Pääministeri Paavo Lipponen oli pettynyt vasemmiston ja tutkijoiden tapaan käydä keskustelua hyvinvointivaltiosta ”peräpeiliin tuijottaen”. On keskitytty päivittelemään sitä, että virkamiehillä on valtaa. Mutta hyviltäkään asiantuntijoilta ei löydy vastauksia siihen, miten hyvinvointivaltiota tulisi kehittää tässä uudessa tilanteessa, jossa Suomi on osa globaalia maailmantaloutta.
Lipponen purki mieltään KU:n haastattelussa 8.4.2002.
– Hyvinvointivaltiokeskustelussa olisi minusta aika jättää tämä peräpeiliin katsominen. Monet hyvätkin asiantuntijat keskittyvät pitkästi analysoimaan sitä, että onko nyt tapahtunut joku niin sanottu paradigman muutos eli onko irtaannuttu jostakin hyvinvointivaltion ihannemallista. Mikä se sellainen on? Maailma muuttuu. Me olemme nyt globaalissa maailmantaloudessa.
Lipponen kysyi, miksi tutkijat eivät pohdi sitä, millaista hyvinvointivaltiota tarvitaan uudessa tilanteessa, jossa työmarkkinat ovat muuttuneet dramaattisesti, samoin perherakenteet.
Hän korosti hallituksen kyllä toimivan näissäkin asioissa yhdessä kuntien, työmarkkinaosapuolten ja järjestöjen kanssa, mutta kyseessä on pitkä projekti.
Kysymys oli hänen mukaansa myös eurooppalaisesta sosiaalisesta mallista, koska markkinataloudelle tarvitaan pelisääntöjä, jotka määräytyvät viime kädessä eurooppalaisella ja globaalilla tasolla.
Mutta tälle tasolle suomalainen keskustelu ei tahdo millään yltää, Lipponen harmitteli.
Virheiden vatvominen riittäisi jo
Lipponen peräsi suomalaiseltakin vasemmistolta keskustelua, joka katsoisi eteenpäin.
– Mutta varsinkin monet sosiaalipoliitikot käyvät tällaista keskustelua, että mitä virheitä tehtiin ja kuka otti vallan… Kyllähän tätä riittää. Sitten ajetaan asetelmaa päättäjät vastaan kansa. Meillä on niin paljon intellektuelleja, jotka harrastavat vain peräpeilikeskustelua. Odottaisin heiltä esityksiä siitä, mitä pitäisi tehdä.
1990-luvun murrosta purettiin useissa tutkimuksissa. Keskeisiä lamakirjoista olivat Raija Julkusen Suunnanmuutos, Jaakko Kianderin Laman opetukset ja Anu Kantolan Markkinakuri ja managerivalta . Tuorein kokoomateos Yhteiskunnalliset jaot – 1990 luvun perintö? ilmestyi samalla viikolla kuin Lipposen haastattelu.
Paavo Lipposen mielestä lamatutkimuksilla ei ollut juuri annettavaa politiikkaa ajassa tekeville.
– Haetaan ikään kuin syyllisiä. Se on pääteema. Lähdetään siitä, että konnia olivat virkamiehet ja sitten uhreja olivat päättäjät ja poliitikot ja kaikki hyvät ihmiset jyrättiin. Ei kovin korkeatasoista.
Lipponen kysyi, että mitä sitten, jos valtiovarainministeriön virkamiesten vaikutusvalta hetkellisesti kasvoikin.
– Se johtui siitä, että eväät oli syöty eikä intellektuelleillakaan ollut vaihtoehtoa. Ongelmat kaatuivat syliin. Onhan se hyvä sitten jälkeenpäin hakea syyllisiä.