Lehtikuva/Vesa Moilanen

Aluevaalit eivät ole terveysvaalit, sanoo Talentian puheenjohtaja.

Jokainen tarvitsee jossain vaiheessa elämäänsä sosiaalipalveluita, muistuttaa sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia. Silti hyvinvointivaalien alla julkisuudessa on keskusteltu lähinnä terveydenhuollosta, liitto harmittelee.

Terveydenhuollon lisäksi hyvinvointialueet päättävät kuitenkin myös esimerkiksi ikääntyneiden palveluista, lasten, nuorten ja perheiden palveluista sekä vammaisten palveluista, jotka kaikki ovat sosiaalipalveluita.

– Sosiaalipalveluista saat avun, jos lastasi kiusataan koulussa. Tai kun tarvitset ikääntyville vanhemmillesi kotipalvelua. Apua on tarjolla myös silloin, jos kohtaat elämässäsi erilaisia kriisejä, kuten jäät työttömäksi tai vammaudut onnettomuudessa. Sosiaalipalvelut kattavat koko elämän kirjon aina perhepalveluista ja lastensuojelusta aikuissosiaalityöhön ja iäkkäiden palveluihin, sanoo Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio liiton tiedotteessa.

Tilastokeskuksen mukaan viidennes suomalaista käyttää sosiaalipalveluita vuosittain.

Sosiaalihuolto on myös toiseksi suurin työllistäjä Suomessa teollisuuden jälkeen. Sen piirissä on melkein 10 prosenttia koko työllisestä työvoimasta. Hyvinvointialueilla sosiaalihuolto työllistää enemmän kuin terveydenhuolto, mutta julkisessa keskustelussa ala näyttää olevan näkymätön, Karsio sanoo.

ILMOITUS

”Aluevaalit eivät ole terveysvaalit”

Talentia muistuttaa myös sosiaalipalveluiden taloudellisesta mittaluokasta. Kunnallisista sosiaali- ja terveydenhuollon nettokuluista sosiaalihuollon osuus on 6,7 miljardia euroa, erikoissairaanhoidon menot 6,9 miljardia ja perusterveydenhuollon kustannukset 3,3 miljardia euroa.

– Sosiaalipalveluista on ryhdyttävä puhumaan viimeistään nyt, aluevaalit eivät ole terveysvaalit. Sosiaalialan ammattilaiset ovat olleet pöyristyneitä siitä, miten ala merkittävyydestään huolimatta on unohdettu vaalikeskusteluissa, mediassa ja jopa vaalikoneissa lähes tyystin, Karsio sanoo.

– Aluevaalien tulokset vaikuttavat meidän jokaisen elämään, siihen miten sosiaalipalveluja toteutetaan omalla hyvinvointialueella, miten rahaa käytetään ja minne.