Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto

Pienet yritykset eivät pärjää kilpailutuksissa, kun painotetaan hintaa laatua enemmän.

Vasemmistoliitto suhtautuu erittäin kriittisesti sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkoistamisiin.

”Ulkoistukset ja palveluiden yhtiöittämiset ovat johtaneet henkilökunnan työehtojen ja palkkojen heikennyksiin. Ulkoistamissopimukset synnyttävät lisää kustannuksia, jotka menevät sopimusten tekemiseen ja valvontaan sekä omistajille maksettaviin voittoihin. Monet yritykset ovat kotiuttaneet terveydenhuollossa tehtyjä voittoja veroparatiisien kautta”, puolueen aluevaaliohjelmassa todetaan.

Tiistaina puheenjohtaja Li Anderssonilta perättiin perusteluita Ilta-Sanomien vaalipaneelissa, jonka voi katsoa täällä .

Andersson sanoi tottuneensa vaalipaneeleissa kuulemaan, että meillä on paljon pieniä yrityksiä ja järjestöjä tällä kentällä. Mutta mitä on tapahtunut tosiasiassa?

– Kun katsotaan sosiaalihuollon eri palveluita – vanhustenhuoltoa, vammaispalveluita, lastensuojelun sijaishuoltoa, myöskin terveydenhuoltoa – niin markkinathan ovat keskittyneet muutaman ison monikansallisen yrityksen haltuun.

ILMOITUS

– Se on suunta, jota me emme pidä hyvänä. Silloin meidän julkisiin palveluihin tarkoitetut verovaramme katoavat suurten yritysten sijoittajien taskuihin sen sijaan, että ne käytettäisiin julkisten palveluiden vahvistamiseen tai edes niiden pienten paikallisten yrittäjien ja yhdistysten hyväksi, Andersson perusteli.

Hänen mukaansa vanhus- ja vammaispalveluissa on paljon osaamista, jossa pienet toimijat tekevät hyvää työtä.

– Ongelma on se, että ne eivät pärjää kilpailutuksissa, kun painotetaan hintaa laatua enemmän. Isot pystyvät painamaan hintaa alaspäin ja jyräävät markkinat pienemmiltä toimijoilta.

”Nyt mentiin metsään”

Paneelissa kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah väitti hallituksen sote-uudistuksen lähtevän siitä, että julkinen sektori on lähes ainut palvelujen tuottaja, ja jos jotakin jää, niin yksityinen ja kolmas sektori voivat täydentää.

– Nyt mentiin kyllä metsään aika pahasti, Andersson vastasi.

– Nyt tehty sote-lainsäädäntö on rakennettu edellisen kauden perustuslakivaliokunnan lausunnon pohjalta, jossa todetaan julkisen järjestämisvastuun tarkoittavan, että tiettyä kokonaista palvelukategoriaa ei voida ulkoistaa. Esimerkkinä Länsi-Pohjan sairaala, joka on koko sairaalan kokoinen ulkoistus.

– Se ei tee mahdottomaksi, että ulkoistetaan kokonaisia terveysasemia tai käytetään palveluseteleitä, tai jopa koko kunnan alueella voidaan laittaa kaikki peruspalvelut yksityisiksi. Tämä lainsäädäntö mahdollistaa tämän kaiken, Andersson sanoi.

Hänen mukaansa hallituksen sote-malli on parannus pienille yrityksille.

– Eivät pienet yrittäjät ole ikimaailmassa voittaneet mitään Meri-Lapin sairaalan kokonaisulkoistusta.