Antti Yrjönen

Elvytyspolitiikka on ollut menestystarina ja elvytyspolitiikalla ollaan veronmaksajien asialla enemmän kuin veropopulistipuolue kokoomus konsanaan, toteaa Tehyn ekonomisti Ralf Sund kolumnissaan.

Hiljakkoin on saatu useita myönteisiä uutisia taloudesta. Taloutta seuraavat ovat äimän käkenä: ei tämän näin hyvin pitänyt mennä.

Valtio on päättänyt jättää nostamatta tänä vuonna noin 8 miljardia euroa talousarvioon kirjatusta lähes 12 miljardin velanotosta. Tätä menoa velat muuttuvat kohta saataviksi.

Osa velanottotarpeen pienentymisestä selittyy teknisillä seikoilla, kuten sillä, että vuonna 2020 otettiin ”varoiksi” hieman ylimääräistä velkaa. Luvut kertovat myös siitä, että velantarve on aidosti ennakoitua pienempi. Talous on kasvanut yllätyksellisen reippaasti.

Myös tuoreimmista verotiedoista paljastuu positiivisia yllätyksiä. Verotulojen vahva yli prosentin kasvuvauhti on kerrassaan loistava uutinen. Verotulojen kasvua selittää ennen muuta palkkasumman voimakas kasvu. Palkkasumman kasvun taustalla on puolestaan hyvä työllisyyskehitys. Eli juuri se, mitä pidetään talouspolitiikassa tärkeimpänä tavoitteena. Herttainen yksimielisyys on jo vuosia valinnut siitä, että työllisyysastetta on ikääntyvässä Suomessa nostettava.

Talouspolitiikka on onnistunut yli odotusten. Vertailemalla verrokkimaihin Suomen luvut ovat jäätävän hyviä. Elvytyspolitiikka on ollut menestystarina. Keskustelussa usein unohtuu elvytyksen varsinainen tavoite. Sillä estetään pahemmat pysyvät kolhut talouteen. Velkaantumalla kohtuullisesti nyt estetään jättimäinen tuleva velkaantuminen. Elvytyspolitiikalla ollaan veronmaksajien asialla enemmän kuin veropopulistipuolue kokoomus konsanaan.

ILMOITUS

Oppositio pyrkii tietysti kiistämään tosiasiat. Se on sen rooli. Keinot ovat monet. Otetaan klassikko kärkeen: talouspolitiikka on onnistunut hallituksesta huolimatta. Väärin sammutettu, kuten ammattipalokuntalainen katkerana totesi, kun VPK oli ehtinyt sammuttaa palon.

Toinen on kiinnittää huomio toisaalle: veroaste on joka tapauksessa liian korkea ja se tappaa yrittämisen ja työnteon. Vai niin: miksi ihmeessä yrittäminen ja työnteko hipoo historiallisia ennätyslukemia.

Oppositiolle on käynyt talouspoliittisessa keskustelussa niin kuin aika ajoin käy. Tosiasiat kiusallisesti pilaavat hyvän tarinan.

Mutta ei nuolaista ennenaikaisesti. Korona jatkaa tihutöitään. Elvytyspolitiikan lopputodistus jaetaan myöhemmin. Kymppi välitodistuksessa ei takaa hyvää lopputodistusta.

Vuoteen 2022 voidaan vahvoin perustein suhtautua myönteisesti. Talous, työllisyys ja palkkasumma jatkavat vahvaa kasvuaan. Työllisyysasteessa tehdään uusia ennätyksiä ja julkisen talouden velkasuhde kääntyy voimakkaaseen laskuun.

Ilonpilaajaksi on tunkemassa inflaatio. Työmarkkinakierros uhkaa kriisiytyä osittain inflaation ja osittain työnantajien pököpäisten uusien strategioiden vuoksi, joiden taustalla ei ole kansankunnan etu vaan härski oma etu. Saatanan tunarit.

Kirjoittaja on Tehyn ekonomisti.