John Mearsheimer. Hänen nimeltään on ollut vaikea välttyä Venäjän hyökkäyksen jälkeen.
Mearsheimer on kansainvälisen politiikan professori ja yksi tunnetuimmista realistisen koulukunnan edustajista. Hänen suosionsa takana on yksi syy – hän näkee niin kutsutun lännen syyllisenä Venäjän käynnistämään sotaan. Tarkemmin Mearsheimer näkee syynä sotilasliitto Naton laajenemisen itään, mikä on sitten johtanut Venäjän ajattelussa siihen, että Nato muodostaa maalle suuren uhan.
Tämän näkemyksen vuoksi Mearsheimerin nimi on vilahdellut useissa kirjoituksissa Suomessakin. Viimeksi se esiintyi maailmanpolitiikan professorin Heikki Patomäen kirjoituksessa Helsingin Sanomissa
Sinänsä on hyvä, että Venäjän hyökkäystä pohditaan monilta eri kulmilta. Se, että jotain asiaa pyritään ymmärtämään mahdollisimman monilta eri kanteilta, ei tarkoita raa’an hyökkäyksen hyväksymistä. Venäjän johto on toki perustellut hyökkäystä niin monilla eri valheilla, että Naton laajentuminen tuntuu kiinnostavan hyvin vähän.
Venäjä on esimerkiksi tyhjentänyt tukikohtansa Norjan läheltä ja vienyt sotilaat sotimaan Ukrainaan. Jos sotilasliitto muodostaisi Venäjälle suuren uhan, näin tuskin toimittaisiin.
Mearsheimerin ja muiden realistisen koulukunnan näkemysten käyttöön liittyy yksi pulma, ja se on etenkin vasemmiston keskuudessa ongelma. Juuri Venäjän hyökkäyksen kohdalla vasemmiston joukoissa on lähdetty hakemaan ymmärrystä – ei siis hyväksymistä – hyökkäykselle realistisen koulukunnan kovimpien edustajien näkemyksistä.
Hyvin kärjistetysti se ajattelu tiivistyy seuraavasti: kansainvälinen järjestelmä on anarkia, jossa vain voima ratkaisee. Suurilla mailla on eniten voimaa, joten ne ovat luonnollisesti vahvimpia. Ja ne ovat myös valmiita käyttämään voimaa. Mitään moraalisia tai eettisiä pohdintoja ei tähän kehikkoon mahdu, vain voimapolitiikka puhuu.
Venäjä on toimillaan toki näyttänyt toimivansa juuri näin. Sitä ei kiinnosta lainkaan, mitä pienemmät maat ajattelevat. Jos ne ovat Venäjän naapurissa, kuuluvat ne maan etupiiriin, Kremlin ajattelu kulkee.
Miksi tämän ajattelun ymmärtäminen tai yritys ymmärtää sitä on sitten ongelma vasemmistolle? Vastaus löytyy Yhdysvalloista.
Kun Yhdysvallat hyökkäsi Irakiin 2003, se toimi juuri kuten Venäjä. Silloin ei kuulunut pohdintaa, että tämä on vain täysin normaalia kansainvälisen politiikan toimintaa. Yhdysvallat perusteli hyökkäystään aivan yhtä absurdisti kansallisen turvallisuuden näkökulmasta kuin Venäjä vuonna 2022 omaansa.
John Mearsheimer ei silloin kauheasti kiinnostanut. Vasemmiston piiristä ei kuulunut puheenvuoroja, jossa pyrittiin ymmärtämään Yhdysvaltojen voimapolitiikkaa, vaikkei sitä pitäisikään hyväksyttävänä. Jos haluaa vedota realistisen koulukunnan edustajiin ulkopolitiikan analyyseissä, on siinä suotavaa olla johdonmukainen.
Mutta vielä yksi nosto realistisen voimapolitiikan tiimoilta. Jos haemme siitä ymmärrystä ajatteluumme, vaikuttaa se myös kantaamme sotilasliitto Natoon. Jos kansainvälinen järjestelmä on täysi anarkia ja Venäjä täysin epäluotettava voima, on asiaan vain yksi ratkaisu.
Tuollaisessa järjestelmässä pienen valtion tulee tehdä itsestään mahdollisimman vahva, jotta sitä ei jyrätä. Eniten voimaa on saatavilla liittoutumalla, mikä tarkoittaa jäsenyyttä sotilasliitto Natossa. Silloin Suomi olisi ydinasepelotteen suojassa – sitä vahvempaa suojaa ei ole tarjolla. Tällainen maailmankuva on kyyninen, ja sen ihmiskuva on sama kuin Thomas Hobbesilla: ihmisen osa on olla jatkuvassa kaikkien sodassa kaikkia vastaan.
Sellaista on realistinen kansainvälinen politiikka. Anarkiassa ei ole status quoa. Siksi kannattaa miettiä pitkään, ennen kuin vetoaa Mearsheimeriin ja hänen teorioihinsa.