksi Naton arvaamattomimmista jäsenmaista on samalla myös yksi suurimmista ja sotilaallisesti vahvimmista: Turkki, joka pyrkii strategiseen autonomiaan länsimaiden ja Venäjän välissä.

Voisiko Turkki estää Suomen Nato-jäsenyyden? Minkälaisia kompromisseja liittolaisuus Suomelta vaatii?

Turkki sotii ja haikailee imperiumin perään

Sen jälkeen, kun Turkin itsevaltainen presidentti Recep Tayyip Erdoğan selvisi vallankaappausyrityksestä kesällä 2016, Turkin ulkopolitiikkaa on leimannut ennenkuulumaton aggressiivisuus.

Turkki on suorittanut useita sotilasoperaatioita Pohjois-Syyriassa, joiden seurauksena se miehittää isoja alueita. Turkki pyrkii murskaamaan Pohjois-Syyrian itsehallinnon, jonka Turkin hallinto leimaa Kurdistanin työväenpuolueen (PKK) lisäkkeeksi.

ILMOITUS

Syyrian lisäksi Turkki on sotinut Irakissa, Vuoristo-Karabahissa ja Libyassa. Turkin politiikkaa leimaa haikailu imperiumin perään. Erdoğanin nationalistinen politiikka on luonteeltaan konservatiivis-islamistista.

Lisäksi Erdoğan on ajanut Turkin demokraattiset instituutiot yhä ahtaammalle. Turkissa ei ole riippumatonta oikeuslaitosta eikä vapaata lehdistöä.

Turkki pyrkii strategiseen autonomiaan

Turkki ei ole ulkopoliittisesti lännen tai Venäjän leirissä, vaan pyrkii strategiseen autonomiaan. Turkilla on hyvät suhteet Venäjään, mutta myös Ukrainaan.

– Turkin ulkopolitiikan yksi keskeisimmistä lähtökohdista on se, että suhde Venäjään ja Kiinaan määritellään Ankarasta käsin, ei sen mukaan miten länsimaat haluavat Turkin määrittelevän suhteensa näihin kahteen. Turkin päämäärä on moninapainen maailma, jossa sillä on paljon liikkumatilaa ja jossa se pystyy murtamaan aikaisemman riippuvuutensa länsimaihin, tiivistää KU:lle Turkin ulkopolitiikkaa Ulkopoliittisen instituutin tutkija Toni Alaranta.

Länsivastaisesta retoriikastaan huolimatta Turkki on myös sitoutunut Natoon.

Alaranta avaa Turkin motiiveja olla mukana sotilasliitossa:

– Se haluaa olla mukana kaikissa pöydissä, joissa maailman asioista päätetään. Lisäksi se on mukana, koska Nato-maat eivät juurikaan kritisoi jäsenkumppaneitaan.

Turkilla on merkittävät taloussuhteet sekä Venäjän että Ukrainan kanssa. Turkki on suurin ulkomainen investoija Ukrainassa. Turkki on myynyt Ukrainalle aseita, kuten maineeseen nousseita Bayraktar-lennokkeja.

Vaikka Turkki on johdonmukaisesti tukenut Ukrainan suvereniteettia ja alueellista koskemattomuutta, eivät sen välit Venäjään ole katkenneet. Turkki ei ole osana länsimaiden pakoterintamaa.

Sota Ukrainassa on nostanut Turkin painoarvoa maailmanpolitiikassa, mikä on johtanut sen ja länsimaiden välien lientymiseen. Toisaalta jatkuva sota on vakava uhka Turkin taloudelle.

Erdoğan pelkää ensi vuoden vaaleja. Istuva presidentti ja hänen puolueensa AKP saattavat hävitä vaalit. Inflaatio ja talousvaikeudet ovat syöneet hallinnon kannatusta.

Avoin kysymys on sekin, onko demokraattinen vallanvaihto Turkissa vielä mahdollinen.

Suomi on ylläpitänyt hyviä suhteita Turkkiin

Suomella on ”Nato-yhteensopivat” kahdenväliset suhteet Turkin kanssa. Suomi on ollut jokseenkin hiljaa Turkin käymistä sodista ja Turkin hallinnon rikkomuksista ihmisoikeuksia ja demokratiaa vastaan. Toisin kuin useimmat länsimaat, Suomen valtio ei ole tunnustanut muodollisesti armenialaisten kansanmurhaa, jonka Turkin tasavalta kiistää tapahtuneen.

Vuonna 2017 silloinen ulkoministeri Timo Soini vieraili Erdoğanin luona ja totesi, että Suomella ja Turkilla on ”samat demokraattiset arvot”. Soini sanoi Suomen ja Turkin välien olevan poikkeuksellisen lämpimät.

Sittemmin Turkin sotilasoperaatiot ja kiihtyvä autoritaarinen kehitys ovat heikentäneet suhteita. Suomi, monien muiden maiden joukossa, ei ole vuoden 2019 jälkeen myöntänyt uusia asevientilupia Turkkiin. Suhteet ovat silti edelleen varsin hyvät.

Suomen Nato-jäsenyyden ehtona on pidetty sitä, että Ruotsi tulisi mukaan. Ruotsin ulkopolitiikka on ollut Suomea periaatteellisempaa. Kun Turkki hyökkäsi syksyllä 2019 Pohjois-Syyriaan, otti Ruotsin ulkoministeri Tukholmassa vastaan Pohjois-Syyrian demokraattisen federaation edustajan ja vaati Turkkia vetämään joukkonsa Pohjois-Syyriasta.

Hyväksyykö Turkki Suomen ja Ruotsin osaksi Natoa?

Suuri kysymys on, hyväksyykö Turkki Suomen – ja Ruotsin – osaksi Natoa.

Erdoğan on kannattanut Naton avoimien ovien politiikkaa ja liittoumaan on jatkuvasti hyväksytty uusia jäseniä. Toisaalta Turkki joutuu pohtimaan suhdettaan Venäjään.

Turkki on Naton sisällä käyttänyt veto-oikeuttaan saadakseen Nato-liittolaisensa puolelleen eräissä kysymyksissä. Vuonna 2020 Turkki yritti painostaa Nato-maat tunnustamaan YPG:n (Pohjois-Syyrian kurdijoukot) terroristijärjestöksi olemalla hyväksymättä Naton Baltian ja Puolan puolustussuunnitelmaa, mutta veti sitten pois vetonsa. Lisäksi Turkki on käyttänyt vetoaan blokatakseen Naton yhteistyön Turkkia toistuvasti kritisoineen Itävallan kanssa.

Turkki ei ole toistaiseksi antanut lausuntoja, että se vastustaisi Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä, Alaranta kertoo. Turkissa ei ole myöskään käyty keskustelua Suomen ja Ruotsin jäsenyydestä. Alaranta pitää todennäköisenä, että Turkki hyväksyisi hakemukset.

Onko Erdoğanilla sitten edessä maailmanpoliittinen iltalypsy? Alaranta ei ajattele, että Turkilla olisi Suomen jäsenyydelle varsinaisia ehtoja. Sen Turkki tulee viestittämään Suomelle, että sen on hyvä kuunnella Turkin kantoja esimerkiksi koskien asevientikieltoja, Kyprosta ja taistelua PKK:ta vastaan.

Nato ei ole arvoyhteisö

Naton jäsenyysehtojen mukaan Naton jäsenmaan on oltava demokratia ja jäsenen on pyrittävä ratkaisemaan kansainväliset kiistansa rauhanomaisesti. Ilmeistä on, ettei Turkki täytä näitä Naton omia ehtoja.

Turkin aktiivinen, imperialistinen ulkopolitiikka on vaikeuttanut sen suhteita Nato-maihin. Silti Nato-liittolaisia ei voi pitää syyttöminä. Hiljaisella hyväksynnällään ne oikeuttavat Turkin etupiiripolitiikan. Tämä hiljainen hyväksyntä osaltaan rapauttaa Naton ja länsimaiden uskottavuutta niiden puolustaessa sääntöpohjaista maailmanjärjestystä Ukrainassa.

Turkin toiseksi suurin oppositiopuolue, vasemmistolainen ja lähinnä kurdien kannattama HDP on lakkautusuhan alla ja tuhannet puolueen poliitikot ovat vankilassa terrorismisyytösten takia. Turkki on sotaretkillään tappanut siviilejä, ajanut lukuisia ihmisiä pakolaisiksi ja tuhonnut paikallisen itsehallinnon Pohjois-Syyriassa.

Turkin sotilaallinen tuki Ukrainalle on nostanut sen kansainvälistä asemaa. Iso-Britannia on poistanut Turkkia koskeneet asevientikiellot ja myös Turkin vaikea suhde Ranskaan on lientynyt.

Suomi luopui Ukrainan kohdalla linjauksestaan, ettei se vie aseita sotaa käyviin maihin. Toteutetaanko sama seuraavaksi Turkin kohdalla?

Turkin ja lännen lientyneet suhteet eivät ole tuoneet muutosta Turkin politiikkaan. Huhtikuussa ihmisoikeusaktiivi Osman Kavala tuomittiin elinkautiseen tekaistuin syytöksin. Myöskään Turkin ulkopolitiikassa mikään ei ole muuttunut, vaan Turkki on päinvastoin käyttänyt tilaisuutta hyväkseen ja aloitti 18. huhtikuuta uuden sotilasoperaation PKK:ta vastaan Pohjois-Irakissa. Turkki tekee myös jatkuvasti iskuja Pohjois-Syyriassa.

Mitä liittouman ylläpito edellyttää

Jos Suomesta tulee Naton jäsenmaa, on tunnustettava tosiasiat. Suomi on tällöin etupiiripolitiikkaa ajavan, demokratiaa ja ihmisoikeuksia polkevan valtion sotilaallinen liittolainen. On lopetettava puheet Natosta ”arvoyhteisönä”. Niin kauan, kuin Natossa on autoritaarisia maita, jotka käyvät miehityssotia, ei Nato ole demokraattinen arvoyhteisö. Nato on sotilasliitto, ja sen merkitys on turvallisuuspoliittinen – ei arvopoliittinen.

Mitä pitää tehdä, jos todella halutaan puolustaa johdonmukaisesti sääntöperustaista maailmanjärjestystä ja kansainvälistä oikeutta. Nato ei ole sellaisessa asemassa, että se voisi toimia maailmassa universaalien arvojen edustajana.

Edellyttääkö Nato-liittouman ylläpito Turkin etupiiripolitiikan pysyvää hyväksymistä?