Lehtikuva/Markku Ulander

Koko sen ajan kun sosiaali – ja terveydenhuollon uudistamisesta on väännetty kättä, tavoitteena on ollut rakenteiden uudistaminen. Oikeisto on halunnut tuoda väellä ja voimalla yksityistä sektoria palveluiden tuottajiksi. On siinä jo osin onnistunut ja rahastaminen ihmisten hoivalla on nähty ja koettu.

Toisaalta palveluketjuja on haluttu ”suoraviivaistaa”, eli hoidon alusta sen loppuun kaikki kävisi juohevasti. Voidaan puhua myös työn organisoinnista. Ihan hyviä ajatuksia, kieltämättä. Uudessa Hyvinvointimallissa julkinen sektori on se pääasiallinen toimija jonka kautta palveluja järjestetään. Yksityisen sektorin rooli on käsitykseni mukaan täydentävänä osana palveluiden turvaamisessa.

Onko kuitenkin kansalaisille annettu ymmärtää uudistuksen olevan ”taikasauva” jonka avulla laadukkaat palvelut saadaan kaikkialle Inarista Hankoon, vieläpä säästöjä saaden. Onko näin? Ei suinkaan, jos emme uudista muita yhteiskunnan rakenteita.

Työelämässä raskaan työn tekijät ja henkisen työn tekijät uuvutetaan töidensä ääreen. Sairauksien kautta ennenaikaisia eläkkeitä, vammojen hoitamisia loppuiäksi. Työpaineet ovat kiristyneet työtahtien nousujen myötä. Yhä vähemmillä henkilökunnilla teetetään yhä enemmän töitä. On aivan selvää, kuinka raskaan työelämän jäljet lisäävät terveydenhuollon taakkaa.

Köyhyysongelma on vahvana edelleen yhteiskunnassamme. Pitkäaikaistyöttömyys on luonut pysyvän syrjäytettyjen luokan yhteiskuntaamme. Tähän kun lisätään pätkätyöläiset ja olemattomilla ansiotuloilla elävät ja pienituloiset eläkeläiset, niin onko ihme jos mielenterveyspuolella on huutava pula auttavista käsistä.

Syrjäytyminen/syrjäyttäminen on yhteiskuntamme ruminta ja anteeksiantamatonta mitä kuvitella voi, riistettäessä osalta kansaa ihmisarvo. Jos yhteiskunta viittaa kintaalla työelämän ja köyhyyteen ajettujen ongelmiin, on turha haikailla jotain hyvää saavutettavan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksin.

Huolissani seuraan kuinka työelämää halutaan yhä koventaa ja vaatia työntekijöiltä uusia ja uusia uhrauksia. Samoin asenne heikoimmassa asemassa olevia ja syrjäytettyjä kohtaan on raaistunut. Nyt kun käymme aluevaalikampanjaa, nämä asiat ovat myös keskeisessä osassa, jos haluamme panostaa ennaltaehkäisevään työhön.

Hannu Tiainen
Kihniö