Tampereen Teatteri/Heikki Järvinen

Antti Mikkolan sovitus ja ohjaus todistaa, että tosiasia on maailman sitkein seikka.

Saatana saapui Tampereelle tiistai-iltana, kun Antti Mikkolan Mihail Bulgakovin (1891–1940) romaanista sovittama ja ohjaama suurnäytelmä sai vihdoinkin Tampereen Teatterissa todellisen ensi-iltansa.

Viime vuoden helmikuun 18. päivänä näytelmän ensi-ilta järjestettiin koronarajoitusten vuoksi vain kymmenelle kriitikolle, ja kevään 2021 aikana järjestettiin myös neljä livestriimausesitystä.

Tosin tiistainkin ensi-illassa taisi professori Wolandilla olla saatanalliset näppinsä pelissä, kun ensi-ilta oli viittä vaille peruuntua Pilatuksen (Jukka Leisti) sairastumisen vuoksi.

Näytelmän sovittaja ja ohjaaja Antti Mikkola astui uhkarohkeasti Pilatuksen viittaan, ja tuurasi Leistiä todella pilatusmaisesti, häikäisevän hienosti.

Totalitarismissa ei voi pilailla eikä kostaa. Tämä tšekkiläisen kirjailijan Milan Kunderan (s.1929) näkemys pätee tämän päivän Venäjällä, kuten se päti myös Mihail Bulgakovin kirjoittaessa vuosina 1928–40 romaaniaan Saatana saapuu Moskovaan.

ILMOITUS

Pelätessään joutuvansa romaanin vuoksi vaikeuksiin, hän poltti ja hävitti siitä osia ja kirjoitti kaiken alusta yhä uudelleen. Tuolloin hän ei voinut haaveillakaan teoksen julkaisemisesta. Näytelmässä ilmeinen Bulgakovin omakuva heijastetaan mielisairaaksi tulevassa kirjailija Mestarissa (Antti Tiensuu), kun Mestari polttaa Pontius Pilatiusta käsittelevän käsikirjoituksensa kiinnijoutumisen pelossa.

Eikä näitä Bulgakovin saatanallisia säkeitä päästettykään julkisuuteen ennen kuin vuosina 1966–67, jolloin romaani julkaistiin sensuroituna jatkokertomuksena Moskva-lehdessä. Yksissä kansissa lyhentämättömänä teos ilmestyi vasta vuonna 1973, suomeksi 1969.

Mystiset päiden katoamiset

Näytelmä alkaa rajulla videokuvaspektaakkelilla 1920-luvun neuvostoformalismin hengessä. Samaan aikaan kun kadulla miliisit ovat siviilien kimpussa, kuuluu laukauksia ja suuret Isä aurinkoisen hymyilevät kasvot heijastetaan paikantamaan aikakautta, missä näytelmän henkilöt henkiriepujensa menettämisen pelossa vaeltavat.

Hetken kuluttua kirjailijaliiton puheenjohtaja Berlioz (Mari Turunen) ja runoilija Bezdomnyi (Ville Majamaa) keskustelevat ennen Kirjailijaliiton kokousta puiston penkillä siitä, onko Jeesus oikeasti ollut olemassa.

Ohikulkeva liituraitapukuinen Saatana, mustaan magiikkaan erikoistuneen professori Wolandin (Esa Latva-Äijö) hahmossa puuttuu keskusteluun monimuotoisin sanakääntein, ja hyvin pian alkaa tapahtua.

Mukanaan tällä pimeyden herralla on erikoinen seurue, joista ikimuistoisimmaksi on noussut kissa Begemot (Elisa Piispanen), sekä nokkelan notkea apurinsa Korojev (Matti Hakulinen).

Seurue aiheuttaa Moskovassa tuota pikaa täydellisen kaaoksen: kirjailijaliiton puheenjohtaja jää raitiovaunun alle, osa herraseurueesta sekä varieteeteatterin johtaja joutuvat hullujenhuoneelle ja puolet kaupunkilaisista miliisikuulusteluun. Ihmisiä ja ihmisten päitä alkaa mystisesti kadota, setelit muuttuvat paperisilpuksi ja yksi ja toinen alkaa puhua sekavia.

Eikä syynä ole pelkkä kaksisuuntainen mielialahäiriö. On astuttu virtuaalitodellisuuteen, eikä edes miliisien päällikkö ota selvää, missä piilee sen alkusyy tai syylliset.

Virtuaalitodellisuutta ja kaaosta

Toinen tarina johdattelee Jeesuksen ajan Jerusalemiin, jossa aluksi Pontius Pilatus ja Jesuan (Pia Piltz) keskustelevat Jesuan ristiinnaulitsemisesta. Jesua jää vähitellen sivuhenkilöksi, kun näytelmässä keskitytään Pilatuksen sisäiseen kamppailuun Jesuan ristiinnaulitsemisen jälkeen. Pilatukselle salaisen poliisin töitä tekevä Afranius (Mari Turunen) ja Jesuan ystävä Leevi Matteus (Ville Majamaa) nousevat myös keskeisiksi tekijöiksi.

Kolmas tarina on moskovalaisen Pilatuksesta romaania kirjoittavan nimettömän kirjailijan Mestarin ja hänen kauniin muusansa Margaritan (Pia Piltz) kielletystä rakkaudesta. Onnettomassa avioliitossa elävä Margarita on viisas ja oikeamielinen, eräänlainen marttyyri, sijaiskärsijä ja sankaritar, joka tekee Saatanan avustamana hurjan lennon Moskovan yllä.

Näytelmän meno on muutenkin hyvin virtuaalista niin tajunnallisesti kuin hienon lavastuksenkin suhteen. Esitys säkenöi kielellistä ilotulitusta, joka yhdistyy fantasiaan muuntuen seuraavassa hetkessä realistiseksi historialliseksi kuvaukseksi hiljentyen lopulta runollisen rakkaustarinan äärelle.

Jokaisen henkilön totuus- ja todellisuuskäsityksiä koetellaan, kun Saatanaa kiinnostaa erityisesti: ovatko moskovalaiset muuttuneet, onko syntynyt uusi ihminen, joka olisi päässyt irti turhamaisuudesta, ahneudesta, ennakkoluuloista, peloista ja tyhjistä unelmista. Vai tukeutuvatko he vain ulkoa annettuihin onttouttaan kumiseviin komeisiin perusteluihin.

Pian Saatanalle käy selväksi, että kansalaiset ovat hyväksyneet ylhäältä säädellyn elämäntavan rangaistuksen pelossa ja elävät maallisen yliminän vallan alla

Uskonnot ja ideologiat pahuuden palveluksessa

Saatana toteaa Margaritalle helvetin kuvajaisia näyttäessään, ettei kukaan ihminen ole pohjimmiltaan paha. Mutta kun kehitetään uskonnot ja ideologiat, alkaa tapahtua sellaisia asioita, joista pahimmatkaan ihmiset eivät osaisi yksinään edes uneksia, mitä niiden avulla voidaan toteuttaa.

Saatana tunnustaa Margaritalle, ettei hänen ole tarvinnut mitenkään johdatella ihmisiä kadotuksen tielle, he ovat itse valinneet tiensä. Hänen ei tarvitse muuta kuin olla heidän seurassaan tai seuranaan.

Bulgakovin Saatana ei edusta niinkään pahuutta, vaan kunnioitusta ja pelkoa herättävää mystistä painajaismaista pahaa. Hän saapuukin Moskovaan tuomitsemaan ne, jotka ovat tuomionsa ansainneet: ahneet, valehtelijat, petturit, elostelijat, parittajat. Tässä Saatana vertautuu Goethen Faustiin: tahtoo pahaa vain ja aikaan saa vain hyvää.

Kadotuskohtaus on sanoin kuvaamattoman loistelias spektaakkeli Straussin valsseineen, valoefekteineen, valituksineen. Saatana opastaa Margaritaa herättämään mielikuvituksensa ja kannustamaan sitä näkemään se, että tosiasia on maailman sitkein seikka, eivätkä kaikki teoriat ole samanarvoisia, vaikka väitetäänkin niistä kaikista olevan monia tulkintoja.

Suuspektaakkeli luo uskoa näyttämöilmaisun mahdollisuuksiin

Mielisairaalaruljanssin jälkeen runoilija Bezdomnyi tunnustaa mielistelleensä menestyäkseen, vaikka rehellisyyden nimissä hänen olisi pitänyt kirjoittaa vain omasta varjostaan. Lopussa hän toteaa:

”Surutta jättää maan ja joen usvan se, joka täällä on kylliksi kärsinyt.”

Saatana saapuu Moskovaan on näyttelijöiden, lavastajan, puvustajien, valo- ja äänisuunnittelijoiden yhteinen suurspektaakkeli, joka luo uskoa näyttämöilmaisun suuriin mahdollisuuksiin, jossa katsoja saa lopultakin etästriimailun sijaan kokea lähietäisyydeltä näyttämöilmaisun kosketuksen.

Katsoja ei huomaakaan kulkeneensa yli kolme tuntia unen, kertomuksen ja romaanin sisällä kirjoitettavan käsikirjoituksen mukana absurdin ja groteskin huumorin sekä kansansaduista ammennetun fantasian keinoin toteutetun matkan.

Vai oliko tämä vain television ajankohtaisohjelma, jossa kerrottiin tämän hetken tilanteesta Venäjällä ja Ukrainassa? Tähän lopun taistelukohtaus antoi viitteitä. Muistutettakoon, että Bulgakov oli kotoisin Ukrainasta.

Tampereen Teatteri: Saatana saapuu Moskovaan. Mihail Bulgakovin romaanista sovittanut ja ohjannut: Antti Mikkola, lavastus; Teppo Järvinen, valo- ja videosuunnittelu; Tiiti Hynninen, puvut; Mari Pajula, äänisuunnittelu; Hannu Hauta-aho, kampaukset ja maskit; Jonna Lindström.

Rooleissa: Esa Latva-Äijö, Jukka Leisti, Antti Tiensuu, Pia Piltz, Mari Turunen, Ville Majamaa, Elisa Piispanen, Matti Hakulinen, Eeva Hakulinen, Elina Rintala, Arttu Ratinen, Kirsimarja Järvinen, Annuska Hannula, Ville Mikkonen, Arttu Soilumo sekä avustajat Anton Hård, Ida Pajunen, Satu Silén ja Noora Lahtinen.

Ensi-ilta oli 29.3.2022