Arto Vitikka/Arktinen keskus.

Turve-energia Suomessa

Suomen maapinta-alasta noin kolmannes on turvemaita. Niistä turvetuotantoalueita oli vuonna 2018 noin 64 000 hehtaaria. Siitä noin 70 prosentilla on tuotettu energiaturvetta.

Tänä vuonna Suomessa käytetään energiaturvetta vajaat seitsemän terawattituntia, ensi vuonna arvion mukaan alle viisi. Vielä 2000-luvulla määrä oli enimmillään lähes 30 terawattituntia vuosittain.

Valtaosa energiaturpeesta käytetään yhtenä polttoaineena kuntien ja teollisuuden sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksissa. Lisäksi sitä kuluu kaukolämpölaitoksissa ja pienissä lämpökeskuksissa sekä kiinteistökohtaisessa lämmityksessä.

Suurin energiaturpeen tuottaja on ollut valtioenemmistöinen Neova (entinen Vapo), joka lopettaa tuotannon tänä vuonna.

Neova ilmoittaa panostavansa jatkossa kasvualustoihin, kuiviketurpeeseen sekä uusiin turpeesta ja muista luonnonmateriaaleista valmistettaviin korkean jalostusasteen tuotteisiin.

Myös Sanna Marinin hallituksen ohjelmassa halutaan suunnata turpeen käyttöä polton sijasta korkeamman jalostusasteen tuotteisiin.

Turve-energian ympäristöongelmia ovat suuret hiilidioksidipäästöt sekä turvetuotannon vaikutukset vesistöihin ja suoluontoon.

Turve-energian kannattavuus heikkenee jo paljon hallituksen linjausta nopeammin. Tutkijan mukaan selkeät linjaukset turpeesta luopumiseksi on tehty Suomessa liian myöhään. Siksi siirtymä tapahtuu nyt hyvin nopeasti ja on turvealan yrittäjille ja työntekijöille erityisen kivulias.

Turvetuotannosta luopuminen eteni Suomessa uuteen vaiheeseen, kun Neova (entinen Vapo) ilmoitti marraskuussa lopettavansa jyrsinpolttoturpeen tuottamisen kokonaan vuonna 2022. Syyksi yhtiö ilmoitti kysynnän laskun ennen kaikkea hiilidioksidin päästöoikeuden hinnannousun vuoksi. Yhtiö arvioi energiaturpeen käytön loppuvan teollisessa mittakaavassa kokonaan jo lähivuosina.

Kehitys on ollut huomattavasti aiemmin arvioitua nopeampaa. Vuonna 2019 laaditussa hallitusohjelmassa on linjattu, että turpeen energiakäytön tulee vähintään puolittua vuoteen 2030 mennessä. Nyt tavoite näyttää toteutuvan jo ensi vuonna.

Turve oli yksi suurista kiistakapuloista hallituksen puoliväliriihineuvotteluissa viime keväänä. Keskustan vaatimuksesta energialaitosten turpeen käytön verovapauden rajaa nostettiin lopulta 5 000:sta 10 000 megawattituntiin lähivuosien ajalle.

Neovan luopuessa energiaturpeen tuotantoa jatkavat vielä paikalliset yrittäjät, joille veropäätös tuo helpotusta, samoin turvetta polttaville kunnallisille lämpöyhtiöille. Sen merkitys jäänee kuitenkin vähäiseksi päästöoikeuden hinnan jatkaessa nousuaan.

Hinnannousun taustalla on EU:n päästötavoitteiden tiukentuminen, minkä vuoksi päästöoikeuksia on jaossa jatkuvasti vähemmän. Turpeen energiakäytön hiilidioksidipäästöt ovat kivihiiltäkin isommat.

Suomi jälkijunassa

Vieraileva tutkija Hanna Lempinen Lapin yliopiston Arktisesta keskuksesta sanoo, että Suomessa ollaan epäonnistuttu turvepolitiikassa sekä energiasiirtymän että elinkeinosiirtymän näkökulmasta.

– Selkeä linjaus luopua turve-energiasta on tehty niin myöhään, että maailma on jo ajanut turpeesta ohi.

Nyt aika ei tahdo riittää sen enempää huolellisesti mietittyjen korvaavien energialähteiden löytämiseen kuin turvetuottajien ahdingon helpottamiseen.

– Puhutaan elinkeinosta, jossa investointien kuoletusaika on kymmeniä vuosia, ja uusia turvesoita on avattu tuotantoon ajatuksella, että ne ovat käytössä vuosikymmeniä, turvetuottajien tilannetta tutkinut Lempinen korostaa.

Suomen turvepolitiikka on Lempisen mukaan ollut poukkoilevaa ja turvetuottajille on luotu turhia toiveita. Vielä Matti Vanhasen toisen hallituksen (2007–2010) ohjelmassa oli tavoite, että turve saataisiin kansainvälisesti luokiteltua hitaasti uusiutuvaksi energiaraaka-aineeksi.

Lempisen mukaan hallitukset, joissa keskusta on ollut isossa roolissa, ovat yleensä pyrkineet jatkamaan ja turvaamaan turpeen energiakäyttöä. Muut hallitukset ovat enemmän tai vähemmän varovaisesti linjanneet, että turpeesta pitäisi siirtyä poispäin.

Kun tuottajat ovat tottuneet muutaman vuoden välein vaihtuviin linjauksiin, heidän on ollut Lempisen mukaan vaikea uskoa, että turpeesta oikeasti ollaan luopumassa.

– Nyt keskusta on mukana hallituksessa, joka on linjannut, että turpeesta luovutaan. Se saa uskomaan, että nyt on tosi kyseessä.

Taustalla Vapon ulkoistamiset

Turpeella ei ole monessa maassa yhtä isoa merkitystä kuin Suomessa. Irlannissa kuitenkin on ollut, ja siellä turvetuotannosta ollaan luopumassa. Siellä turvetta tuottaa valtionyhtiö, jonka palkkalistoilla turvetuotannon työntekijät ovat.

– He saavat tukipaketin, uudelleenkoulutusta ynnä muuta. Ei sielläkään ole kaikki mennyt ongelmattomasti, mutta tilanne on parempi kuin Suomessa, Lempinen toteaa.

Suomessa erityishaasteena on se, että iso osa turvetuotannossa työskentelevistä on yrittäjiä. Tämä juontaa juurensa valtion energiayhtiö Vapon yhtiöittämiseen 1980-luvulla.

– Se alkoi tällöin ulkoistaa turvetuotannon riskiä. Työntekijöitä vähennettiin ja ihmiset siirtyivät Vapon alihankkijoiksi yrittäjinä tai näiden yrittäjien palvelukseen. Yrittäjiksi siirtyneet ovat toimineet henkilökohtaisella riskillä. Heillä on toimintaan kiinnitettynä koneita, tiloja ja muuta omaa omaisuuttaan, Lempinen selvittää.

– Viime vuosiin saakka yrittäjät ovat saaneet omilta etujärjestöiltään vahvaa signaalia, että kyllä tälle omaisuudelle on vielä käyttöä. Sitten kun yhtäkkiä ei olekaan, nämä ihmiset kohtaavat niin sanotun reilun ja hallitun siirtymän pahimmillaan satojen tuhansien eurojen velat niskassaan ilman selkeää tietoa, hyvitetäänkö heille jotakin, miten he ylipäänsä voivat jatkaa ja mitä elinkeinovaihtoehtoja on tulevaisuudessa. Se on monesti aika kammottava tilanne.

Vaikea mutta välttämätön murros

Sanna Marinin hallitus on päättänyt luopumispaketista turvetuotantoyrittäjille. Lisäksi se tukee yrittäjien siirtymistä uuteen yritystoimintaan sekä yrittäjien ja työntekijöiden uudelleentyöllistymistä ja -kouluttautumista.

Luvatuilla tuilla voidaan vielä lievittää monien taloudellista hätää. Nekään eivät kuitenkaan auta ihmisiä, jotka ovat jo aiemmin menettäneet työnsä tai joiden yritykset ovat menneet konkurssiin, Lempinen muistuttaa.

On myös vaihtelevia odotuksia siitä, mitä kohtuullinen ja oikeudenmukainen korvaus tarkoittaa.

– Epäoikeudenmukaisuuden kokemukset eivät poistu, vaikka ihmiset saisivatkin rahaa.

Tyytymättömyys ja pettymykset heijastuvat yhteiskunnallisiin ajatuksiin ja politiikkaan.

– Pahimmillaan se saattaa johtaa koko ilmastopolitiikan kyseenalaistamiseen.

Lempinen korostaa, että hän itse tutkijana näkee turve-energiasta luopumisen välttämättömänä.

– Turpeen osuus Suomen energiankulutuksessa on ollut viime vuosina 3–4 prosenttia, mutta sen osuus ilmastopäästöistä on ollut yli 10 prosenttia. Sen työllisyysvaikutus on ollut noin 2 500 henkilötyövuotta, 1 100 suoraan ja loput välillisesti. Pieni määrä työllisiä ja pieni määrä energiaa suhteessa älyttömiin ilmastopäästöihin.

– Voidaan kysyä, kuinka oikeudenmukaista olisi jatkaa turvetuotantoa tilanteessa, jossa ilmastonmuutoksen vaikutukset muualla maailmassa tuntuvat jo tosissaan. Jos Suomi ei tee toimia, jotka ovat suhteellisen helposti tehtävissä, miten voidaan odottaa muiltakaan toimia?

Uusia elinkeinoja turvealueille

Nämä asiat eivät kuitenkaan estä sanomasta, että siirtymä on Suomessa hoidettu huonosti, Lempinen tähdentää.

Mitä sitten olisi vielä tehtävissä?

– Olisi tärkeää saada alueille toimintaa, johon turvetuotannossa työskennelleet ihmiset kokisivat mielekkäiksi uudelleenkouluttautua tai -työllistyä. Tällaisiin elinkeinoihin, jotka ovat paikkaan sidottuja ja fyysisiä, liittyy vahva suhde omaan kotipaikkaan. Työn perässä ei haluta lähteä muualle.

Turpeella on paikallisesti huomattava rooli tietyissä kunnissa etenkin Pohjanmaan maakunnissa, Lempinen muistuttaa.

– Korkeimmillaan seutukunnissa kolmisen prosenttia työllisistä voi olla sidoksissa tavalla tai toisella turvetuotantoon.

Siirtymän ongelmista on Lempisen mukaan tärkeää puhua myös siksi, että osaisimme tulevissa ekologisissa siirtymissä toimia paremmin.

– Pitäisi pystyä etupainotteisesti valmistautumaan siihen, että samankaltaisia murroksia voi olla edessä muillakin teollisuudenaloilla ja elinkeinoilla ja ne voivat tulla nopeasti. Niihin on varauduttava paitsi taloudellisesta myös inhimillisestä näkökulmasta.

Turve-energia Suomessa

Suomen maapinta-alasta noin kolmannes on turvemaita. Niistä turvetuotantoalueita oli vuonna 2018 noin 64 000 hehtaaria. Siitä noin 70 prosentilla on tuotettu energiaturvetta.

Tänä vuonna Suomessa käytetään energiaturvetta vajaat seitsemän terawattituntia, ensi vuonna arvion mukaan alle viisi. Vielä 2000-luvulla määrä oli enimmillään lähes 30 terawattituntia vuosittain.

Valtaosa energiaturpeesta käytetään yhtenä polttoaineena kuntien ja teollisuuden sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksissa. Lisäksi sitä kuluu kaukolämpölaitoksissa ja pienissä lämpökeskuksissa sekä kiinteistökohtaisessa lämmityksessä.

Suurin energiaturpeen tuottaja on ollut valtioenemmistöinen Neova (entinen Vapo), joka lopettaa tuotannon tänä vuonna.

Neova ilmoittaa panostavansa jatkossa kasvualustoihin, kuiviketurpeeseen sekä uusiin turpeesta ja muista luonnonmateriaaleista valmistettaviin korkean jalostusasteen tuotteisiin.

Myös Sanna Marinin hallituksen ohjelmassa halutaan suunnata turpeen käyttöä polton sijasta korkeamman jalostusasteen tuotteisiin.

Turve-energian ympäristöongelmia ovat suuret hiilidioksidipäästöt sekä turvetuotannon vaikutukset vesistöihin ja suoluontoon.