Tätä kolumnia kirjoittaessa on pakkasta Pyhäjärvellä 24 astetta, ja pakkanen runtelee allekirjoittaneen läskiä. Yhtä kylmä tilanne on teollisuuden työehtosopimusneuvotteluissa. Ylityökielto on päällä työnantajan ja omistajan taivuttamiseksi neuvottelupöytään keskustelemaan asiallisista korotuksista.

Suomen, Euroopan ja globaali kysyntä heräilevät, ja teollisuuden tilauskirjat ovat täynnä. Tämän luulisi olevan hyvä asia, mutta sekään ei tunnu riittävän siihen, että teollisille aloille saataisiin asiallinen sopimus.

Ennen valitettiin siitä, ettei ole tilauksia ja on epävarmuutta tulevasta. Niinpä ei voitu sopia korotuksia. Työnantajan uudessa vaihtoehtomallissa silloin, kun tilauskirjat ovat täynnä ja ”on epävarmuutta tulevasta”, ei korotuksia voida tehdä. Koskaan ei ole hyvä, vaan aina on kivi kengässä.

Tämä osoittaa sen, että työnantajan edustajat ovat puhtaasti kapitalismin eli osakkeenomistajan asialla viis veisaten siitä, onko Suomen duunareilla varaa ostaa kaupasta leipää tai pienyrittäjältä palveluita vallitsevassa inflaatiotilanteessa, jossa kansan suurten joukkojen ostovoima on laskussa.

Kapitalistinen oikeisto ei näytä hoksaavan, että kun tehdään ostovoimaa tukevia palkkaratkaisuja, koko yhteiskunta kiittää: on kulutuskysyntää, tavara liikkuu, ja palveluita ostetaan. Ilman ostovoimaa lisäävää ratkaisua luodaan vaara, että sisämarkkinoilla voidaan ajautua taantumaan. Yksi suurista kärsijöistä olisivat palvelualat, kuten esimerkiksi matkailu-, ravintola-, viihde-, ja kulttuuriala.

ILMOITUS

Lisäksi työnantajan bunkkerista on kuulunut lausuntoja, että työsopimusten jälkivaikutus ei olisi voimassa ja työehtomääräyksiä voisi lähteä polkemaan miten vain. Toverit, pysykää vahvoina tällaisissa, sillä tulkintamme on, että jälkivaikutus on voimassa. Tätä tukevat useiden työoikeuden asiantuntijoiden lausunnot.

Teollisuusliitto pistää piiput kylmäksi niissä pajoissa, jossa lähdetään laukalle työehtomääräysten kanssa.

Duunari, järjestäydy ja valmistaudu puolustamaan työehtojasi sekä asiallisia palkankorotuksia.

Kirjoittaja on vasemmistoliiton 3. varapuheenjohtaja, Teollisuusliiton valtuuston jäsen ja pääluottamusmies.