Jarno Mela

Kari Uotila kirjoittaa olevansa pettynyt ja surullinen Venäjän toiminnasta.

Tuoreimpien mielipidemittausten mukaan vasemmistoliitossa on hieman enemmän Nato-jäsenyyden kannattajia kuin vastustajia. Puolueen kansanedustajista kukaan ei ole vielä ilmoittautunut jäsenyyden kannattajaksi, vastustajaksi kylläkin. Entinen kansanedustaja Kari Uotila sen sijaan kertoo muuttaneensa mielensä.

”Myönnän, olen tarkistanut suhtautumiseni Venäjään ja Natoon. Olen syvästi pettynyt ja surullinen”, Uotila kirjoitti Facebookissa maanantaina.

Uotila kirjoittaa kuuluneensa niihin, jotka Neuvostoliiton romahduksen jälkeen olivat toiveikkaita Venäjän kehityksen suhteen. Toiveikkuutta oli 1990-luvun lopulla ja sen jälkeenkin. Uotila osallistui Sitran Suomi 2010 -koulutukseen, jossa USA:n ja Saksan lisäksi tutustutiin Venäjän silloiseen kehitykseen.

”Nuori yliopisto- ja poliitikkoväki huokui positiivista energiaa ja silloin nähtiin Venäjä kumppanina, jossa demokraattinen kehitys voisi mennä eteenpäin. Toisin kävi.”

Uotila myöntää, ettei ”ole nähnyt ja ymmärtänyt Putinin koplan toiminnan vaarallisuutta ja tarkoitusperiä”.

ILMOITUS

”Hitlerimäinen valloitussota Ukrainaan avasi silmäni.”

Tällä hetkellä hän ei näe muuta positiivista mahdollisuutta, kuin Putinin armeijan tappion ja täydellisen poliittisen suunnan muutoksen tarpeen Venäjällä.

”Tämän jälkeen tulevaisuudessa Natoon kuuluvan Suomen ja uudistuneen Venäjän kesken voidaan pystyä taas rakentamaan toimivat naapuruussuhteet, niin talouden, politiikan, kulttuurin kuin kansalaisyhteiskuntienkin tasolla.”