Ja pian päättyy kriisivuosi 2021. Vaikka ymmärrettävästi lähes kaikilla nousee kriisivuodesta päällimmäisenä mieleen korona, en tarkoita nyt sitä. Läpi vuoden lehtien etusivuilla kirkuivat koronaotsikot, joissa päivän tartuntaluvut näyttivät aina uusia ennätyksiä. Tautitapaukset eivät kuitenkaan olleet valitettavasti vuoden ainoita otsikoihin päätyneitä huippulukemia. Kuluneen vuoden aikana saimme lukea myös muun muassa nämä otsikot:
”Kesäkuu oli Suomen mittaushistorian lämpimin – hellepäiviä 25” (Iltalehti 1.7.)

”Etelämantereen uusi lämpöennätys vahvistettiin: Liki 20 astetta” (MTV 2.7.)

”Sunnuntai oli maailman mittaushistorian kuumin päivä” (MTV 13.7.)

”Tämä kesä on ollut kuumin yli 100 vuoteen osassa Suomea” (Yle 25.7.)

”Euroopan kaikkien aikojen lämpöennätys rikkoutui Sisiliassa” (HS 11.8.)

ILMOITUS

”Heinäkuu mittaushistorian kuumin kuukausi maapallolla” (Yle 14.8.)

Tämän vuoden kesä oli pohjoisella pallonpuoliskolla mittaushistorian kuumin. Lisäksi vuoteen mahtui historiallisia metsäpaloja, helleaaltoja ja muita sään ääri-ilmiöitä kuten hurrikaaneja. Jälleen uusia lajeja kuoli sukupuuttoon. Meriveden lämpötila nousi, ja kasvihuonekaasut lisääntyivät – koronan aiheuttamasta “täyspysähdyksestä” huolimatta.

Surullisinta on, ettei vuosi 2021 kuitenkaan ollut tässä suhteessa poikkeuksellinen. Ennätyksien rikkominen kun ei enää ole poikkeus vaan normi. Koko vuosikymmen 2010 oli mittaushistorian kuumin.

Lämpötilaennätysotsikot hukkuvat muun uutisoinnin sekaan, kun uusia ennätyksiä rikotaan kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Ilmastokriisi syvenee ja kasvaa eksponentiaalisella vauhdilla.

Emme ole tänäkään vuonna taittaneet tätä kasvua. Siksi tämä kolumni on lähes täsmälleen sama kuin vuosi sitten kirjoittamani kolumni vuoden 2020 ennätyksistä.

Kirjoittaja on Vasemmisto-opiskelijoiden puheenjohtaja.