Tutkimusten mukaan suomalaisnuorten yhteiskunnallinen tietopohja on verraten vahva, mutta he ovat passiivisia ottamaan osaa yhteiskunnalliseen toimintaan. Tämä paradoksi antaa aiheen tarkastella kriittisesti suomalaiskoulujen opetusta ja demokratiakulttuuria. Kirjassa Lupaus paremmasta – demokratia ja koulu Suomessa alan tutkijat pohtivat aihepiiriä eri näkökulmista.
Keskustelussa oppimistuloksista koulun tehtävä näyttäytyy helposti vain tietojen ammentamisena oppilaiden päähän. Viime vuosikymmeninä koulujen kehittämistä ovat ohjanneet paljolti elinkeinoelämän, markkinoiden ja työelämän vaatimukset. ”Kasvatukselle vieras markkinaterminologia on asettunut osaksi opetus- ja koulutuskieltä”, toteaa artikkelissaan yliopistonopettaja Aleksi Fornaciari.
Kasvaminen ihmisyyteen, yhteisöllisyyteen ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen olisi nostettava kouluissa keskeisempään rooliin. Näin voi tiivistää Lupaus paremmasta -kirjan ydinsanoman. Tämä vaatii muutoksia opetusmetodeihin ja koulun käytäntöihin. Tarvitaan yhdessä tekemistä ja pohtimista sekä vastuun antamista lapsille ja nuorille itselleen. Liikkeelle pitäisi lähteä heidän omasta kokemusmaailmastaan ja heidän omien kykyjensä kehittämisestä.
Kilpailulliset menetelmät, ulkoisiin palkintoihin ja rangaistuksiin nojaaminen, vievät pohjaa motivaatiolta sekä lisäävät itsekeskeisyyttä ja epäonnistumisen pelkoa, toteaa filosofi Olli-Pekka Moisio kasvatuksen ja koulutuksen utopioita käsittelevässä artikkelissaan.
Oppilaille lisää
vaikutusvaltaa
Koulussa ei vain opiskella elämää varten, vaan koulu on itsessään osa elämää ja yhteiskuntaa. Jo kouluyhteisössä tulisi rakentaa demokraattista elämäntapaa, korostaa yliopistonopettaja Perttu Männistö.
”Kasvatettavan ei tarvitse osata kaikkea, sillä hän vasta opettelee”, Männistö muistuttaa epäileviä opettajia. Oppilaat voivat tuoda dialogiin ja päätöksentekoon omaan kokemusmaailmaansa perustuvaa ymmärrystä, jollaista opettajalla ei välttämättä ole. Lasten ja nuorten tulisikin antaa vaikuttaa oman osaamisensa rajoissa.
Käytännön esimerkkinä Männistö mainitsee joidenkin koulujen tavan ottaa oppilaat mukaan uusien opettajien työhaastatteluihin. Männistön mukaan oppilailla on myös oikeus tietää, miten opettajat päätyvät opetuksessa tekemiinsä valintoihin, ja niistä tulisi voida käydä dialogia.
Opettaja ja filosofian tohtori Jesper Kristiansson muistuttaa, että opetussuunnitelman mukaan oppilailla tulee olla myös mahdollisuus osallistua paikallisen opetussuunnitelman valmisteluun. Tämän toteutumista käytännössä tulisi vahvistaa.
Vastuun antaminen
motivoi
Koulutyön hektisessä arjessa osallistamisen ihanteet voivat tuntua opettajasta kaukaisilta. Asia vaatiikin laajempaa ajattelutapojen ja toimintakulttuurien muutosta, mihin kirja antaa suuntaviivoja. Luultavasti apua olisi myös lisäresursseista ja esimerkiksi pienemmistä ryhmäko’oista.
Nykyisessäkin koulumaailmassa uudenlaisia opetusmetodeja on kuitenkin mahdollista toteuttaa. Kristiansson kertoo omasta, väitöstutkimukseensa liittyneestä kokeilustaan yläasteen historian opetuksessa. Kristiansson vähensi asteittain omaa valtaansa opettajana ja pyrki ”valtaistamaan” oppilaita – antamaan näille välineitä ottaa opintonsa omiin käsiinsä. Viimeisessä vaiheessa oppilaat saivat toimia kokonaan itseohjautuvasti opetussuunnitelman puitteissa.
Tulokset, joita arvioitiin tutkielmien tai muiden tuotosten sekä keskustelujen perusteella, olivat hyviä ja oppilaat olivat motivoituneita. Erityisesti edistyivät laaja-alaisen oppimisen tavoitteet, kuten ajattelu ja oppimaan oppiminen sekä vuorovaikutustaidot.
Vastuun antaminen oppijoille pohjustaa osaltaan aktiivisen kansalaisuuden tavoitetta.
Arvoristiriitoihin
tartuttava
Kansalaiskasvatus kulminoituu toisen asteen oppilaitoksissa, kun oppilaat ovat varttumassa täysi-ikäisiksi. Yliopistonopettaja Mikko Hiljanen toteaa lukiolaiskyselyn perusteella, että suomalaisissa lukioissa on hyvät edellytykset opetella demokraattisen vuorovaikutuksen prosesseja, kunhan tähän annetaan tilaisuuksia. Arvoristiriitoihin tulisi väistelemisen sijasta tarttua.
Hiljasen mukaan koulun olisi tärkeää tukea nuorten empatiataitoja, jotta syntyisi innostusta yhteisten asioiden hoitamiseen, vaikka omat asiat olisivat hyvin.
Kiinnostava lisä kirjaan olisi ollut pohtia tilannetta toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa. Siellä haasteet lienevät lukioita suurempia ja kansalaiskasvatuksen tarve vielä polttavampi.
Moni toisen asteen opiskelija on opintojensa ohessa jo työelämässä – tai opintoihin kuuluvassa työssäoppimisessa. Tämä olisi oppilaitoksissa yksi hyvä kulma tarkastella yhteiskunnallisia kysymyksiä ja omien oikeuksien ajamista.
Olennaisessa osassa yhteiskuntakasvatuksessa ovat mediataidot. Kasvatustieteen väitöskirjatutkija Minna-Kerttu Kekki korostaa, että pelkästään hyvät mediataidot eivät riitä, vaan niiden perustana on oltava demokratian arvostus. Muutoin ilmaisunvapaus ja moniäänisyys, jonka uudet mediat mahdollistavat, sekä kriittisen ajattelun taidot voivat kääntyä demokratiaa vastaan.
Koulu ekososiaalisen
muutoksen rakentajaksi
Nuorten yhteiskunnallinen aktiivisuus painottuu tällä hetkellä ilmastonmuutokseen, joka vaikuttaa suuresti heidän tulevaisuuteensa. Tutkijatohtori Tero Toivanen pohtii kirjan päättävässä artikkelissaan, mitä ekologinen kriisi ja tarvittava ekologinen jälleenrakennus vaativat koululta. Hän hahmottelee koululle roolia osana ekososiaalisen sivistyksen projektia. Toivasen mukaan ekokriisiä koskevat kysymykset olisi tuotava rohkeasti koulun sisään, jolloin koulu voisi muuntua ”tuhon logiikkaa” tukevasta instituutiosta kestävämpien elämäntapojen ja aktiivisen ekososiaalisen kansalaisuuden rakentumisen tilaksi.
Kouluissa tulisi innostaa toisenlaisten tulevaisuuksien hahmotteluun ja rakentamiseen.
Ratkaisut eivät ole valmiina, vaan kouluissa tulisi innostaa toisenlaisten tulevaisuuksien hahmotteluun ja rakentamiseen. Tässä prosessissa opettajakin voi oppia nuorilta. Myös ympäristötavoitteisiin liittyviä ristiriitoja ja konflikteja tulee käsitellä ja kasvattaa nuoria sitkeän dialogin valmiuksiin. Lisäksi tarvitaan valmiutta tarvittaessa nousta vastarintaan vääryyksiä vastaan, myös silloin kun ne kohdistuvat luontoon, Toivanen linjaa.
Matti Rautiainen, Mikko Hiljanen ja Perttu Männistö: Lupaus paremmasta – demokratia ja koulu Suomessa. Into Kustannus 2022, 272 sivua.