Ihmiset mukautuvat totalitaariseen hallintoon, kunhan aineelliset tarpeet on tyydytetty, Zoë Beck antaa ymmärtää.

Pandemiat ja ilmastonmuutos ovat muuttaneet maailman perusteellisesti Zoë Beckin romaanissa Minun silmäni näkevät. Se sijoittuu johonkin 2030-luvun jälkeisen tuhkarokkoepidemian jälkeiseen aikaan. Päätapahtumapaikka on megakaupunki Frankfurt, mutta takaumissa ollaan Tampereella.

Ihmiset ovat mukautuneet totalitaariseen hallintoon niin kuin venäläiset ja kiinalaiset nyt. Tiedonvälityksessä on silti vielä joitakin äsken toimintansa keskeyttäneen Novaja Gazetan kaltaisia vapaita saarekkeita. Yhdessä sellaisessa, tietotoimisto Gallusissa työskentelee suomalaissukuinen Liina Järvinen, joka ei ymmärrä, miksi hänet on lähetetty maaseudulle kyselemään vähäpätöisestä tapauksesta, jossa sakaalin on väitetty purreen ihmistä.

Aivan kuten Venäjällä, Gallusin henkilökuntaa on joutunut onnettomuuteen tai ”onnettomuuteen”. Ollaan jonkin ison jutun jäljillä, mutta kiinnostaisiko ketään, jos se saataisiin selville ja julki?

Minun silmäni näkevät kulkee kuuluisien dystopiaromaanien 1984:n ja Fahrenheit 451:n viitoittamalla tiellä. Kaiken näkevää kaukovarjostinta on seurannut älypuhelinta kehittyneempi älyruutu ja tieto on jotain, jonka on liian vaarallista saada levitä vapaasti.

”Hallituksen valeuutiset ovat heidän uskontonsa ja valeuutisista löytyy aina vastaus kaikkeen, mikä siis muka on ongelma”, romaanissa kysytään.

ILMOITUS

Ongelmaa ei ole. Ihmisten aineelliset tarpeet on tyydytetty ja vapaus on liian abstrakti asia, jotta sitä voisi kaivata.

Vanhoista dystopiaromaaneista teos eroaa eniten siinä, että Zoë Beck on osannut kuvitella lääketieteen kehityksen, ja sen mukanaan tuomat eettiset ongelmat, huimiin uusiin ulottuvuuksiin. Liina on tärkeä henkilö hänelle tehdyn salaisen ja kokeellisen operaation takia. Ihmisten terveyttä valvoo ja ohjeistaa uupumaton KOS. Se myös mahdollistaa ihmisten täydellisen kokonaisvaltaisen valvonnan. Tulos on yhteiskunta, jossa sairaita lapsia ei käytännössä enää synny ja vakavat sairaudet on voitettu. Niin ainakin sanotaan.

Mutta millä hinnalla tämä kaikki edistys tapahtuu, Zoë Beck tuntuu kysyvän, ja on tehnyt sen menestyksellisesti. Minun silmäni näkevät palkittiin Saksassa vuoden 2020 parhaana jännityskirjana ja 2021 parhaana poliittisena jännityskirjana.

Itse ajattelen, että Beck esittelee kirjassaan kiinnostavia tulevaisuuden näkymiä. Jos kirjat vielä herättäisivät yhteiskunnallisia keskusteluja, niin tämä teos olisi mainio pohja pohtia sitä, mitä tulevaisuudelta haluamme ja etenkin mitä emme halua.

Jännityskirjana Minun silmäni näkevät on sen sijaan kerronnaltaan vaisu ja pistää miettimään, mikä on saksalaisten dekkarien taso, jos tämä on toissa vuoden paras. Tai vaihtoehtoisesti, kuinka kova on lajin taso nykyään Suomessa, kun meillä ilmestyy suuri joukko paljon parempia jännäreitä joka vuosi – myös yhteiskunnallisesti virittyneitä.

Liinan outo sakaalikeikka saa kyllä selityksensä kirjan lopussa.

Zoë Beck: Minun silmäni näkevät (Paradise City). Suomentanut Anne Kilpi. 300 sivua, Huippu.