Jarno Mela

KU aloitti vuoden 2021 syksyllä juttusarjan otsikolla Minne menet, vasemmisto? Sarjassa olemme tarkastelleet vasemmistoliiton mahdollisuuksia ja haasteita 2020-luvun suomalaisessa politiikassa. Tässä jutussa tuomme esiin havaintojamme vasemmiston tilasta, suunnasta ja tulevaisuudesta.

Juttusarjamme tarkoitus oli rohkaista keskustelua paitsi vasemmistoliiton tilasta puolueena, mutta myös vasemmistolaisuudesta modernina aatteena ja liikkeenä. Mitä nykypäivän Suomessa tarkoittaa olla vasemmistolainen? Vasemmistoliitto on politiikkansa ja kantojensa puolesta tyylipuhdas työväenpuolue, mutta puolueen kannatus perinteisen teollisuustyöväestön keskuudessa on pienentynyt. Samalla puolue on saanut uutta kannatusta ja jäseniä suurista kaupungeista, korkeakoulutetuista, palvelualan uudesta työväenluokasta ja nuorista.

Maailma kaupungistuu ja
kouluttautuu, myös vasemmisto

Tässä sarjassa on jauhettu paljon vasemmiston kannattajakunnan muutoksesta. Siihen on hyvä syy, koska puolet jäsenistöstä on liittynyt puolueeseen viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana.

Puoluesihteeri Mikko Koikkalainen kuvasi osuvasti, että jäsenet ja kannattajat painottuvat suomalaisen muuttoliikkeen tavoin: virta vie kohti suuria kaupunkeja ja niiden ympärysseutuja.

Tässä Suomen vasemmisto ei ole mitenkään yksin – päinvastoin. Monessa maassa kehitys on vielä voimakkaampaa. Vasemmiston kannattajat ovat entistä urbaanimpia ja koulutetumpia.

ILMOITUS

Tämä on tuonut mukanaan myös konflikteja, joista varoittavin esimerkki löytyy Saksasta. Vaikka vasemmistopuolue Linkellä on paljon muitakin ongelmia, on sen ikääntynemmän kannattajakunnan ja nuorempien välille syntynyt iso railo.

– Siellä on ollut sisäisiä ristiriitoja siitä, kuinka paljon pitää keskittyä yliopistokaupunkeihin, kuinka paljon perinteisiin teemoihin ja miten pitää suhtautua maahanmuuttoon. Jos äänestäjät tietävät, että puolueen sisällä on näin suurta hajaannusta isoissa kysymyksissä, sille on myös vaikea löytää omaa kannattajaryhmää. Sitten käy niin, että ne puolueet, joilla on selkeämpi linja, menevät ohi, muotoili vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson KU:lle.

Vaikka Linke koki lähes täydellisen tyrmäyksen, meni sillä esimerkiksi pääkaupunki Berliinissä edelleen kohtalaisesti. Samoin kävi Britanniassa työväenpuolue Labourille vuoden 2019 parlamenttivaaleissa. Konservatiivit veivät puolueen vanhat kannattajat, mutta kaupungeissa Labourin ote piti hyvin vahvasti.

Monessa maassa suuret kaupungit kuuluvat vasemmistolle, mutta valtakunnassa valtaa pitävät muut voimat.

Monessa maassa suuret kaupungit kuuluvat vasemmistolle, mutta valtakunnassa valtaa pitävät muut voimat.

Tuorein esimerkki vasemmiston muutoksesta löytyy Kööpenhaminasta, jossa vasemmiston yhtenäisyyslista Enhedslisten nousi suurimmaksi puolueeksi demareiden ohi.

Tilanne ei toki ole yhtä synkkä Pohjoismaissa. Tämän myös Andersson nosti esiin syksyllä tehdyssä KU:n haastattelussa.

– Kaikki puolueet ovat käyneet läpi samantyyppisen sisäisen aatteellisen keskustelun siitä, miten suhtaudutaan ympäristö- ja ilmastokysymyksiin, ja tulleet siihen johtopäätökseen, että ne ovat keskeinen osa myös vasemmistopuolueiden agendaa. Toisaalta kaikki puolueet, ja erityisesti Ruotsin vasemmistopuolue, keskittyvät myös erittäin voimakkaasti vasemmiston hyvin perinteisiin teemoihin, jotka liittyvät työhön ja toimeentuloon.

Yhteen asiaan vasemmiston pitää kuitenkin löytää vastaus kaikkialla: miten sovittaa yhteen kaupungissa asuvien ihmisten ja pienemmillä paikkakunnilla viihtyvien vasemmistolaisten asiat? Talouspoliittisesti he kannattavat helposti samaa, mutta muiden asioiden kohdalla tilanne voi olla toinen.

Ei valmista sapluunaa
tai kertaratkaisua

Vasemmistoliiton identiteetti ”vasemmistopuolueena” otetaan usein annettuna, ilman että pohditaan ja määritellään, mitä tuo vasemmisto tarkoittaa. Perinteinen vasemmisto eli alkuperäinen SKP ja SKDL pohjasivat analyysinsä ja ajattelunsa talouteen ja erityisesti talouden omistussuhteisiin. Kysyttiin, kuka omistaa ja mitä. Missä määrin on perusteltua pitää jotkin talouden osa-alueet julkisessa omistuksessa ja toiset yksityisessä?

Uudempi vasemmisto keskittyy enemmän kysymykseen siitä, kuka taloudessa päättää ja millä oikeudella. Eräs olennainen kysymys, joka nousi esiin juttusarjamme haastatteluita tehdessä, oli pohdinta siitä, kuinka estää taloudellisen vallan muuttuminen yhteiskuntaa määrittäväksi vallaksi.

Taloustieteilijä Lauri Holappa ja kansanedustaja Jussi Saramo selittivät juttusarjamme neljännessä osassa, millaista on talousajattelu vasemmistossa tänä päivänä. He molemmat nostivat keskeiseksi tavoitteeksi talouden demokratisoinnin eli demokraattisen päätöksenteon ulottamisen myös talouteen. Epämääräiseltä tuntuva käsite tarkoittaa muun muassa luonnollisten monopolien pitämistä valtion ja sitä kautta demokraattisen prosessin hallinnassa, mutta se tarkoittaa myös sitä, että ihmiset ja yhteiskunta ohjaavat talouden rakenteita, eikä päinvastoin.

Jarno Mela

Sen sijaan, että vasemmisto ajaisi yhteiskunnassa ”sosialismiin siirtymistä”, joka ratkaisisi ongelmat kertaheitolla, olisi tärkeämpää puhua siitä, miten vasemmistolaisella politiikalla ja aktivismilla valjastetaan kansantalous palvelemaan yhteiskunnan, ihmisten ja perheiden tarpeita.

Nykyaikainen vasemmisto tunnustaa markkinatalouden hyvät puolet, kuten sen, että yritysten keskinäinen kilpailu tuottaa usein tehokkaita ratkaisuja kuluttajille. Vasemmistoliitto kannattaakin säädeltyä markkinataloutta, joka on myös rajattua: toisin sanoen yhteiskunnalle elintärkeät toiminnot, kuten varhaiskasvatus tai sähkön runkoverkko, rajataan markkinatalouden ulkopuolelle. Markkinoita ei kuitenkaan saa päästää toimimaan täysin mielivaltaisesti, sillä se johtaa monopolien syntymiseen ja syntyneiden voittojen kasautumiseen yrityspomojen harvalukuiselle joukolle. Siksi markkinoita tulee säädellä ylilyöntien välttämiseksi ja syntyneen vaurauden jakamiseksi oikeudenmukaisesti.

Uudempi vasemmisto keskittyy aikaisempaa enemmän selkeästi finanssitalouteen ja sen negatiivisiin ilmiöihin. Lamat, kuplat ja niiden aiheuttamat ongelmat tavalliselle palkansaajalle sekä pienille ja keskisuurille yrittäjille ovat kuuluneet vasemmiston retoriikkaan viimeksi kuluneiden 25 vuoden ajan. Vuosien 2008–09 finanssikriisi ja sitä seurannut euroalueen velkakriisi viimeistään toivat nämä olennaisiksi kysymyksiksi.

Myyttiset
”duunarimiehet”

Yksi ikuisuuskysymys vasemmiston sisäisessä keskustelussa on puhe ”unohdetuista duunarimiehistä”. Niin se oli tässäkin juttusarjassa, jossa yksi osa käsitteli teollisuustyöväkeä.

On hyvä kysymys, nostaako tämän käsitteleminen ainoastaan äärioikeistoa, Suomessa siis perussuomalaisia. Kuten Li Andersson KU:n haastattelussa sanoi, Timo Soini on tehnyt ison karhunpalveluksen duunareille tekemällä heistä juntteja ja sivistymättömiä. Sitä he eivät ole koskaan olleet.

Väite ei siis pidä paikkaansa, mutta on helppo ymmärtää, miksi väite uppoaa hyvin. Vanhoja teollisuustöitä on kadonnut paljon nopeasti edenneen automatisaation ja tehtaiden sulkemisten myötä.

Vasemmisto on samaan aikaan alkanut puhua voimakkaammin ympäristö- ja ilmastokysymyksistä, jotka ovat tällä hetkellä ihmiskunnan suurimmat kysymykset. Tämä ei tarkoita, etteikö vasemmisto edelleen puhuisi työstä ja toimeentulosta. Puhumisen lisäksi vasemmisto ajaa erittäin paljon työelämään liittyviä asioita – samoin köyhimpien ihmisten toimeentulon parannuksia.

Nämä eivät kuitenkaan saa yhtä paljon julkisuutta kuin ilmasto- ja ympäristöasiat. Äärioikeisto tekee Suomessa samaa kuin muualla: väittää, että vasemmisto tuhoaa työpaikkoja ”ilmastohumpallaan”. Mielenkiintoista on se, että elinkeinoelämä sanoo tyystin toista. Elinkeinoelämän keskusliittoa myöten yritykset toivovat ilmastotoimiin vauhtia.

Mitä tehdä? Uskallamme väittää, että vastaus ei pelkästään löydy työhön ja toimeentuloon liittyvistä kysymyksistä.

Suomi käy parhaillaan läpi valtavaa murrosta, joka näkyy monin eri tavoin. Yksi näistä on alueiden vahva eriytyminen. Palvelut siirtyvät isompiin keskuksiin, samoin monet nuoret. Jälkeenjäämisen tunne – vaikka se ei pitäisikään paikkaansa – on vahva moottori populisteille.

Tähän vastaaminen on paitsi vaikeaa myös äärimmäisen hidasta. Rakenteet muuttuvat hitaasti. Äärioikeistolla tätä ongelmaa ei ole, vaan heille kaikki vastaukset ovat helppoja, koska ne eivät ole realistisia.

Rakenteiden tavoin asenteet muuttuvat hitaasti. Jos ympäristökeskustelu keskittyy lihaan ja henkilöautoihin, voittajiksi nousevat äärioikeisto ja muut konservatiivit. Keskustelu pitää saada käännettyä siihen, miten ekologinen jälleenrakennus luo uutta työtä. Se on toki helpommin sanottu kuin tehty.

Länsi ei ole
vasemmistolle mörkö

Vasemmistoliiton äänestäjät ovat 2020-luvulla EU-myönteisempiä kuin suomalaiset keskimäärin. Tämä on yhtäältä yllättävä, mutta toisaalta ymmärrettävä ilmiö. Vielä 2000-luvun alussa laitavasemmisto edusti Suomen puoluekentän euroskeptisintä siipeä, joka näki Euroopan yhdentymisen ja EU:n kehityksen läpeensä oikeistolaisena projektina.

2010-luvulla kansainvälisessä politiikassa tapahtui kuitenkin suuri käänne, ja koko vuosikymmentä määrittivät koko ajan kiristyvät kansainväliset jännitteet.

Suomi, ja sen myötä suomalainen vasemmisto, ovat asemoineet itsensä osaksi Eurooppaa ja läntistä maailmaa.

Aivan Suomen naapurissa ja EU:n vieressä Vladimir Putinin hallitsema autoritaarinen Venäjä käyttäytyi koko ajan aggressiivisemmin. Sen yhteiskunta muuttui oikeistolaisemmaksi: konservatiiviset arvot, kuten kansalliskiihkoilu, valtion kontrolloima uskonto ja maan puolustuslaitos saivat määrittävän ideologisen aseman Venäjällä. Aasiassa Kiina nousi länsimaita haastavaksi talousmahdiksi, samalla kun Kiinan kommunistinen puolue tiukensi yksinvaltaista otettaan maan yhteiskunnasta. Autoritaarinen ja populistinen oikeistopolitiikka sai jalansijaa myös lännessä, kun vuonna 2016 Donald Trump valittiin Yhdysvaltojen presidentiksi.

Suomi, ja sen myötä suomalainen vasemmisto, ovat asemoineet itsensä osaksi Eurooppaa ja läntistä maailmaa, ja hyvä niin.

2010-luvulla koko maailma havahtui toden teolla sitä kohtaaviin suuriin haasteisiin, etunenässä ilmastokriisiin. Ilmiöt ja ongelmat ovat nykyajassamme niin suuria ja monimutkaisia, etteivät Euroopan kansallisvaltiot pysty vastaamaan niihin yksin, vaan tarvitaan kansallisvaltioiden rajat ylittävää yhteistyötä.

Tätä kontekstia vasten on helpompi ymmärtää, miksi EU näyttää kansainvälisellä näyttämöllä mielekkäältä alustalta ajaa sosiaalisesti ja ympäristön kannalta oikeudenmukaista politiikkaa. EU näyttäytyy jopa demokraattiselta ja vasemmistolaiselta rakenteelta, kun sitä vertaa vaikkapa Venäjään tai Kiinaan. Kansainvälisen politiikan suurella näyttämöllä EU voi hyvinkin nousta autoritaaristen järjestelmien vastapainoksi edustamaan liberaaleja ja demokraattisia arvoja.

EU ei kuitenkaan ole vasemmistolainen projekti tai rakenne, vaan unionissa on paljon kehitettävää ja aiheellista kritisoitavaa. Juttusarjassamme vasemmiston europarlamentaarikko Silvia Modig nosti esille muun muassa EU:n byrokraattisen luonteen, Euroopan keskuspankin aseman sekä päätöksenteon jaon EU:n instituutioiden välillä.

– Yksi ongelma on sekä minun että parlamentin vasemmistoryhmän mielestä se, että Euroopan parlamentilla, ainoalla suorilla kansanvaaleilla valitulla EU:n instituutiolla, ei ole lainsäädännöllistä aloiteoikeutta, Modig sanoi KU:n haastattelussa, ja hänen kanssaan on helppo olla samaa mieltä.

Jotta EU:n koko potentiaalia voitaisiin käyttää oikeudenmukaisen politiikan tekemiseen, on itse EU:n rakenteita demokratisoitava. Tätä vaikuttamistyötä vasemmisto tekee koko ajan EU:n sisällä.

Vasemmistoliiton MEPit ovat istuneet parlamentin vasemmistoryhmässä eli GUE/NGL:ssä aina, kun puolueella on ollut euroedustajia. Ryhmä on konfederatiivinen, eli sillä ei ole sisäistä ryhmäkuria, vaan euroedustajat äänestävät omien puolueidensa linjojen mukaisesti. Yleensä linjat ovat yhteneväisiä, mutta ryhmään kuuluu monia vanhoillisia edustajia, joiden suhtautuminen esimerkiksi Venäjään tai Kiinaan on ollut täysin päinvastaista kuin nykyaikaisilla pohjoismaisilla vasemmistoliikkeillä. Voidaankin perustellusti kysyä, onko GUE/NGL tällä hetkellä oikea ryhmä vasemmistoliitolle Euroopassa.

Ulos marginaalista,
kohti valtavirtaa

Nähdäksemme vasemmistoliiton isoin ongelma tällä hetkellä on uskottavuuden puute. Puolueella on hyviä ja ymmärrettäviä linjauksia, joilla on laajaa tukea myös vasemmistoliiton kannattajakunnan ulkopuolella. Sanna Marinin hallituksessa vasemmistoliitto on myös toiminut vastuullisesti ja edistänyt puolueelle tärkeitä asioita. Puolueen puheenjohtaja Li Andersson on eräs Suomen suosituimmista poliitikoista. Kaikki tämä ei kuitenkaan realisoidu puolueelle kannatukseksi.

Vasemmistoa määrittää puolueen imago vastarannankiiskenä, eräänlaisena ikuisena kapinaliikkeenä. Tällainen julkisuuskuva ei välttämättä ole heikkous, ja se johtuu poliittisen vasemmiston ikiaikaisesta tavoitteesta uudistaa koko yhteiskuntaa perinpohjin.

Aatteena ja liikkeenä vasemmisto osaa kyllä houkutella riveihinsä ne ihmiset, jotka mieltävät itsensä vasemmistolaisiksi ja asemoivat itsensä sosiaalidemokraattien vasemmalle puolelle. Vasemmistoliitto on jo onnistunut vakuuttamaan ydinkannattajansa siitä, että sillä on edistysmielisiä, radikaaleja ja koko yhteiskunnan rakenteita uudistavia tavoitteita. Seuraava askel olisi vakuuttaa myös liikkuvia äänestäjiä siitä, että vasemmisto saa ”junat kulkemaan ajoissa”. Toisin sanoen siitä, että vasemmisto pystyy realisoimaan itselleen tärkeitä asioita konkreettiseksi politiikaksi, jonka vaikutukset näkyvät ihmisten elämässä. Vasemmiston pitää menestyäkseen myös saada kannatusta niiltä ihmisiltä, jotka eivät identifioidu vasemmistolaisiksi, mutta kannattavat kyllä vasemmistolle tärkeitä asioita: oikeudenmukaista työelämää, kestävää ympäristöä, tasa-arvoista koulutusta ja demokratian laajentamista.

Puoluetoiminnan pitää kasvattaa jäsenistä aktiivisia kansalaisia ja vaikuttajia lähiyhteisöihin.

Puoluetoiminnan kuuluisa kenttä on se, missä vasemmistoliiton tuleva menestys tehdään. Aktiivinen paikallistoiminta, uusien puolueaktiivien rekrytointi ja koulutus ovat kaiken A ja O. Puolue ei kuitenkaan saa olla pelkkä broilerihautomo tai poliitikkokoulu, vaan puoluetoiminnan pitää kasvattaa jäsenistä aktiivisia kansalaisia ja vaikuttajia lähiyhteisöihin.

Vasemmistolaisuus ei meidän silmissämme ole minkään eturyhmän asioiden ajamista vaan ennen kaikkea maailmankatsomus: visio siitä, että toisenlainen maailma on mahdollinen. Tuota maailmaa vasemmiston on rakennettava kaikille.

Sarjan aiemmat osat:

Vaatiiko vasemmistoliittolaisuus ihmiseltä liikaa ja 16 muuta kysymystä puolueen tilasta ja tulevaisuudesta – Li Andersson vastaa

Euroskeptisyys on muuttunut EU-myönteisyydeksi – Silvia Modig: ”Vaikka EU-jäsenyyttä pitäisi sinänsä hyvänä asiana, niin onhan EU:ssa tietysti myös ongelmia”

Enemmän työväen asiaa ja paluuta juurille, sanoo kolme vasemmistoliittolaista luottamusmiestä siitä, miten kannatus kasvaisi

Tällaista talouspolitiikkaa vasemmisto kannattaa – Tutkija ja kansanedustaja Jussi Saramo kertovat

Vasemmisto kasvaa kaupungeissa – ”Kannatus painottuu kasvukeskusten keskuksiin ja samoin vasemmistoliiton jäsenet”, sanoo puoluesihteeri

Blokkijärjestelmä toisi suomalaiseen politiikkaan lisää kuluttajansuojaa, mutta löytyisikö sille kannatusta? ”Tuskin”, sanoo asiantuntija

Kenttää etsimässä – Onko puolue kansanliike vai vaaliorganisaatio