Olemassaolon ehtona ei voi olla yhteiskunnallinen hyödyttävyys.

Taannoin Oulun kaupunginvaltuustossa käytiin keskustelua maahanmuuttajien kotouttamisohjelmasta. Perussuomalaisten valtuustoryhmä esitti yhtätoista muutosehdotusta kotouttamisohjelmaan. Yksikään ehdotus ei mennyt äänestyksessä läpi, ja ohjelma hyväksyttiin sellaisenaan. Onneksi.

Itselleni vieraiden ja voimakkaasti arvomaailmani vastaisten ajatusten kuuleminen on aina hedelmällistä maaperää pohdinnalle. Erityisen kiinnostunut olin kuitenkin puheenvuoroista, joissa maahanmuuttajuutta puolustettiin. Panin nimittäin nopeasti merkille, miten kapitalistisesta diskurssista käsin koko keskustelua käytiin.

Jokaisessa puheenvuorossa perusteltiin, kuinka maahanmuuttajuus on kannatettavaa erityisesti talouden näkökulmasta. Maahanmuuttajat voivat veronmaksajiksi siirtyessään olla hyödyksi valtiontaloudelle, ja siksi heidät on voitava toivottaa tervetulleeksi.

Edeltävässä ajatuksessa on jotain syvästi luotaantyöntävää. Ei siksi, ettenkö välittäisi taloutemme tilasta tai tiedostaisi edessä häämöttävää huoltosuhdekriisiä. Kyseessä on varteenotettava ongelma, joka vaatii ratkaisuja. Mielestäni on kuitenkin varsin vinoutunutta, että ihmisellä nähdään olevan arvoa, sijaa ja lupaa olla olemassa vasta sitten, kun hän voi olla hyödyksi. Olemassaolo ei olekaan itseisarvo vaan kapitalismin ehdoilla ansaittava oikeus.

Edeltävä arvoajatus ei kohdistu pelkästään maahanmuuttajiin. Työ määrittää koko länsimaisen yhteiskunnan identiteettiä voimakkaasti. Tulevaisuuden ammatinvalintaa on tapana tiedustella jo lapsilta, jotka nipin napin ilmaisevat itseään verbaalisesti. Korkeakoulujen ensikertalaiskiintiöt pakottavat nuoren valitsemaan koulutusalansa tarkoin, ja lukioaikaiset kurssivalinnat vaikuttavat suoraan sisäänpääsyyn.

ILMOITUS

Jo yläkoululaista hiillostetaan tietämään, miten korkeaa asemaa hän haluaa itselleen yhteiskunnassa tavoitella. Lapset joutuvat imemään jo äidinmaidosta kokemuksen siitä, että olemassaolon oikeutus syntyy työpanoksesta.

Arvomme luikertelevat rivien väleissä myös siinä, kuinka suhtaudumme ihmisiin, joita emme voi määrittää työn kautta. Työttömiä, vammaisia, pitkäaikaissairaita ja päihdeongelmaisia kohdellaan taakkana, josta on hankkiuduttava eroon. Väheksynnälle haetaan oikeutusta sillä talouden tasapainoon perustuvalla väitteellä, että jokaisen yhteiskunnan palveluista hyötyvän tulisi antaa sille jotain takaisin.

Mielestäni syy on kuitenkin syvemmällä. Ihmisen työpanoksen rahallisesta arvosta on teollisen vallankumouksen jälkeen muodostunut niin merkittävä olemassaolon peruste, ettei nollatuottavia ihmisiä tai ihmisryhmiä kyetä kohtelemaan tasavertaisesti, vaikka kuinka haluaisimme. Systeemissämme on ihmisarvoon kohdistuva rakenteellinen valuvika, eikä se poistu, ellei systeemiä muuteta.

Olemassaolon ehtona ei voi olla yhteiskunnallinen hyödyttävyys. Ihmisarvon ja ihmisen saaman kohtelun ei pidä riippua siitä, millaiseksi määräksi valuuttaa hänen saavutuksensa voidaan konkretisoida. Kapitalistisen systeemin vinouma on siinä, ettei yhteiskunnallista tasa-arvoa voida koskaan saavuttaa, jos olemassaolon oikeutuksena on taloudellinen tuottavuus. Yhteiskunta koostuu ihmisistä, ei hyödykkeistä.

Tervetuloa, maahanmuuttajat. Toivottavasti Suomi tarjoaa teille turvallisen paikan elää. Toivottavasti löydätte töitä, joiden tekemisestä saatte henkistä pääomaa. Se on minusta yhteiskunnallista ja sosiaalista hierarkkisuutta perustellumpi syy tehdä töitä ollenkaan.

Kirjoittaja on filosofian maisteri, äidinkielen opettaja ja Oulun kaupunginvaltuutettu.