YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n kuukausittain julkaiseman globaalin ruuan hintaindeksin lukema oli tammikuussa 135,9. Indeksi alkoi nousta toissa vuonna ja erityisen jyrkästi viime vuoden huhtikuussa. Lukema on lokakuusta lähtien ollut yli 130:ssä.
Edellisen kerran vastaavalla tasolla oltiin vuonna 2011. Vuodesta 2015 vuoteen 2020 hintataso oli melko vakaa, ja indeksi vaihteli välillä 92–98.
Runsas kymmenen vuotta sitten tilannetta kuvattiin ruokakriisiksi kehitysmaissa. Hintataso alkoi tuolloin nousta vuosien 2007–2008 finanssikriisin vanavedessä.
Runsas 10 vuotta sitten ruokakriisi aiheutti levottomuuksia.
Ruokakriisi aiheutti yhteiskunnallisia levottomuuksia. Sitä pidetään yhtenä taustatekijänä muun muassa vuoden 2011 arabikeväälle ja Syyrian sisällissodalle.
Vaikeinta köyhimmille
Ruuan hinnan nopea kohoaminen vaikuttaa eniten köyhiin kaikkialla maailmassa ja erityisesti kehitysmaissa.
Ongelma ei kuitenkaan ole yhtä suuri kaikkialla. Hankaluuksissa ovat erityisesti Afrikan, Latinalaisen Amerikan ja Lähi-idän maat, joista monet ovat vahvasti riippuvaisia tuontiruuasta. Vaikutus on pienempi Aasiassa, koska riisin hinta ei ole kohonnut yhtä jyrkästi
Kehitysmaiden köyhillä menee yli puolet tuloista ruokaan, kun esimerkiksi Yhdysvalloissa keskimääräinen kotitalous kuluttaa ruokaan vain alle seitsemäsosan tuloistaan. Valtioiden sisällä osuus tietysti vaihtelee paljon varsinkin suurten tuloerojen maissa kuten Yhdysvalloissa.
Useiden tekijöiden summa
Koronapandemia selittää osittain ruuan hinnan kohoamisen. Korona on aiheuttanut pullonkauloja, jotka ovat nostaneet kuljetuskustannuksia. Paikoin on pulaa viljelysten työvoimasta ja rekkakuskeista. Toisaalla suuri määrä kontteja seisoo satamissa. Käyttöön saataviin kontteihin otetaan mieluiten painoonsa nähden arvokkaampaa tavaraa kuin ruokaa.
Pandemia on heikentänyt ostovoimaa, koska se on hidastanut talouskasvua ja aiheuttanut työttömyyttä. Valtioiden varoja on kulunut taisteluun koronaa vastaan ja koronaelvytykseen. Kehitysmaissa pienetkin muutokset voivat johtaa suuriin ongelmiin.
Kuljetuskustannuksia nostaa myös kohonnut polttoaineiden hinta. Sama tekijä nostaa lannoitteiden hintoja ja maataloudessa tarvittavien koneiden käyttökustannuksia.
Osaltaan ruuan hintaan ovat vaikuttaneet kuivuuden ja rankkasateiden kaltaiset sään ääri-ilmiöt.
Monissa maissa kuten Argentiinassa, Brasiliassa, Turkissa ja Venäjällä valuutan heikkeneminen suhteessa dollariin on nostanut tuontiruuan hintaa. Suurin osa ruuan maailmanmarkkinoista toimii dollaripohjaisesti.
Konfliktit ovat heikentäneet ruokaturvaa useissa Afrikan maissa: Etelä-Sudanissa, Etiopiassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, Nigeriassa ja Sudanissa.
Ukraina ja Venäjä ovat molemmat suuria viljantuottajia. Jos niiden välinen kriisi kärjistyy, vaikutukset saattavat ulottua laajalle.
Taloustutkija Maurice Obstfeld sanoo The New York Times -lehdessä, ettei ole juuri liioiteltua puhua uudesta ruokakriisistä, koska kielteisiä tekijöitä on kasaantunut niin paljon.
Tuottavuuden kova hinta
Tilanne on hankala myös pitemmällä aikavälillä. Nälkäisiä suita tulee lisää. Vaikka maailman väestönkasvu onkin hidastunut, väkiluku kasvaa ennusteiden mukaan nykyisestä lähes kahdeksasta miljardista kymmeneen miljardiin vuosisadan puoliväliin mennessä.
Ruuan kysynnän odotetaan nousevan vielä suhteessa enemmän kuin väkiluvun. Siihen vaikuttaa tulotason nousu erityisesti Aasiassa. Saman tekijän ennakoidaan lisäävän lihan kulutusta. Lihan tuottaminen vaatii paljon pinta-alaa rehunviljelyyn, ja samalla tuotantopanoksella saadaan vähemmän lopputuotetta – ruokaa – kuin käyttämällä se kasvisravinnon tuottamiseen ihmisille.
Maailman väkiluku on kuluvalla vuosituhannella kasvanut 25 prosenttia. Samaan aikaan on viljelyyn käytetyn maan pinta-ala kasvanut vain 4 prosenttia.
Maatalouden tuottavuus on siis kohentunut huomattavasti. Mutta sillä on ollut hintansa, kuten todetaan FAO:n joulukuussa julkaisemassa Solaw 2021 -raportissa, jossa tarkastellaan maailman maaperä- ja vesiresurssien käyttöä maatalouteen ja ruuantuotantoon.
Raportin mukaan järjestelmä on murtumispisteessä. Tuottavuuden nousu on saatu aikaan lisäämällä koneiden, lannoitteiden ja torjunta-aineiden käyttöä. Tämä on köyhdyttänyt maaperän jo kolmasosalla viljelyyn käytetystä alasta ja kiihdyttänyt eroosiota.
Erityisesti näin on tapahtunut keinokastelluilla viljelmillä. Keinokastelu on myös monin paikoin pudottanut vakavasti pohjaveden tasoa.
Ilmastokriisi vaikuttaa
Ilmaston lämpeneminen on jo aiheuttanut ja aiheuttaa tulevaisuudessa vielä enemmän muutoksia maatalouden olosuhteisiin.
Ilmastonmuutos vaikuttaa sateisiin, kuivuuteen ja kasvukauden pituuteen. Lämpeneminen tuo tuhohyönteisiä uusille alueille.
Ilmastonmuutos siirtänee jopa radikaalisti kasvien otollisia tuotantoalueita. Esimerkiksi tärkeimpien viljakasvien tuottoisimmat viljelyalat siirtyvät kohti pohjoista. Tällöin Euroopan ja Aasian pohjoisemmat osat sekä Kanada hyötyvät, mutta etelämpänä sijaitsevat maat kärsivät.
Pelkona on, että ainakaan muutaman vuosikymmenen aikavälillä ei toisilla alueilla lisääntyvä tuotanto riitä kattamaan muualla menetettyä tuotantoa.
Yksittäisten maiden taloudelle viljelyolosuhteiden muutoksilla voi olla dramaattisia vaikutuksia. Tunnettu esimerkki on kahvi, jonka viljelyyn nyt käytetystä alasta puolet uhkaa muuttua tuottamattomaksi vuoteen 2050 mennessä. Tämä iskee Kolumbian, Brasilian, Vietnamin ja Indonesian talouksiin.
Peliä ei ole menetetty
FAO:n Solaw-raportin mukaan peliä ei kuitenkaan ole menetetty.
Ilmastonmuutos lisää sateita toisilla alueilla, ja vähentää siten keinokastelun tarvetta.
Ruokakriisin torjuminen edellyttäisi raportin mukaan maan ja vesivarojen käytön parempaa suunnittelua sekä kestäviä viljelymenetelmiä. On myös tapoja tehostaa resurssien käyttöä ilman haittavaikutuksia ympäristölle.
Raportti suosittelee innovatiivisten teknologioiden käyttöä, parhaiten eri alueille soveltuvien siementen jakamista sekä lajikkeiden kehittämistä paremmin kuumuutta, suolaisuutta, tuulta ja haihtumista kestäviksi. Kaikki tämä edellyttäisi parempaa kansainvälistä yhteistyötä ja informaationvaihtoa.
Sadeveden talteenottoa olisi kehitettävä ja palautettava köyhtyneitä ekosysteemejä. Viljelijöiden pitäisi olla valmiita vaihtamaan lajeja ja lajikkeita muuttuneisiin olosuhteisiin paremmin sopiviksi.
Pilven hopeareunus on siinä, että kestävät viljelytavat kuten dieselillä toimivien koneiden sekä lannoitteiden ja torjunta-aineiden käytön vähentäminen ovat hyväksi myös ilmastolle. Ne myös lisäävät hiilen sitoutumista maaperään.