Lehtikuva/Jussi Nukari

Komean uran ja julkisuutta voi saavuttaa olemalla ainoastaan oma itsensä.

Oravainen on entinen kunta ruotsinkielisellä Pohjanmaalla. Aivan viime vuosiin asti paikkakunta on ollut tunnettu lähinnä siitä, että siellä käytiin eräs Suomen sodan ratkaisutaisteluista, jonka myös Johan Ludvig Runeberg ikuisti Vänrikki Stoolin tarinoihinsa. Nyttemmin Oravaisen on kirjannut maailmankartalle otteillaan aivan toisenlaisilla kentillä ei vänrikki vaan kapteeni.

Joulun alla uransa päättämisestä ilmoittanut Tim Sparv lienee helposti kaikkien aikojen kuuluisin oravaislainen. Kotipaikkakunnan joukkueessa alkanut ura sai lentävän lähdön, kun nuorukainen kutsuttiin vain 16-vuotiaana Englantiin Southamptonin junioriakatemiaan. Koulut jäivät tuolloin aivan ymmärrettävästi kesken, ja ensi töikseen Sparv onkin nyt kertonut aikovansa suorittaa lukion loppuun.

Sparv pelasi lähes koko uransa ulkomailla niin Ruotsissa, Hollannissa, Saksassa, Tanskassa kuin Kreikassakin. Viime syksyn hän vietti HJK:ssa, joskin loukkaantumisten häiritsemänä.

Paitsi, että Sparvin lähes kahden vuosikymmenen mittainen ura on komea, se on yhdeltä osaltaan aivan poikkeuksellinen. Keskikentän taituri on nimittäin ainoa suomalainen pelaaja, joka on kyennyt viemään joukkueensa kapteenina kahdesti arvokisoihin.

Viime kesän EM-kisat ovat toki vielä tuoreessa muistissa, mutta Sparv toimi kapteenina myös Pikkuhuuhkajien pelatessa alle 21-vuotiaiden kisoissa Ruotsissa vuonna 2009.

ILMOITUS

Etenkin viime vuosina Sparv on ollut otsikoissa paitsi pelillisten, myös yhteiskunnallisten ansioidensa takia. Lukuisiin yhteiskunnallisiin epäkohtiin kantaa ottanut mies palkittiinkin viime viikolla Urheilugaalassa vuoden esikuvana.

Sparv on ollut merkittävässä roolissa siinä, että urheilun yhteiskunnallisesta merkityksestä puhutaan Suomessakin enemmän ja että myös aktiiviurheilijat uskaltavat ottaa kantaa pelin ulkopuolisiin asioihin. Esikuvallisia ovatkin olleet paitsi hänen rehdit otteensa kentällä, myös sen ulkopuolella.

Sparv on antanut usein kasvot muun muassa rasisminvastaisuudelle. Oravaisissa kasvaneelle tämä on enemmän kuin luontevaa: pikku-Timin käydessä koulua istuivat luokassa yhtä aikaa paikallisen vastaanottokeskuksen asukkaat. Kasvuympäristö oli kansainvälinen, mikä on taatusti antanut Sparville paitsi hyvät eväät työskentelyyn ulkomailla, myös ymmärtäväisen asenteen maahanmuuttajia kohtaan.

Vaikka Sparv kertookin heränneensä yhteiskunnallisesti vasta aikuisella iällä, on hankala kuvitella, etteivät lapsuuden kokemukset erilaisista ihmisistä erilaisine taustoineen olisi vaikuttaneet.

Jalkapallotähdistä usein saavat eniten palstamillimetrejä osakseen tehokkaat maalinsylkijät, räiskyvät persoonat tai muurin lailla maaliaan vartioivat kassarit. Sparv ei ole näistä mitään. Käytökseltään pidättyväisen kohtelias ja puheissaan harkitseva pelaaja onkin upea esimerkki siitä, miten komean uran ja julkisuutta voi saavuttaa olemalla ainoastaan oma itsensä. Tässäkin hän on mitä erinomaisin esikuva futisjunioreille.

Sparvin lopettaminen jättää ammottavan aukon suomalaisille futiskentille. Maajoukkue ei hänen peliesitystensä poistumiseen kaadu – itse asiassa tulevina vuosina Huuhkajien keskikentälle tulee olemaan jopa tunkua – mutta vastaavaa luontaista kapteenia ei ihan joka oksalla istu.

Onneksi mies on vihjannut jatkavansa tavalla tai toisella futiksen parissa jatkossakin, ja loistava tulevaisuus saattaisi olla edessä niin valmentajana kuin vaikkapa järjestökentällä.

Viikon vakiorivillä on Englannin miesfutiksen kolmen ylimmän sarjatason otteluita. Valioliigan putoamiskarsinta on muodostumassa erityisen jännittäväksi ja tasaiseksi: viime kierroksen voitollaan Teemu Pukin Norwich onnistui kampeamaan itsensä vain pisteen päähän ensimmäisen säilyjän paikasta. Tällä kierroksella erityisen tärkeä ottelu on kohteen kolme Leeds–Newcastle.

Parin maukkaan voiton turvin Leedsin asema vaikuttaa suht turvatulta, mutta ”Harakoiden” tilanne on epävarma. Newcastle teki nokkelan peliliikkeen nappaamalla viime viikolla riveihinsä hyökkääjä Chris Woodin niin ikään sarjapaikastaan taistelevasta Burnleystä. Varmistaakseen paikkansa Valioliigassa myös ensi kaudeksi Newcastlen on pakko alkaa haalia pisteitä, eivätkä uudet massipäällikköomistajat taatusti halua nähdä hankintansa valahtavan sarjaporrasta alaspäin. Ohitetaan kotisuosikki ja luotetaan Harakoihin. Ristikakkonen.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 22.1. klo 16.58. Kansan Uutiset suosittaa 64 merkin järjestelmää: 1(X), 2, X(2), 2, 2, 2(1), 2, 1, 1(X), 1, 1(X), 1(X), 1.

Viikon väite: Helsingin Sanomien selvityksen mukaan jalkapallo onnistui koronasta huolimatta kasvattamaan viime vuonna harrastajamääriään. Tämä on kerrassaan upeaa! Kiitos kuuluukin paitsi vetovoimaisille maajoukkueillemme ja Palloliiton viestinnälle, myös seurojen pitkäjänteiselle ja laadukkaalle työlle.