Ympäristön ja ilmaston kannalta päättyneen vuoden 2021 voi pääsääntöisesti summata kehittyneen myönteiseen suuntaan, vaikka taka-askelilta ei vältytty.

Ilmastonsuojelun ja energiantuotannon yhtenä kipupisteenä näen EU-komission suunnitelman antaa ydinvoimalle määräajaksi vihreän energian merkki, mikä tarkoittaisi hiilineutraalia energiaa. Ydinvoimaa ei parhaalla tahdollakaan voi sanoa hiilineutraaliksi.

Ydinvoima vaatii valtavan panoksen energiaa ja aiheuttaa mittaamattomasti hiilipäästöjä uraanin kaivamisesta voimalan rakentamiseen ja ydinjätteen loppusijoitukseen. Ydinvoiman koko elinkaaren mittainen ekologinen selkäreppu on muihin energiamuotoihin nähden painavin.

Pidän Fennovoiman suunnitelmaa Pyhäjoen Hanhikiven ydinvoimalan rakentamisesta monin tavoin kestämättömänä. Julkisuudessa uraanin louhinnan seurauksista kertovat vain tutkivat journalistit, koska se on kaikkialla vakavia terveyshaittoja ja ympäristöseuraamuksia aiheuttava riski. Sitä se on myös muutoinkin katastrofaalisessa Talvivaarassa.

Hanhikiven ydinvoimalan rakentamisen aikataulu on viisi vuotta myöhässä. Myöhästymisen syy löytyy lähinnä siitä, että Fennovoima ja sen venäläinen rakentaja valtionyhtiö Rosatom eivät ole pystyneet toimittamaan Säteilyturvakeskukselle (Stuk) vaadittavia asiakirjoja turvallisuusarviota varten. Valtioneuvosto voi myöntää rakentamisluvan sitten, kun Stuk on antanut hankkeesta myönteisen turvallisuusarvion.

Rosatom omistaa Hanhikiven laitoksesta kolmanneksen, ja rahoituskuvio yhtiön kanssa sisältää epävarmuustekijöitä. Viime vuoden syksyllä Rosatomin rahoituksesta puuttui vielä 30 prosenttia ja lainoja suunniteltiin haettaviksi muun muassa lännestä.

ILMOITUS

Hanhikiven ydinvoimalaa on suunniteltu yli kymmenen vuotta. Tänä aikana maailman tilanteessa on nähty useita demokratian vastaisia ja ihmisoikeuksia loukkaavia tapahtumia, joissa merkittävänä toimijana on ollut itäinen naapurimme presidenttinsä Vladimir Putinin johdolla.

Suomessa nostatetaan vedätystä sotilasliitto Natoon turvatakuuksi itään. Mielestäni tämä näyttää oudolta, kun samaan aikaan toisella kädellä suunnitellaan ydinvoimalaa itänaapurimme osarahoittajan ja -omistajan kanssa. Tämä ei ole noussut huulille enempää tasavallan presidentti Sauli Niinistöllä, Hanhikiveä rakentavalla Fennovoimalla kuin millään muullakaan toimijalla.

Suomi on ainoa maa, jossa ydinjätteen loppusijoitus on niin sanotusti ratkaistu, mitä en pidä ylpeilyn aiheena. 2010-luvun taitteessa ydinjätteen loppusijoitusta suunniteltiin peruskallioon Olkiluodon voimalan lähelle. Tuolloin Geologisen tutkimuskeskuksen entinen tutkimusjohtaja ja nykyinen emeritusprofessori Matti Saarnisto osoitti Olkiluodon kallioperän rakenteen olevan sopimaton ydinjätteen loppusijoitukseen. Saarnistolla oli pitkän ajan kokemus tutkimusyhteistyöstä ruotsalaisten geologien kanssa, ja hän oli Suomessa alansa paras asiantuntija.

Asiantuntemusta kuulematta Olkiluodon loppusijoituspäätös tehtiin ydinvoimayhtiöiden talutusnuorassa ja asiantuntijakritiikki ohittaen. Saarniston mukaan alan tutkimuslaitokset pelasivat ydinvoimayhtiöiden ja kansainvälisten kaivosyhtiöiden pussiin ja jättivät lausunnoissaan huomiotta ydinjätteen loppusijoituspäätöksiin vaikuttavia tutkimustuloksia (mm. Vihreä Lanka 4.3.2010). Kymmenen vuoden jälkeenkin pidän tätä erittäin vakavana asiana.

Luottamuspulaa herättävien seikkojen vuoksi Hanhikiven ydinvoimala vaatii hankkeen kestävyysarvioinnin, jossa rahoituksen ohella tulee selvittää vastuullisuuskysymykset.

Ilman Nato-flirttiäkin Hanhikiven ydinvoimala on menneisyyden pullistelua, ja nyt energiamuodoissa pitää suunnata tulevaisuuteen. Ydinenergiaan sitoutunut taloudellinen jättipotti on poissa vaihtoehtoisen ja uusiutuvan energian ja sähkön tutkimuksesta, suunnittelusta ja rakentamisesta.

Saksa näyttää mallia sulkemalla loputkin ydinvoimalansa. Suomenkin on aika jatkaa energiantuotantoa uusin tuulin.

Kirjoittaja on nokialainen eräopas ja luontokartoittaja.