Nokian Työväen Mieskuoron pitkäaikainen taiteellinen johtaja, director musices Rainer Lehtinen kuoli 90-vuotiaana Nokialla 3. joulukuuta 2021. Hän oli syntynyt Viipurin maalaiskunnassa 6. heinäkuuta 1931.

Lehtinen eli varhaisen nuoruutensa luovutetussa Karjalassa, Viipurinlahdella sijaitsevassa Rahkasaaressa. Sotavuosina hän joutui jättämään kotiseutunsa kahdesti. Vuoden 1944 evakkotaipaleen alkaessa hän selvisi täpärästi venäläisen lentokoneiden ilmahyökkäyksestä. Tätä kokemusta hän kuvaili yksityiskohtaisesti vielä silloinkin, kun elämän muut tapahtumat alkoivat kadota muistista.

Lehtinen päätyi evakkona äitinsä ja sisartensa kanssa Karkkuun, jossa hän pääsi jatkamaan keskeytynyttä kouluaan. Karkusta perhe muutti Nokialle, ja leipätyö vei nuoren miehen ensiksi Nokian kumitehtaan raaka-ainevarastolle.

Nokialta hän löysi myös elämänkumppaninsa Airin, o.s. Salonen, jonka kanssa hän avioitui helluntaina 1954 – omenapuiden kukkiessa. Perheeseen syntyi neljä tytärtä. Lastenlapsia syntyi niin ikään neljä.

Työuransa Lehtinen teki nokialaisen teollisuuden palveluksessa: ensiksi Kymarnossa, sitten Nokia-yhtiön muoviryhmässä ja lopulta Upofloorissa, josta hän jäi eläkkeelle lattiapäällysteiden asiakaspalvelun hoitajan tehtävästä.

Leipätyö oli Lehtiselle kirjaimellisesti leipätyö. Musiikista ja varsinkin mieskuorotoiminnasta muodostui hänelle jo varsin varhain varsinainen elämäntyö. Hän astui vuonna 1950 Nokian Työväen Mieskuoron riveihin, ja kuorossa huomattiin nopeasti hänen lahjakkuutensa. Vähitellen hän sai tehtäväkseen harjoittaa stemmoja ja johtaa pienryhmien esiintymisiä.

1950-luvulla Lehtinen aloitti työn ohessa opinnot Tampereen Musiikkiopistossa. Päivätyön jälkeen hän kiiruhti linja-autolla Tampereelle ja vielä iltamyöhään kotona hän harjoitteli harmonilla kenraalibassotehtäviä. Suoritettuaan 1961–1964 Suomen Työväen Musiikkiliiton musiikinohjaajakurssin hänet valittiin Nokian Työväen Mieskuoron taiteelliseksi johtajaksi.

Lehtisen johdolla työväen mieskuorosta kehittyi yksi maamme eturivin mieskuoroja. Taiteellisen johtajan tehtävässä hän jatkoi 2000-luvulle saakka. Aktiivisen kuoronjohtamisen jälkeenkin hän osallistui kuoroharjoituksiin vielä 2010-luvulla. Hänen kuorouransa kesti yli kuusi vuosikymmentä. Hänen johdollaan kuoro sai lukuisia palkintoja kansainvälisissä ja kansallisissa kuorokilpailuissa.

Rainer Lehtinen jätti merkittävän jäljen suomalaiseen kuorokenttään. Hän toimi vuosikymmenien ajan Suomen Työväen Musiikkiliiton musiikkineuvoston puheenjohtajana. Hän oli aktiivisesti mukana järjestämässä liiton valtakunnallisia laulujuhlia ja johti juhlien yhteisesityksiä. Hänen asiantuntemustaan hyödynnettiin laajasti musiikkiliiton piirissä ja hänen elämäntyötään arvostettiin myös työväen musiikkiliiton ulkopuolella.

Jo varhain musiikillisen ja sosiaalisen lahjakkuutensa osoittanut Lehtinen loi ajan myötä hämmentävän laajan sosiaalisen verkoston. Hänen sinnikäs ja laadukas työnsä tuotti melkoisen määrän erilaisia huomionosoituksia. Lehtinen oli Suomen Työväen Musiikkiliiton kunniajäsen, hänelle myönnettiin liiton korkein arvomerkki, Kultainen nuottiavain. Hän sai muun muassa Hämeen läänin taidetoimikunnan palkinnon ja Nokian kaupungin kulttuuripalkinnon. Itse hän arvosti erityisesti tasavallan presidentti Mauno Koiviston myöntämää director musices -arvonimeä.

1970-luvulla Lehtinen perusti yhdessä nokialaisen mestaripelimanni Pentti Peitsamon kanssa laulu- ja soitinyhtyeen Nokialaiset, jonka ohjelmisto koostui pelimannihenkisestä musiikista. Kaksikon yhteistyönä syntyi myös Nokia-marssi, jota esitetään vieläkin nokialaisissa tilaisuuksissa. 1980-luvulta lähtien Lehtinen ehti vielä osallistua aktiivisesti laulelmatapahtuma Tapsan Tahtien suunnitteluun ja järjestelyihin.

Leipätyön ja intohimoisen musiikkityön vastapainoksi – tai tasapainottavaksi täydennykseksi – Lehtinen oli innokas kalastaja. Hän narrasi haukia, ahvenia ja siikoja Nokian järvillä, varsinkin lyhyen polkupyörämatkan päässä sijaitsevalla Teernijärvellä. Talviset pilkkireissut saattoivat ulottua Säkylän Pyhäjärvelle tai Lappajärvelle asti, sulan maan aikaan hän singahti kaveriporukassa narraamaan Saaristomeren haukia tai Näätämön lohia.

Hänen kalastusharrastustaan leimasi sama intohimo kuin musiikintekoa. Suurta kalaa ja isoa saalista hän jaksoi pyytää kyltymättä. Lopulta saaliista saivat osansa lähipiiri ja monet sosiaalisen verkoston kontaktit. Tyttärien lapsille kalareissuista riitti kerrottavaa yhtä paljon kuin kuorolaulun kunnianpäivistä. Vaari oli lapsenlapsille iloinen ja laulavainen leikkiseuralainen.

1990-luvun lopulla Lehtiselle tehtiin suuri sydänleikkaus, mikä mahdollisti aktiivisen elämän jatkamisen. Vähitellen päivien kulku alkoi kuitenkin hidastua ja elämänpiiri pienentyä. Alzheimerin tauti eteni hitaasti, mutta vääjäämättömästi. Puolison hoivassa elämä jatkui pitkään kotipiirissä. Hoivakodissa hän vietti elämänsä kolme viimeistä kuukautta.

Musiikki säilyi tärkeänä osana Rainer Lehtisen elämää loppuun asti. Vaikka yhteys kanssaihmisiin oli hauras, laulujen sanat ja sävelet hän muisti kirkkaasti vielä hoivakodin arjessa. Toivo Kuulan Nuijamiesten marssin ykkösbasson stemma soi entiseen tapaan. Hienosti soljui myös Knut Kankaan Laulu ihmisyydelle – Lehtisen kenties läheisin mieskuorolaulu.

Tapio Rautavaaran laulut olivat Lehtiselle erityisen rakkaita. Nuorena miehenä hän kierteli nokialaisissa juhlatilaisuuksissa kitaran kanssa esikuvansa lauluja esittäen. Läheisten viimeinen muistokin liittyy ”reissumieheen”. Kun erään hoivakodin lauluhetken jälkeen Rainer jäi lepäämään vuoteelleen – käytävälle kantautui tuttu, vakaa baritoni. ”Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa. Ja kun lentää siivin valkein niin kuin joutsen”.

Keijo Rantanen
Markku Lappalainen

Kirjoittajat ovat Rainer Lehtisen tytärten puolisoita.