Sara Aaltio

Vaarunvuori on osa suomalaisen luonnonsuojelun historiaa. Nykyisin suosittu luontokohde on uhanalaisten lehtoluontotyyppien koti, jossa sijaitsee Suomen pohjoisimmat luonnonvaraiset pähkinäpensaat.

Pienen omakotitalon ruokapöydälle on kasattu satoja lehtileikkeitä ja valokuvia kuvastamaan elämäntyötä. Lähes jokaisessa niissä toistuu nimi: Vaarunvuori.

Arvokas alue on ollut suomalaisessa luonnonsuojeluhistoriassa myös henkilökohtainen erävoitto. Tai näin toteaa aktivisti Juhani Paavola.

Alueen monimuotoisuuden turvaaminen ja Vaarunvuoren suojelu oli itsestäänselvyys Muuramessa asuvalle Paavolalle. Vaarunvuorelle kaavailtiin Imatran voiman pumppuvoimalahanketta.

– Alue oli jo tuolloin arvokas ja monimuotoinen. Sieltä löytyy paahteisia rinteitä, lehtoja ja yleisestikin paljon vanhaa metsää, linjaa Paavola.

Aktiivisen ydinryhmän kautta Vaarunvuori-liike kasvoi ilmiöksi ja keräsi Paavolan mukaan osallistujia ympäri Suomen. Innostuksen kansalaisvaikuttamiseen hän sai syksyllä 1979. Samoihin aikoihin sai kimmokkeen vihreä puoluepolitiikka.

Sara Aaltio

Hän kertoo, että innoittavana tekijänä kansalaisaktivismiin oli energiapoliittinen herääminen. Siinä korostui ydinvoiman vastustus.

Vaarunvuori-liikkeen perustaminen ja luonnonsuojelutyö oli tulevalle Suomen luonnonsuojeluliiton Keski-Suomen piirin toiminnanjohtajalle itsestäänselvä asia.

– Enhän minä tuntenut täältä juuri ketään, kun saavuin etelästä, enkä kuulunut edes kirkkoon. Ulkopuolelta tulleena oli helpompaa aloittaa luonnon puolustaminen

Paavola toteaa, että väkivallaton vastarinta on ollut hänelle luontainen tapa toimia.

– Olen tehnyt töitä lastensuojelulaitoksessa, jossa oli välttämätöntä piirtää turvalliset rajat. Toiminta oli luonnollisesti väkivallatonta. Samanlaiset perusperiaatteet liittyivät väkivallattomaan kansalaisvaikuttamiseen.

Miehet esittelivät Vaarunvuorella rohkeuttaan

Mutkikas rinne johtaa kohti näköalapaikkaa. Suuret siirtolohkareet paistattelevat kevätauringossa. Tuulen kaatama lahopuu nojaa huterasti vasten vanhaa mäntyä.

Polun päästä avautuu näkymä yli Päijänteellä sijaitsevan Korospohjan lahden. Lahti tunnettiin vielä 1950-luvulla höyrylaivaliikenteestä, mutta nyt jäljellä on enää laituri.

Mäkisessä maastossa oli tie, joka on jäänyt historiaan erikoisuutena. Tieosuudella matkustajat joutuivat työntämään bussia yli jyrkän mäen.

Vaarunvuori tunnetaan myös eräänlaisena miehuuskokeena. Hurjapäisimmät esittelivät alamäessä rohkeaa luonnettaan.

– Taiteilija Helmer Selinkin taisi ajaa Vaarunvuorelta pyörällä alas, ja vieläpä ilman jarruja. Myös hän tuki Vaarunvuori-liikettä, kertoo Paavola.

Sara Aaltio

Vuonna 1974 Imatran voima haki Itä-Suomen vesioikeudelta rakennuslupaa noin 500 megawatin voimalalle. Vaarunvuoren laelle olisi rakennettu 15 miljoonan kuution vesiallas, jonne olisi pumpattu vettä yöaikaan ja viikonloppuisin.

Pumppuvoimalan tarkoituksena oli tasata sähkönkulutuksen huippuja.

Kalliota olisi jouduttu louhimaan noin 100 000 kuutiota.

Jos Imatran voiman pumppuvoimalahanke olisi mennyt läpi, näyttäisi alue perin erilaiselta. Nykyään Vaarunvuori on tärkeä luonto- ja virkistyskohde.

– Hanke olisi vaikuttanut mikroilmastoon. Altaan vesi olisi jäätänyt arvokasta kasvistoa, koska allasvesi olisi ollut ilman jääpeitettä talviaikaan. Altaan ulkopuolisen alueen veden kierto olisi muuttunut, ja alueen pienet järvet jopa kuihtuneet. Myös uusia teitä olisi jouduttu rakentamaan, kertoo Paavola.

Vaarunvuoren lehdot harvinaisuus Suomessa

Särkijärven vastarannalta kaikuu koiran voimakas haukku, jota rytmittää tikan vaimea nakutus. Rantaan tultaessa karu havupuumaisema on vaihtunut ensin suoksi, sitten lehdoksi.

Haapa erottuu joukosta, mutta alueella on muitakin lehtoluontotyyppeihin lukeutuvia lajeja. Särkijärven laskupuron varrella kasvaa Suomen pohjoisimmat luonnonvaraiset pähkinäpensaat. Samoilta sijoilta löytyy myös vuorijalavaa.

Etelä-Suomessa lehtoja on enemmän kuin pohjoisessa. Ensisijaisesti lehtometsien lajeja on vajaa 20 prosenttia kaikista uhanalaisista lajeista.

Sara Aaltio

Metsähallituksen suojelubiologi Anna-Riikka Ihantola toteaa, että ihminen on valjastanut lehtoluontoa käyttöönsä jo kauan sitten. Lehtometsän maaperässä korostuu voimakas multakerros. Tämä takaa ravinteikkaan kasvuympäristön.

– Valtavia lehtoalueita on otettu aikoinaan maatalouskäyttöön, koska maaperä on ollut ravinteikasta, ja ihmiset ovat asettuneet asumaan tietysti sinne, missä on hyvää viljelysmaata. Siksi monet lehdoista on menetetty rakennusten alle.

Metsähallituksen sivuilla kerrotaan, että lehtoja on alle yksi prosentti metsäpinta-alasta. Ihantola huomauttaa, että lehtoluontotyyppien todellista määrää on vaikea arvioida, koska monin paikoin lehdot on korvattu talousmetsällä. Eli havupuilla.

– Metsätalous on vaikuttanut lehtoihin vaikka luontotyypin tunnistuksessa on kehitytty. Esimerkiksi täysin normaalissa talousmetsäkäytössä on edelleen lehtoalueita, mutta alueelle on istutettu havupuita. Tällainen lehtoluontotyyppi ennallistuisi nopeasti, muistuttaa Ihantola.

Sara Aaltio

Lehtoluontotyyppien kasvillisuus esiintyy Suomessa pohjoisilla äärirajoillaan, ja siksi maamme lehtoluontotyypeillä on usein sellaisia piirteitä, joita ei esiinny muualla.

Lehtopuiden hajoamisprosessi on nopeampaa, ja puiden ikäkin on usein havupuulajeja lyhyempi. Siksi lahopuuta voi muodostua enemmän lehtometsässä verrattaessa havupuumetsään.

Ihantola tietää Vaarunvuoren, mutta ei ole syventynyt alueeseen tai sen lajistoon tarkemmin.

– Esimerkiksi lehtoihin olisi pumppuvoimalahanke vaikuttanut varmasti. Jyväskylän seudun lehdot ovat jo valmiiksi pieniä ja omiksi alueiksi hajautuneita.

– Meillä on monia sellaisia luontokohteita, jotka on saatu suojeltua päämäärätietoisella työllä, Ihantola iloitsee.

Luonnonsuojelua pidettiin epäisänmaallisena toimintana

Vaarunvuoresta suojeltiin pieni osa jo vuonna 1941. Myöhemmin suojelualue kasvoi nykyiseen reilun 600 hehtaarin mittaansa, kun se hyväksyttiin osaksi Natura 2000 -ohjelmaa vuonna 2005.

Juhani Paavola kertoo, että myös Vaarunvuorella valmistauduttiin suoraan, väkivallattomaan toimintaan. Ydinryhmä vietti metsässä pisimmillään kaksi viikkoa 80-luvulla.

– Olimme raahanneet Vaarunrinteeseen kanootin. Sen ja veneiden avulla olisimme voineet viivyttää räjäytyksiä Päijänteen rannassa. Eräällä reissulla löysimme metsästä sattumalta Imatran voiman hakkuusuunnitelma-kartan, jonka myöhemmin monistimme. Yhtiön metsänhoitaja kielsi tällaisen olemassaolon eräässä tilaisuudessa. Yhtiön edustaja suuttui, kun esitin kartan, kertoo Paavola ja nauraa.

Epäilyksiä salakuuntelusta ja ajoittaista väkivallan uhkaa. Sellaista oli Paavolan mukaan luonnonsuojelutyö suomalaisen ympäristöliikkeen alkuaikoina.

– Kerran minua otettiin kurkusta kiinni, kun kuvasin rallitapahtumassa, mutta poliisi tuli pian ja rauhoitti tilanteen. Olen suhtautunut poliisiin aina myönteisesti.

Hän kokee, että aikoinaan luonnonsuojelutyö nähtiin huonossa valossa, koska luonnonsuojelijat ajautuivat herkästi napit vastakkain elinkeinoelämän kanssa.

– Olihan se rankkaa sumutusta ja leimausta. Meistä puhuttiin kommunisteina ja epäisänmaallisina. Samanlaista retoriikkaa harjoitetaan edelleen.

Sara Aaltio

Muuramessa asuvan Paavolan kotona ei ole autoa. Koti on pieni. Vähällä on tultu hänen mukaansa aina toimeen.

Kaikkea toimintaa tuntuu ohjaavan kohtuuden periaate.

Hän toteaa, että luonnonsuojelu oli aikoinaan pienen piirin hommaa.

Paavola on vaikuttanut kansalaistoiminnassa suomalaisen ympäristöliikkeen alkuajoista lähtien, ja hän kertoo tarinaa, kuinka monisti kyläkaupassa tiedotelehtisiä. Koijärvellä 80-luvulla mieltään osoittanut Paavola sanoo tukevansa Elokapinaa.

Hän pohtii, että ympäristöliikehdintää tapahtuu monella eri yhteiskunnan tasolla, eikä kaikkien tarvitse ryhtyä aktivisteiksi. Nykyisin eläkepäiviään viettävä Paavola on mielissään uuden luonnonsuojelusukupolven aktiivisuudesta.

– Olen voimakkaasti laajentuneesta ympäristöliikehdinnästä hyvin iloinen, pitkään piti odottaa.

Sara Aaltio

Paavolalle luonnonsuojelu näyttäytyy elämäntapana, joka on vaatinut sinnikkyyttä. Tätä ilmentää myös pöydälle asetettu valokuva.

Valokuvassa on ihmisten kannattelema banderolli. Siinä lukee: ”Eläköön Vaarunvuori, me emme luovuta”.

Jutun kuvateksti korjattu 14.4.2022: Juhani Paavolan kodin seinää koristava esine ei ole ase vaan nallipyssy.

Lue myös:

Näin luontokato näkyy Suomessa – ”Suomen luonnon tila on valitettavasti huono”, sanoo ympäristökeskuksen tutkija

Kilpisjärven tunturikoivikossa muhii poron ja mittariperhosen kokoinen ympäristökriisi