Lehtikuva/Emmi Korhonen

”Monet kaupan yritykset ovat tehneet koronan aikana ennätysmäisiä tuloksia. Erinomaisten tulosten on oikein odottaa näkyvän myös työntekijöiden toimeentulossa.”

Uusia työehtosopimusneuvotteluja käynnistellään nyt lähes päivittäin. Keskiviikkona vuorossa olivat Palvelualojen ammattiliitto PAM ja Kaupan liitto, jotka aloittivat kaupan alan työehtosopimusneuvottelut. Nykyinen sopimuskausi PAMin suurimmalla sopimusalalla päättyy tammikuun lopussa.

Kaupan työehtosopimuksen piirissä on noin 200 000 työntekijää. PAMin lokakuussa 2021 tekemän jäsenkyselyn mukaan osa-aikaisten työntekijöiden keskipalkka oli alalla 1 834 euroa ja kokoaikaisten 2 424 euroa.

– Monet kaupan yritykset ovat tehneet koronan aikana ennätysmäisiä tuloksia. Erinomaisten tulosten on oikein odottaa näkyvän myös työntekijöiden toimeentulossa. Myös vastentahtoisen osa-aikatyön toimeentulolle aiheuttamat ongelmat, kiire ja palautumisaikojen puute vaivaavat työntekijöitä kaupan alalla. Näihin kysymyksiin tulee etsiä ratkaisua työehtosopimusneuvotteluiden kautta, PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen sanoo liiton tiedotteessa.

Hän pitää reiluista työehdoista ja riittävästä toimeentulosta huolehtimista myös työnantajien edun mukaisena.

– Kukaan ei toivo kaupan alalle laajamittaista työvoimapulaa ja siksi työehtosopimuksen avulla on tärkeää varmistaa alan kilpailukykyisyys ja houkuttelevuus myös työntekijöiden näkökulmasta.

Keskiviikkona ensimmäisellä neuvottelukerralla käytiin läpi kaupan alan näkymiä ja osapuolten muutostarpeita nykyisiin työehtosopimusmääräyksiin. Työehtosopimusneuvottelut kaupan alalla jatkuvat perjantaina 14.1.