Kiovan lähellä Butšassa komentoa yli kuukauden pitäneet venäläiset jättivät jälkeensä ruumiskasan, joka tuo mieleen natsien veriteot ja meidän aikanamme Srebrenican joukkomurhan Jugoslavian hajoamissodissa 1990-luvulla.
Hitler kiihotti kansaa osoittamalla juutalaiset syyllisiksi Saksan vaikeuksiin. Serbian presidentti Slobodan Milošević piti 28.6.1989 Kosovo Poljessa kansalliskiihkoisen taistelupuheen, joka oli alkusoittoa tuhoisimmalla toisen maailmansodan jälkeiselle sodalle Euroopassa. Kuolonuhrien määräksi on arvioitu leveällä haarukalla 100 000–300 000.
21.2.2022 oli vuorossa Venäjän presidentti Vladimir Putin. Hän pohjusti kolme päivää myöhemmin alkavaa hyökkäystä kiistämällä, että Ukraina edes on aito valtio ja ukrainalaiset aito kansakunta. Hän syytti Ukrainaa russofobiasta ja uusnatsismista. Sotapuheessaan 24.2. Putin puhui ”Kiovan hallituksen” pilkasta ja kansanmurhasta Donbasin alueella.
Vihapuhetta ei edelleenkään ymmärretä – tai ei haluta myöntää – teoksi, jonka seuraukset voivat karata käsistä.
– Pyrimme demilitarisoimaan ja denatsifioimaan Ukrainan sekä tuomaan oikeuden eteen ne, jotka ovat tehneet paljon verisiä rikoksia siviilejä, muun muassa Venäjän kansalaisia kohtaan, Putin sanoi.
Sunnuntaina 3.4. Ukrainan Butšassa todistettiin hyökkäyksen ja tuon puheen satoa. Maanantaiaamupäivään mennessä alueelta on löydetty yli 400 murhattua siviiliä, jotka venäläiset jättivät vetäytyessään jälkeensä.
Sota raaistaa, mutta sitä pohjustaa vastapuolena pidettyjen ihmisten epäinhimillistäminen.
Ylikomisario Jari Taponen kertoi sunnuntaina Twitterissä yksinkertaisen totuuden.
#Bucha joukkomurhat vahvistavat jälleen käsitystä ihmisestä petolajina, joka tappaa omaa lajiaan. Pidäkkeitä poistetaan toisten järjestelmällisen epäinhimillistämisen avulla.
Tämä on keskeisin syy, miksi meillä kiihottaminen kansanryhmää vastaan on kriminalisoitu.#Ukraine️
— Jari Taponen (@JariTaponen) April 3, 2022
Yllättävän monilla perussuomalaisilla kansanedustajilla oli tarve kiistää julkisesti, että näin on.
Vaiko oliko se sittenkään mikään yllätys? Samaa epäinhimillistämistä saa seurata suorana tv-lähetyksenä Suomen eduskunnasta käytännössä katsoen joka torstai kello 16. Silloin alkaa eduskunnan kyselytunti, jossa perussuomalaisilla on suurimpana oppositiopuolueena ensimmäinen kysymys. Jos kysymyksen aihe ei ole bensan hinta, se on maahanmuuttopolitiikka, jossa perussuomalaiset tekevät nyt jakoa ”oikeisiin” ukrainalaispakolaisiin” ja ”elintasosiirtolaisiin” Afrikasta ja Lähi-idän alueelta.
Perussuomalaisten käsitekuvastossa ”oikeat” pakolaiset ovat lapsia, ”joiden toinen käsi puristaa äidin kättä ja toinen käsi nallea”. Isät ja pojat taistelevat maansa puolesta. ”Elintasosiirtolaiset” taas ovat sotia pakenevia nuoria miehiä, jotka jättävät naiset ja lapset pulaan.
Maahanmuuttotutkija Erna Bodström on osoittanut, että jälkimmäinen mielikuva on väärä. Vuonna 2015–2016 Suomeen tulleista turvapaikanhakijoista 40 prosenttia oli naisia ja lapsia.
"Enemmistö Lähi-idästä tulevista oli miehiä." Kyllä, mutta 40 % turvapaikanhakijoista 2015-16 oli naisia ja lapsia. Miksi nämä 14 000 naista ja lasta eivät kiinnosta Perussuomalaisia ja Purraa? Oliko väärä ihonväri vai kulttuuri vai eivätkö he ole riittävän tuottavia? #rasismi
— Erna Bodström (@ernabodstrom) April 2, 2022
Amnesty internationalin viikko sitten julkaisemassa vuosiraportissa todettiin turvapaikkapolitiikan rakenteellisen rasismin tulleen näkyviin ukrainalaisten ja muista maista tulevien kohtelussa.
Sitä löytyy myös meiltä Suomesta – käytännössä joka viikko. Taposen twiittiin tulleet törkeät vastaukset puhuvat sen puolesta, että vihapuhetta ei edelleenkään ymmärretä – tai ei haluta myöntää – teoksi, jonka seuraukset voivat karata käsistä.