Antti Yrjönen

Suomalainen työmarkkinajärjestelmä toimii huonosti. Ongelmista ensimmäinen on se, että sovittelusta on tullut työnantajan linjausten valvoja, kirjoittaa Ralf Sund.

Vanha työmarkkinaletkaus todistaa: persaukisten kanssa ei kannata neuvotella.

Kuntapöydässä tämä sanonta on noussut mielen tämän kevään työmarkkinaumpisolmun yhteydessä.

Työnantaja on toistellut viestiään: ei ole rahaa, vaatimukset ovat epärealistisia. Puhuvat varmaankin ihan totta. Ei ole mandaattia. Jos isot päättäjät ovat näin omia neuvottelijoitaan varmaankin evästäneet: ei tipu eikä lirise. Eihän tämmöisissä asetelmissa kannata aikaa neuvottelupöydässä hirmuisesti tärvätä. Kuukausia saatiin kuitenkin aikaa palamaan.

”Työmarkkinajärjestelmämme muistuttaa henkilöä, joka puhua pälpättää tunteja, mutta ei koskaan pääse asiaan.”

Valtakunnansovittelija on itse julistanut itsensä persaukiseksi sanomalla, ettei hän tee sovintoesityksiä, jotka ylittävät ”yleisen linjan”. Ilmoitus on siinäkin mielessä erikoinen, ettei mitään yleistä linjaa ole olemassakaan. Ei ”de jure” eikä enää myöskään ”de facto”.

Aikaa on hukattu jappasemiseen. Veronmaksajien lasku on kasvanut hoitojonon pidentyessä. Myös epävarmuus sinänsä sopimuksettoman tilan venyessä tuottaa yhteiskunnallisia kustannuksia. Suomalainen työmarkkinamalli toimi huonosti silloin, kun on kyse alipalkattujen ryhmien erityisongelmien ratkaisemisesta.

ILMOITUS

Siinä sinänsä ei ole mitään uutta, että maksuhaluttomuutta esiintyy, vaikka olisi maksukykyä. Mutta käsittämättömän paljon vettä ehtii virrata kaikissa joissa, ennen kuin päästään asiaan.

Työmarkkinaneuvotteluihin kuuluu omat soidinmenonsa, mutta nyt ne venyvät ja vanuvat. Työmarkkinajärjestelmämme muistuttaa henkilöä, joka puhua pälpättää tunteja, mutta ei koskaan pääse asiaan. Sivulauseista ei tarina etene päälauseeseen.

Tämä vielä pahasti kesken oleva työmarkkinakierros on osoittanut, että työmarkkinasysteemimme toimii huonosti. Ensimmäisenä tulisi tehdä remontti sovitteluinstituutioon. Sen tulisi pystyä oikeasti sovittelemaan. Nyt se on työnantajapuolella tehtyjen linjausten peräpään valvoja.

Suomessa on jo vuosikymmeniä haluttu apinoida Ruotsia. Yksi tämän työmarkkinakierroksen kivistä kengässä on julkisten naisvaltaisten alojen palkkavaateet. Työmarkkinoita täysin ymmärtämätön journalisti ja poliitikko osaa hokeman: alipalkatuille hoitajille ei voida antaa normaalisia suurempia palkankorotuksia, koska ne leviävät koko julkiselle sektorille ja siitä koko kansantalouteen. Seurauksena tulee katastrofi ja heinäsirkkaparvet syöksyvät Suomeen ja uhkaa ikuinen yö. Oikein viisaan vaikutuksen antaa, jos osaa lisäksi viitata vuoden 2007 työmarkkinakierrokseen.

Tuo puhe on täyttä soopaa. Eihän tämä ole kuin järjestelykysymys. Kehotan katsomaan Suomenlahden taakse. Ruotsissa on pystytty korjaamaan palkkavääristymiä ilman dominoefektiä. Miksi ihmeessä se ei onnistuisi Suomessa?

Työmarkkinaumpisolmun aukaisu on – ei enempää eikä vähempää – kuin tahdon asia. Kaikki työmarkkinakiistat ovat päätyneet ratkaisuun. Niin tämäkin. Ennen Jussia tai sen jälkeen.